Toiset treffit, tuleeko niitä koskaan?

Se tietämätön

Tapasin netin kautta miehen, jonka kanssa sovittiin pian treffit. Jo samana iltana selvisi, että kumpikin haluaa tavata uudestaan. Hankaloittava tekijä on parin sadan kilometrin välimatka ja toisen vuorotyö.

Ekat treffit oli elokuun alussa. Pari viikkoa sitten mies tiedusteli, milloin kutsuisin hänet käymään luonani. Kutsuin hänet seuraavalla viikolla käymään. Hän sanoi, että riippuu aikatauluista. Viikolla laitoin viestiä ja tiedustelin miltä loppuviikko näyttää. Hän oli kuulema väsynyt töiden takia, mutta aikoi katsoa minkälainen on olo viikonloppuna. Hänestä ei kuulunut mitään. Jälkikäteen hän kertoi käyneensä hyvän ystävänsä luona. Ystävä asuu siis huomattavasti kauempana häntä kuin minä. Ärsyttää suunnattomasti, koska puhui minulle jaksamisesta eikä edes ilmoittanut ettei ole tulossa tännepäin.

Nyt olen kerran kysellyt mitä kuuluu ja heti vastasi kuten ennenkin. Hän itse ei ole laittanut viestiä/ kysellyt kuulumisia. Hänen mielestään meillä ei ole kiire minnekkään ja keretään tavata myöhemminkin. Jokin tässä mättää, kiinnostuksen puute vai toinen nainen?

5

595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oppia sinulle

      Järkeä päähän nyt!

      Ei pie naisen ehdotella treffejä ja ei varsinkaan pyytää syömään miestä!

      Jo on maailman kirjat menneet sekaisin!
      Mikä mies se on että "mies tiedusteli, milloin kutsuisin hänet käymään luonani"?!

      Vai että olet vielä kysellyt että mitä kuuluu?

      Semättää, että itse oot täysi torvi ja juokset miehen perässä.
      Etkö tiedä, että miehen pitää tehdä aloite, jos tulee mitäänn?

      Opi tästä ja ole jatkossa salaperäinen ja anna miehen hoitaa ehdotukset, tarjoilut, eikä sänkyyn tartte mennä.

      Opettele olemaan todellinen nainen!

      Ei mitään tyyliä sinussa!

    • 14+5

      No sehän on ollut toisilla treffeillä viikonloppuna, miten naiset voi olla noin sinisilmäisiä.

      Nyt haluaa pitää sinut varalla, jos toisesta jutusta ei tulekaan mitään.

      Ja kyllä, todella törppö mies kyselee, "milloin kutsuisin hänet käymään luonani".

      Toisaalta mies saattaa olla aviossakin ja joutui viikonloppuna vaimon kanssa sienimetsälle.

      Joka tapauksessa: UNOHDA tuollainen tyyppi.

    • Samaa mieltä

      Nää nykyajan naiset!

      Vai oli "väsynyt", minkä takia...?
      Hyvä ystävä/ystävätär...?

      Olet tosinuija kun huokailet tuollaisen perään!

      Opettele olemaan nainen!

      Ei naisen/tytön pidä ehdotella treffejä.
      (Huvittaa täällä toinen joka ite ehdottelee deittejä).

      Jos ei oo miehessä sen verran rahkeita että ei ehdota, niin anna sen mennä! Ei sellaisella mitään tee kuiteskaan.

      Vai oletko tosiaan niin miehenkipeä?

    • Se tietämätön

      Kiitos vastauksista!

      Kun ihastuu, sitä ei osaa järjen kanssa ajatella. Viikonloppuna tein selväksi, etten ala tälläiseen suhteeseen. Nyt vaan uutta matoa koukkuun.

    • kuis on?

      Itse olen vähän vastaavassa tilanteessa nutta sukupuoliroolit toisinpäin että olen mies.
      Olemme olleet kahdella treffeillä kanssa kuukaus sitten ja ekat oli aika pitkätkin ja toiset lyhyemmät ajankäytöstämme riippuen ja viihdyimme toistemme seurassa ja kivaa oli hänenkin sanojensa mukaan.
      Mutta nyt kolmansia ehdotellessani niin aikaa ei nyt löydy millään hänen puoleltaan mutta ei täysin tyrmääkkään ja sanoo että on hitaasti syttyvää mallia.
      Ei en ole millään painostuksella vaan ennemminkin kun aikaa löytyy ja omasta mielestä jos olen kiinnostunut yleensäkin toisesta niin aikaahan järkkään ja järjestelykysymys.
      Hän kyllä vastaa viesteihini mutta minä olen se joka lähettää niitä muutaman päivän välein ja kolmansia osapuolia ei olisi.

      Nyt vaan ihmetyttää miksi ei sanota suoraan ettei kiinnosta kun aikuisia ihmisiä molemmat olemme ja miten pitkään sen miehen pitää tehdä tässä "töitä" että uskon että se oli siinä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3613
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2294
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2057
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1519
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1309
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1302
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      266
      1275
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1265
    Aihe