Toisen synnytys pelottaa

En ole pelkopolilla käynyt, mutta kannattaa soittaa vaikka neuvolaan tai suoraa synnytyssairaalaan jo nyt ja kysellä asiasta! Uskoisin, että ei ole mikään ongelma, että kivunlievitysasioihin kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Tosin varmasti tuossa sinunkin tapauksessasi on ollut syyt miksi on menty niinkuin on menty. Esim. epiduraalihan yleensä menee jatkuvana infuusiona, eli sitä lääkettä tulee kokoajan, mutta se ei auta välttämättä ponnistuskipuihin. Spinaali taas on sellainen, että se laitetaan kerran ja sillä on tietty vaikutusaika, jonka sisällä vauvan ajatellaan syntyvän. Mutta kaikista näistä saisit tarkempaa tietoa siellä pelkopolilla ja hyvät suunnitelmat sille miten seuraavalla kerralla voitaisiin tehdä toisin.

Tsemppiä tulevaisuuteen!

Itsellänikin jäänyt pelkoja ensimmäisen synnytyksestä; supistukset kestivät kuusi päivää supistusten tullessa viiden minuutin välein. Synnärillä en saanut nukutuksi, en syödyksi ja tuntui, ettei henkilökunta ymmärtänyt ollenkaan oloani ja kipujani.
Kipulääkettä sain kerran päivässä, jonka jälkeen olin jopa puoli tuntia kivuitta.
Päivien jälkeen rupesin panikoimaan ja hyperventiloimaan, joka johti vauvan sydänäänien laskuun, ja vihdoin käynnistivät synnytyksen.
Ahdisti koko synnärillä oleminen, ja viimein synnytettyäni paikkani repesivät ja sain kohtutulehduksen.

Lapseni nyt täyttäessä vuoden, olen taas raskaana viikoilla 5 ja stressaan jo tässä vaiheessa loppuraskautta ja synnärille menoa. Haen varmasti ammattiapua, jahka uskallan.

Mulla synnytys käynnistettiin lapsiveden menon takia. Kun vesien menosta oli yli 50 tuntia ja olin toista päivää oksitosiinitipassa, tukihenkilöni pyysi epiduraalia (alkuperäinen kivunlievitystoiveeni). Synnytyslääkäri sanoi ettei käy, mutta laittoi kohdunkaulan puudutteen x2. Toinen kerta ei toiminut ollenkaan, kun olin jo 8-9 cm auki. Kun sanoin etten kestä, kätilöopiskelija ehdotti spinaalia, mutta ei ehditty. Pyysin vielä pudendaalia, mutta kätilö kehotti ponnistamaan ilman. Ponnistusvaihe 1h15 min, I-II asteen repeämä tikattiin.

Kävin jälkeen päin pelkopolilla, ja sanottiin jos tulisin uudestaan synnyttämään, käynnistys ei voisi mitenkään kestää kahta päivää & saisin halutessani spinaalin tai pudendaalin ponnistusvaiheeseen. en uskaltaisi enää ponnistaa luomuna, oli jo kova hätä ja ahdistus tunnin ponnistamisen jälkeen. Olen ollut aikuisiällä umpilisäkkeen poistossa ja leikkauksesta toipuminen oli hankalaa, en haluaisi pelkosektiota.

Lohduttavaa itselleni kuulla että meitä on samassa veneessä useampikin :)

Ensimmäisen synnytyksen jättämät traumat ei ole pikkujuttu ja aion tosiaan olla neuvolan kanssa ja pelkopolin kanssa tiukkana asiasta. Tietty en ole siis vielä raskaana, mutta pillerit jätin jo pois ja koskaanhan ei voi tietää suodaanko edes toista pienokaista. Mutta jos onni suo...
ja saan vaikka lapun pelkoklinikalta kansioni väliin sinne synnärille, että lääkitään epiduraalilla loppuun asti pelkojen vuoksi, niin eihän sellaista asiaa voida 100 % varmuudella edes luvata?
Mitä jos anestesia lääkäri sattuu olemaan leikkauksessa?!

Tällaiset asiat vain huolestuttaa. Tokihan se on vain taas yksi pieni hetki elämästä se synnytys..... tällä lauseella lohduttelin itseäni viimeksin.

Ensimmäiselle vastaajalle korjaus epiduraalista. Ei puuduta koko aikaa vaan sen tietyn ajan n. 1,5 h, mutta voidaan antaa useampia annoksia selkäydintilaan jätetyn kanyylin ansiosta. Mulla ainakin annettiin se annos siitä letkusta ja sen jälkeen se letku teipattiin kiinni mun selkään että voin vapaasti kävellä käytävillä. Spinaalissa taas ei tuu kanyylia ollenkaan vaan pistetään selkään normi piikillä ja puudutus aika noin 1,5 h ja tämän sain silloin leikkaussalissa kun tikattiin.

Ensimmäisen lapsen ulos saatuani päätin synnärillä etten koskaan enää synnytä!!!! Nyt lapsen lähentyessä 3 vuottaan on vauvakuume ottanut vallan ja yritys uudelle elämän luomiselle alkanut.

kaikki aina hokee kuinka aika kultaa muistot. 3 vuodessa ei ole aika kullannut ainakaan minun synnytysmuistojani. Päätös pillereiden lopettamisessa tehtiin yhdessä miehen kanssa ja ensimmäinen huoli oli taas tuo synnytys vaikken ole edes raskaana vielä. En kuitenkaan halua vanhempana katua sitä että jätin toisen lapsen hankkimatta tällaisen asian takia.

Toivon vain että minua kuunnellaan, huoleni otetaan vakavasti ja että toinen lapsi syntyisi helpommin. Mutta niinkuin kaikki tiedämme että kukaan ei voi ennustaa tulevaa synnytystä mitenkään joten kaiken avun ja tuen keskellä menemme aina synnyttämään niin ettemme voi tarkalleen tietää miten kaikki tulee menemään.

Ensimmäistä synnytystä en osannut pelätä. Enhän tiennyt mitä edessä oli. Kun synnytys vihdoin lähti käyntiin olin vain jotenkin hilpeän iloinen ja odotin jännityksellä miten kaikki menee ja olin onnesta soikeeta kun jokaisen supistuksen loppuessa olin lähempänä hetkeä jolloin näen hänet, jota 9 kuukautta olin odottanut

Hyi helvetti

" En halua synnyttää sektiolla!! "

Miksi ihmeessä et? Minullakin on esikoisen alatiesynnytyksestä järkyttävät traumat (kipu oli tappavaa) mutta kolmesta sektiosta sen jälkeen todella hyvät muistot, oli kivutonta ja helppoa, siis myös leikkausten jälkeen :) Suosittelen sektiota lämpimästi!