En enää luota kehenkään ja olen aina yksin

Olen ollut jo vuosia yksin, syynä se että luottamus on mennyt kokonaan aikaisempian huonojen suhdekokemusten vuoksi ja nyt en oikein uskalla enää tutustua kehenkään. Miten voisin olla varma että jatkossakaan löytäisin miestä, joka olisi uskollinen ja hyväksyisi minut sellaisena kun olen? jo alle kaksikymppisenä tutustuin vanhempaan mieheen, joka omalla tavallaan roikkui minussa ja jonkinlainen suhde siitä syntyi. Mies kykeni kyllä puhumaan eri aiheista eikä suhde siten ollut pelkkää seksiä, mikä oli suhteen ainoa hyvä asia. Mutta muuten mies kohteli minua todella huonosti ja teki lopulta katoamistemput. Sen jälkeen menetin luottamuksen miehiin vuodeksi, enkä suostunut vuoteen kenenkään kanssa edes treffeillä, vaikka pyyntöjä kyllä tuli.

Tämän jälkeen meni vuosi ja tutustuin uuteen mieheen, joka sillä kertaa oli nuorempi (saman ikäinen) ja meneväluonteinen. Edellisen täysi vastakohta siis. Mies oli luonteeltana kumminkin liian "menevä" ja petti minua jo heti alussa. Miehellä oli ilmeisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö koska hän ei osannut päättää, halusiko olla minun vai muiden kanssa. Ja jos olisin suhteeseen jäänyt suhde olisi tänäkin päivänä samanlainen. Mies tuli pitkänkin ajan jälkeen minua etsimään, vaikka mies halusi silti pysyä sinkkuna ja tapailla muitakin. Tämä oli todella ärsyttävää ja satuttavaa käytöstä, ymmärsin ettei suhteesta olisi tullut koskaan tasapainoista suhdetta.

Tämän jälkeen tutustuin "luotettavamman" ja varmemman oloiseen mieheen, sen piti olla aluksi vain kevyttä tapailua mutta meninkin rakastumaan täysin. Luulin että olisin pystynyt olemaan viileämpi. Tämä mies oli näistä miehistä fiksuin, mutta myös kovaluonteisin. Mies jätti minut ystäviensä painostuksella puhelimessa, emmekä enää sen jälkeen tavanneet. Miehellä oli paljon muitakin naisia, sekä tuttuja että tuntemattomia. Mies oli sen luonteinen ettei halunnut sitoutua kehenkään ja tuskin koskaan haluaa, hän koki painostavana asiana tyttöystävän. Mies sanoi että haluaa vain naisia kavereiksi ja haluaa olla vielä vuoden sinkkuna, en jäänyt odottamaan ja ajan kanssa omatkin tunteeni häntä kohtaan kuolivat. Tapailun aikana olin kuvitellut päässäni meille hyvän yhteisen tulevaisuuden, koska mies oli näistä kaikista koskaan tapaamistani miehistä ainoa, joka sai minut nauramaan ja hänen kanssaan oli hyvä olla hetki.

Tämän jälkeen kului taas pitkä aika sinkkuna ollessa kunnes tapasin narsistimiehen, joka vaikutti kaikin puolin liian hyvältä ollakseen totta. Mies oli hyvinkouluttautunut, "komeahko" ja ystävällinen. Mies vaikutti sosiaaliselta, mutta hyvin pian paljastuikin että mies oli hiljainen ja sosiaalinen ainoastaan naisten seurassa. Miehellä ei pitänyt olla ketään muita naisia, mutta kyllä oli ja runsaasti. Mies halusi pitää jatkuvasti sinkkutilansa näkyvissä netissä ja pyöri deittipalstoilla, vaikka minä olin poistanut profiilini kuten olin myös poistanut kaverimiehiä nettiprofiilistani ettei mies olisi ollut mustasukkainen. Mies oli silti hirvittävän mustasukkainen ja lopulta alkoi tuntua että ihan sama mitä tein tai missä olin, mies oli silti mustasukkainen, jopa siitä jos vierailin sukulaisillani. Nyt sitten mies löysi uuden "vakikumppanin" mutta jatkaa edelleen yhden illan juttujansa naisen selän takana.


Miten saan enää luottamuksen takaisin näiden kokemusten jälkeen? miten voi löytää luotettavan kumppanin? en halua toistaa samaa kaavaa
2255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

heií tervetuloa mun elämään.en oo pystynyt luottamaan keneenkään sitten kun mun tyttöystävä, johon luotin petti mut.

Äänestä

mikähän siinä on kun ruoho on aina vihreämpää toisella puolella. ehkä myös osa kunkin kehitysprosessia että näitä tapahtuu. kuka piru tietää. pitäisi vaan osaa jatkaa...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mitenluottaa? kirjoitti:

Olen ollut jo vuosia yksin, syynä se että luottamus on mennyt kokonaan aikaisempian huonojen suhdekokemusten vuoksi ja nyt en oikein uskalla enää tutustua kehenkään. Miten voisin olla varma että jatkossakaan löytäisin miestä, joka olisi uskollinen ja hyväksyisi minut sellaisena kun olen? jo alle kaksikymppisenä tutustuin vanhempaan mieheen, joka omalla tavallaan roikkui minussa ja jonkinlainen suhde siitä syntyi. Mies kykeni kyllä puhumaan eri aiheista eikä suhde siten ollut pelkkää seksiä, mikä oli suhteen ainoa hyvä asia. Mutta muuten mies kohteli minua todella huonosti ja teki lopulta katoamistemput. Sen jälkeen menetin luottamuksen miehiin vuodeksi, enkä suostunut vuoteen kenenkään kanssa edes treffeillä, vaikka pyyntöjä kyllä tuli.

Tämän jälkeen meni vuosi ja tutustuin uuteen mieheen, joka sillä kertaa oli nuorempi (saman ikäinen) ja meneväluonteinen. Edellisen täysi vastakohta siis. Mies oli luonteeltana kumminkin liian "menevä" ja petti minua jo heti alussa. Miehellä oli ilmeisesti kaksisuuntainen mielialahäiriö koska hän ei osannut päättää, halusiko olla minun vai muiden kanssa. Ja jos olisin suhteeseen jäänyt suhde olisi tänäkin päivänä samanlainen. Mies tuli pitkänkin ajan jälkeen minua etsimään, vaikka mies halusi silti pysyä sinkkuna ja tapailla muitakin. Tämä oli todella ärsyttävää ja satuttavaa käytöstä, ymmärsin ettei suhteesta olisi tullut koskaan tasapainoista suhdetta.

Tämän jälkeen tutustuin "luotettavamman" ja varmemman oloiseen mieheen, sen piti olla aluksi vain kevyttä tapailua mutta meninkin rakastumaan täysin. Luulin että olisin pystynyt olemaan viileämpi. Tämä mies oli näistä miehistä fiksuin, mutta myös kovaluonteisin. Mies jätti minut ystäviensä painostuksella puhelimessa, emmekä enää sen jälkeen tavanneet. Miehellä oli paljon muitakin naisia, sekä tuttuja että tuntemattomia. Mies oli sen luonteinen ettei halunnut sitoutua kehenkään ja tuskin koskaan haluaa, hän koki painostavana asiana tyttöystävän. Mies sanoi että haluaa vain naisia kavereiksi ja haluaa olla vielä vuoden sinkkuna, en jäänyt odottamaan ja ajan kanssa omatkin tunteeni häntä kohtaan kuolivat. Tapailun aikana olin kuvitellut päässäni meille hyvän yhteisen tulevaisuuden, koska mies oli näistä kaikista koskaan tapaamistani miehistä ainoa, joka sai minut nauramaan ja hänen kanssaan oli hyvä olla hetki.

Tämän jälkeen kului taas pitkä aika sinkkuna ollessa kunnes tapasin narsistimiehen, joka vaikutti kaikin puolin liian hyvältä ollakseen totta. Mies oli hyvinkouluttautunut, "komeahko" ja ystävällinen. Mies vaikutti sosiaaliselta, mutta hyvin pian paljastuikin että mies oli hiljainen ja sosiaalinen ainoastaan naisten seurassa. Miehellä ei pitänyt olla ketään muita naisia, mutta kyllä oli ja runsaasti. Mies halusi pitää jatkuvasti sinkkutilansa näkyvissä netissä ja pyöri deittipalstoilla, vaikka minä olin poistanut profiilini kuten olin myös poistanut kaverimiehiä nettiprofiilistani ettei mies olisi ollut mustasukkainen. Mies oli silti hirvittävän mustasukkainen ja lopulta alkoi tuntua että ihan sama mitä tein tai missä olin, mies oli silti mustasukkainen, jopa siitä jos vierailin sukulaisillani. Nyt sitten mies löysi uuden "vakikumppanin" mutta jatkaa edelleen yhden illan juttujansa naisen selän takana.


Miten saan enää luottamuksen takaisin näiden kokemusten jälkeen? miten voi löytää luotettavan kumppanin? en halua toistaa samaa kaavaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu