Lihan kypsennys

flesubiitti

Tseffit aina ruskistavat lihan pannulla ja siirtävät lihat kuivumaan uuniin väittäen sen kypsentävän lihan kosteana ja mureana.

Kymysys kuuluu, että mikseivät vain laita kantta pannun päälle ja tiputa lämpöä. Miksi muutaman lihanpalan takia pitäisi lämmittää vielä uunikin kun pannu kannella on jo minikokoinen uuni.

Ainoa syy voisi olla rapsakampi pinta, mutta silloin kypsennys tapahtuu jo alunperin uunissa tai suoraan pannulta pöytään.

Uunissa liha vain menettää nesteitään haihduttaen ja todennäköisesti tulee kuivakkaaksi.

15

443

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vautsi, upeeta !

      Juu ei ne tseffit mitään asiasta tiedä, kyllä viisaus asuu sinussa.
      Sinun on nyt vain alettava ankara tiedon jakaminen, jotta tseffit muuttaa tapansa oikeaksi.
      Eli kansi pannuun ja lämpö pienelle.

      • flesubiitti

        Itseasiassa tseffit ovat vain trendiensä mukaisia pellejä keittiössä - kun on katsonut ruokaohjelmia reilu 30 vuotta on nähnyt miten tekotavat ovat muuttuneet ja silti huomaa aina välillä tiettyjen tapojen fakkiintuneen tseffeihin - näin on aina tehty ja se pysyy.

        Yksi huvittavimmista on liian pienien astioiden käyttö varsinkin sekoittaessa aineksia - aina tulee reunojen yli vaikka oikealla valinnalla homma hoituisi paremmin.

        Totuus on, että ei ne tseffitkään kaikkea tiedä tai osaa.


      • Anonyymi00015
        flesubiitti kirjoitti:

        Itseasiassa tseffit ovat vain trendiensä mukaisia pellejä keittiössä - kun on katsonut ruokaohjelmia reilu 30 vuotta on nähnyt miten tekotavat ovat muuttuneet ja silti huomaa aina välillä tiettyjen tapojen fakkiintuneen tseffeihin - näin on aina tehty ja se pysyy.

        Yksi huvittavimmista on liian pienien astioiden käyttö varsinkin sekoittaessa aineksia - aina tulee reunojen yli vaikka oikealla valinnalla homma hoituisi paremmin.

        Totuus on, että ei ne tseffitkään kaikkea tiedä tai osaa.

        Joo ei ne tosiaan tiedä, mutta onneksi sinä olet ohjeistamassa. Se mitä näet telkkarissa on ihan eriasia, miten he tekevät ravintolan keittiöissä.


    • bbb1

      Ehkäpä ammattikeittiössä on kyse myös tilankäytöstä: uuni on jokatapauksessa koko ajan kuumana, eli sitä ei tarvitse erikseen lämmittää, ja hellalla pitää toisaalta tehdä paljon muutakin, eli laittamalla liha uuniin vapautetaan hellatilaa. Eihän kukaan valvo miten sinä itse lihasi laitat kotonasi, jos omalla menetelmällläsi tulee mieleisesi lopputulos niin anna palaa vaan!

    • tseffffii

      Hellalla se lämpö tulee alapuolelta ja on suoraan kosketuksissa lihan toiselle puolelle ja se massiivinen valurautapannukin tuppaa varastoimaan lämpöä ihan kivasti, lämpö siirtyy konduktoitumalla suoraan kappaleeseen. Uunissa lämpö on suuremmin konvektiivista ja myös säteilylämpöä joka ei pilaa pihviä niin helposi.

      Lopputuloksena pannulla empiiristen kokeilujen perusteella tulee huomattavasti helpommin ylikypsä pihvi.

      Parempi siis käyttää uunia.

      • flesubiitti

        Mutta tseffithän yleensä ottavat flesuun väriä pannulla ja lykkäävät sen uuniin lihoineen kypsymään, joten uuninkestävä pannu kypsyttää lihaa varauksellaan ja kiertoilmauuni vain kuivattaa sitä lisää ja näin lihasta tulee kuivaa.

        Kun ajattelee asiaa niin lihahan on jo melkein kypsää saatuaan väriä pintaan ja raskas pannu taas varaa lämpöä niin hyvin, jotta kannen alla liha kypsyy hellästi saaden sekä suoraa lämpöä kuin säteilevääkin alhaisella teholla ilman kuivumista. Parhaimpien pannujen kohdalla liekin voi ottaa kokonaan pois päältä ja antaa lihan muhia aikansa kannen alla.


      • piffii

        Itse pihvejä paljon syöneenä pidän suoraan pannulla tehdystä parhaana ylivoimaisesti, tiedä sitten miksi


    • PuolRaakaa

      Eihän ne cheeffit sitä kypsytä, kaiken pitää olla punaista sisältä...

    • keittiönnurkasta

      Sanonta *Otetaan väri pannulla* on hieman harhaanjohtava. Toki lihaan tulee kaunisväri, mutta se ei ole se tärkein pointti. Vaan kuumalla pannulla suljetaan lihasta huokoset, jottei lihaneste, pääse valumaan lihasta pihalle. Etenkin suuremmissa kimpaleissa (esim paistit) tämä on erittäin tärkeää, tehdä huolellisesti ihan jokapuolelta. Jos jonnekkin jää huokoset auki, niin sieltä se neste sitten kyllä valuu pois. Samalla lihan proteiinit, ja sokerit saadaan liikkeelle, parantamaan ja esiintuomaan lihan makua. (Maillard reaktio).

      Pihvit taas paistetaan, tai pariloidaan, eikä missään nimessä niitä saa hauduttaa (=kannen alla ). Kyseessähän ei ole mikään pataruoka.

      Tosin viime viikonloppuna juuri seurasin erään sateenkaari*kokin* *pihvinpaistoa* Jossa ensin toiseltapuolelta otettiin väri pintaan parilalla. Käännettyään pihvin, lastalla pihviä painaen, puristi lihasnesteet pihalle, jonka jälkeen heitti pihvinpäälle vielä kannen, saaden lihan jopa parilalla kiehumaan. Sääliksi kävi eläinparkaa, joka oli kuollut ilmeisen turhaan, vain tullakseen h raiskatuksi.

      Tasokkaissa keittiöissä on kehälämppöuuni, joka on normaaliuuneja huomattavasti raaka-aineystävällisempi. Etenkin lihankypsennyksessä sellaisen kanssa on helppo olla *huippukokki*. Ei ihme että sellaisen omaavat ja sitä oikeasti käyttää osaavat hehkuttavat sen puolesta. Monissa melkeinravintoloissa, niitä näkee käytettävän lähinnä lämpimänä pitämiseen. Googlettamalla saa varmaankin lisätietoa.

    • täydellinen_pihvi

      Miksi pihvit pitää paistaa pinnalta, sen sijaan että laitettaisiin pitkäksi aikaa 48-asteiseen uuniin. Näin pihvi kauttaaltaan saavuttaisi täsmälleen oikean lämpötilan ja kypsyysasteen, ja on "bleu" sekä sisältä että pinnalta.
      Tai jos haluaa vielä kypsemmän demi-anglais pihvin, laittaa sen 62-asteiseen uuniin niin se pihvi ei voi paistua ylikypsäksi mistään kohtaa.

    • kotikokkikakkonen

      Lihan huokosten sulkeminen kovalla lämmöllä on urbaanilegendaa. Ei vaikuta mitenkään siihen, pysyykö nesteet sisällä.

      Lihasta kuin lihasta saa mureaa ja maukasta, kun laittaa sen uunivuokaan ja folio päälle. Mitä kauemmin pitää lämpöä (sianlihassa) siinä 70 asteen kieppeillä, sitä enemmän tulee makua. Lämpöä nostetaan vaikkapa tunnin päästä että saadaan liha kypsäksi. Varsinkin ulkofileellä huomaa eron. Pannulla nopeasti paistaessa maku on kuminen kengänpohja, uunissa hitaasti tulee herkkua.

      Jos haluaa niin voi ennen uunia tai uunin jälkeen tuotteen käristää pannulla maillardin reaktion vuoksi.

    • Anonyymi00012

      Paistava pannu on liian kuuma. Uuniin 75 astetta loppukypsennyksen ajaksi. Toimii myös lohelle.

    • Anonyymi00013

      Paksuille pihveille reverse searing on paras tapa. Siinä pannulla paisto ja uunissa kypsennys tehdään käänteisessä järjestyksessä eli ensin uunissa kypsennystä kunnes sisälämpö on noin 55C ja sen jälkeen tulikuumalla pannulla ruskistetaan nopeasti rapea pinta. Uunikypsennyksen voi tehdä myös vakuumiin pakattuna sirkulaattorissa tai savustimessa. Itse en käytä sirkulaattoria kun sillä kypsennettäessä lihasta lähtee aika paljon nestettä. Kypsennän savustimessa, jolloin samalla tulee hyvä savun maku pihveihin.

    • Anonyymi00014

      Menkää hyvät ihmiset ravintoloihin töihin, niin saadaan Suomessakin luxustason ruokaa, laittakaa ammattikokit vaikka tiskaamaan. Sehän on naurettavan helppoa, etenkin viikon kiireisimpänä pivänä jolloin saattaa mennä 500 annosta.
      Minäkin voin ihan suosilla mennä tiskiin, pääsis paljon helpommalla eikä tarvis miettiä mitä kuhunkin asiakkaan annokseen tulee, kun on niitä ns. musta tuntuu ruokavammaisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1967
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1355
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1108
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      103
      930
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      781
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      14
      568
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      544
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe