Missä tarkoituksessa soitat naiselle baarista?

Seksin perässä tietenkin. Onko muita syitä?
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En kyllä koskaan, etenkään naiselle, mutten kyl miehellekään. Ihan varmuuden vuoksi pidän kännykän laukun pohjalla. Pari kertaa olen erehtynyt kurkkaamaan baarissa facebookiin ja silloin vahingossa sössinyt jotain. Painanut väärässä kohtaa ja yhtäkkiä tykännyt jostain, mistä ei olis pitänyt tai pyytänyt kaveriksi jotain tuntematonta.

Jos soitan jollekin baarista, niin silloin on hätätilanne. Lähinnä siis siipalle tai joskus ehkä kaverille, jolla ei ole lapsia ja jonka oletan olevan hereillä. Mutta max kerran vuodessa hällekään. Sitten on vielä se vaara, että soittaa väärälle henkilölle aamuyöstä kello neljä. Tyyliin äidille, vaikka piti soittaa saman nimiselle kaverille:(

Kännykät pitäis ottaa pois känniläisiltä.

Äänestä

No ei kyllä heti tuu mieleen mikään muu, kun viinaa saa paarista ja matkalla voi käydä vaikka nakki-kipsalla. Tietysti voi mennä lainaa rahaa jos on hauska ilta ja haluu jatkaa sitä, mutta omat rahat ihan finaalissa.

Äänestä
  • Ukki hyvä, otappas rauhallisesti nyt =))

    Äänestä

Koiraa ei voi kusettaa puhelinsoitolla, ihmisiä voi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yujklööö kirjoitti:

Seksin perässä tietenkin. Onko muita syitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu