Pohjoinen jäätilanne

Kas kummaa kun nikit "jäät sulaa" ja "metsäveli" eivät ole Aktiksen jäistä enempi enää kailottaneet. Ja "kuumaa kuin kuubassa" on ollut hipihiljaa.
Eikä "kollimaattori" ole ennustellut enää uutta minimiä,
http://ocean.dmi.dk/arctic/icecover.uk.php
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kovasti näyttää lipuvan käppyrä pitkän ajan keskiarvojen alapuolella. Mistähän mahtaa johtua? Ettei vaan...

Äänestä

No mitäpä tässä riekkumaan kun asiat etenevät ihan nuottien mukaan.
Jään minimi on vielä yli kuukauden päässä ja viime kesän käppyrän
kyljessä käytiin vastikään.
Satelliittikuvat näyttävät kaameaa pössähdystä ja silti näin vähän
jään alaa.
Sohjo ja jään rippeet ajautuvat parhaillaan alueelle jossa meriveden
lämpötila riittää ne sulattamaan.
Näyttää edelleen siltä että viime vuoden käyrän alapuolelle päätyy
jäät.
Asiaa voi perustella vaikka sillä että Barentsille on ajautunut
anomaalisen paljon jäätä keskisen jään alueelta.
Tämä " arctic basin" alue ei ehdi jäätyä uudelleen ennenkuin
Barentsin lämpimään veteen uineet jäät sulavat.
Säidenkään ei tarvitse tähän olla mitenkään erityisen lämpimiä.

Viikko saatetaan kylläkin vielä mennä enempi vaakasuoraan, ja
tämä pössähdyksen vuoksi.
Tässäpä toinen käppyrä joka näyttää samaa kuin tuo edellinen.
Sehän lipesi tuossa muutama viikko sitten pahasti pitkospuilta,
ja näytti jonkin muun planeetan jäitä.
http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/arctic.sea.ice.interactive.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kas kummaaa kirjoitti:

Kas kummaa kun nikit "jäät sulaa" ja "metsäveli" eivät ole Aktiksen jäistä enempi enää kailottaneet. Ja "kuumaa kuin kuubassa" on ollut hipihiljaa.
Eikä "kollimaattori" ole ennustellut enää uutta minimiä,
http://ocean.dmi.dk/arctic/icecover.uk.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu