Vierivät kivet ei sammaloidu

Vierivä kivi ei sammaloidu, eikä haukkuva koira pure.

Kiven pinnassa kasvava ''sammal'' tekee kauniita kuvioita, oletteko tutkineet koskaan luonnon taidetta kivien päällä.

On hiuksen hienosti erottuvia värivivahteita, koristekuvioita täysin symmetrisiä ja hiukan myös kuvioissa eroja.

Aivan oikein! Luonto on paras taiteilijaa. Kun aikanaan taiteilijat harrastivat ns. realismia, he yrittivät jäljitellä luontoa mahdollisimman trkkaan. Kun kukaan tähän ei pysty, syntyi uusia taidemuotoja, joista ei tällainen peruskansalainen ei ymmärrä yhtään mitään.

Kävin kerran aika vatimttomssa taidenäyttelysssä. Näyttelyssä nähty tide oli itselleni ivan liian korkealentoista.

Vasta ulko-oven pielessä näin pienen taulun, joka oli itselleni sopivaa arkirealismia. taulussa oli teksti

Tupakointi kielletty
Tobaksrökning förbjudet

Minulla on aina kamera luonnossa mukana, järjestelmäkamerat ovat nykyisin niin keveitä ja helppoja. Sammalien. levien ja jäkälien maailma on tosiaan rikas ja monimuotoinen, aina ei huomaakaan miten hienovivahteisia värejä ja muotoja kallion kasvillisuus tai kivenmurikan sammalpeite tarjoaa silmälle . Kädelläkin niitä pitää koskettaa, nuuhkia tuoksuja. . Upeat kukat ja mahtavat puut aina huomionsa saavat, mutta pienikin on kaunista ja erityisen herkkää. Aamun otoksia oli hämähäkinseitit viistossa aamuvalossa sumun hälvetessä, pieniä kimmeltäviä vesipisaroita täynnään.

Kameran kanssa kulkiessa on oppinut kiinnittämään huomion yksityiskohtiin ja valaistukseen, rajaamaan kohteen ja saamaan siten kuin tauluja mieleensä ja kameran muistiin. Jos sammalessa ryömii muurahainen kekoonsa neulasta raahaten , orava vilahtaa elementissään, korppi tervehtii ja saa syödä kourallisen puolukoita, voiko täydellisempää retkeä ollakaan. Uskollinen koira on myös paljon opettanut, sehän kuulee joka risauksen ja nuuhkii joka tuoksun, rypee joka metsäpuron.

Pellavamarkkinoilla olin erään taiteilijan esittelypisteessä katselemassa ja siinä oli pieni taulu nimeltään "Suopursu" Ostin sen, 5e maksoi. Tykkään nyt kovasti niistä pensselillä töpöttämällä maalatuista kukista.

Aikaisemmin ostin torilla myös 5e maksavan taulun joka on maalattu rakennuksista päätellen Porvoosta, signeerattu työ, kehystettynä. On jotakin kalliimpaa myös seinällä, mutta nuo on kyllä alihintaan hankitut kun ei enempää pyydettykään. Porvoon kuva tosin oli aikaisemmin ollut hinnaltaan 6e

Laitan tämän ihan vain ajatusten ja lisäviestien tuojaksi, ja siksi, että vanha ystäväni Ruuneperi muisti minua tuossa alkuviestissään. Tuttu tämä runo voi olla jollekulle, mutta monille myös uusi, toivon, että tämä lisää palstalle uusia viestejä! Rakas Ruuneperi, olet kertonut omasta rististäsi, ja minulla on tunne, että nurkumatta olet sen elämässäsi kantanut. Onko näin?

VAIKEA RISTI
Hän nurkui ja valitti aina:
Ei kenenkään risti näin paina.
Ja lukemattomat kerrat,
hän kääntyi puolehen Herran.
Ei sovi ristini tää harteille minun,
ois Herrani, helppo tää vaihtaa sinun.
Uuden kantaisin nöyrällä miellä,
en enää nurkuisi tiellä
Kun hän illalla rukoili jälleen,
näki unta yöllä tälleen,
Väsyneenä taakkansa alla,
kulki polulla hankalalla.
Tuli itse Mestari vastaan,
näin vaivoihinsa vaipunutta lastaan.
Minä rukouksesi kuulin,
sanoi Mestari hymyhuulin.
Tule kanssani ristitarhaan,
nyt valita saat ristin parhaan.
Mutt´ aikaa on päivä ainoastaan,
tulen illalla portille vastaan.
Syttyi riemu nurkujan mieleen,
heitti taakkansa portin pieleen.
Mikä valtava ristien joukko,
täynnä tarhan jokainen loukko.
Nytpä valitsen ristin uuden,
tuolla on risti kuuliaisuuden,
miten käynee se harteilleni?
Ei, ei sovi tää taakakseni.
Entä tuo, jonka kilpi on valta?
Mutta voi, kovin hankalalta
tuntui sekin mielestänsä,
ei ollut se etsimänsä.
Näin ristiltä toisen luokse,
hän aamusta iltaan juoksee.
Oli vikana millä mikin,
jos kuinka hän sovittikin.
Mikä painoi mihinkin tapaan,
mikä olkaan, mikä lapaan.
Joku karkea hankasi pintaa,
eräs liiaksi painoi rintaan.
Toivat muutamat selkään vaivan,
jotkut käsiä särkivät aivan.
Hän kylpi jo kyynelissään,
ei sopivaa ristiä missään.
Säteitään viimeisiä aurinko heitti,
pian pimeys seudun peitti.
Tuli samassa Mestari tarhaan,
kysyi: joko löysit sä ristin parhaan?
En Herra, en löytänyt laisin,
jospa uudestaan etsiä saisin.
Sanoi Herra: jos sallit, autan mä vähän,
mitä sanoisit ristiin tähän?
Oi, Herra, tää helppo on kantaa,
jos mulle tämän voisit antaa.
Ei mistään tää liikaa paina,
tätä nöyränä kantaisin aina.
Nyt hymyili Mestari jälleen,
ja hiljaa virkahti tälleen:
Hyvä, että on sulle se mieleen,
juuri sen hylkäsit portin pieleen.
Sait takaisin ristisi oman,
mielestäsi raskaan, kelvottoman.
Se sopii juuri sun harteillesi,
se on sinun siunauksesi.
Tää tarina opettaa meitä,
kun kuljemme vaikeita teitä.
Mietimme mielin haikein,
on minun ristini vaikein.
Toisilla ristiä tuskin lainkaan,
miks' minä tään taakan sainkaan?
Jos näin on mielemme milloin,
hyvä meidän on muistaa silloin,
taakoista ristitarhain,
oma ristimme meille on parhain.
Siinä on meidän olkamme malli,
siunaukseksi sen Luojamme salli.
-Hilja Karhula-

ristinsä kantaminenkin on liikkumista, usein hikipisarat otsalla, eipä siinäkään sammaloitumaan kerkiä.
Ristien katseleminen ja vertaileminen on samoin kulkemista ja kokeilemista, aivosolujenkin liikettä.

Kuin vesi hioo meren rantakiviä, me ihmiset hiomme toisiamme.
Liiku ja tee, elä ja nauti muiden seurasta, koe elämyksiä muiden kokemuksien mukana. Huomaa kuinka toisen ihmisen seurassa minuutitkin on lyhyempiä, päivät kuin muutama tunti.

Älä moiti muita heidän mielipiteensä vuoksi, jos hänene mielestänsä eilinen leipä on liian kovaa, älä sano ettei se ole kovaa, vaan sano, että joku haluaa aina syädä eilistä leipää, koska tuoren leivän aiheuttamat oireet ruoansulatuksessa eivät ole kivoja.

Älä väitä että eläkkeet ovat ihan liian pieniä, toiselle voi elämäntapojensa johdosta riittää vähempikin, eikä hän sitä valita, eikä siitä kannata väitellä, vaikka olisivatkin liian pieniä.

Joku huutaa puhelimeensa keskellä katua, kävele ohitse kommentoimatta, koska omia salaisuuksiansa hän siinä kaikelle kansalle jakaa.

Jos saat kaupasta huonon hedelmän hyvien joukossa, valita kaupassa, älä naapurissa.

Mietteitä vierivästä kivestä ja kiven vaikutuksesta muuhun, sen vieriessä.

Pintani on sileä kuin rantakallion, olen ollut liikkeellä ja antanut elämän hioa sisntä myöten. On hyvä olla hyvä kun ei ole särmiä!

Aforismiä elämästä -- minä tykkään -- kun on mitä ei voi enään korjata --mutta on sentään opittu jotain .
Vai toistaako historia itseään . Sepä se.

Siippani ei ymmärrä mitä "vierivä kivi ei sammaloidu" tarkoittaa. Onko muitakin sellaisia?

Emme tiedä sanoa toistemme risteistä mitään, mutta uskon että useimmalla täälläkin olevalla on risti joka painaa, painaa ehkä enemmän kuin jaksaa kantaa.

Kaikkien ristit ei ole näkyvissä, mutta nekin paljastuvat silloin tällöin.

Nyt vasta luin metsien miehen viestistä tuon runon, joka puhutteli tosi paljon, se tuli niin lähelle. Kiitos siitä.
Meillä jokaisella on elämämme ja ristimmekin. Mutta onhan niitäkin jolla ei sitä taakkaa ole. Kuitenkin se risti vaikka se aina on olemassa, ei aina paina yhtä paljon ja siihen on tottunutkin.
Se on opettanut, lisännyt kestävyytä, sallivuutta ja ymmärrystä. Ilman sitä elämällä ei olisi ollut sitä tarkoitusta mitä sillä on ollut. Se risti on ollut toisella olleen taakan kantamista.

Ensimmäistä kertaa kuulin lauseen "Vierivä kivi ei sammaloidu", erään geriatrin luennolla kymmeniä vuosia sitten. Luento käsitteli paikalleen jämähtämistä, joka voi tapahtua missä iässä tahansa. Ohjeeksi tuli, aina pitää ainakin suunnitella elämään uusia asoita, liikkumista, lukemista, tapaamisia juttutuvissa. Jo itsestä huolehtimista, terveydestä, elinympäristöstä eikä vähiten itsensä päivitämistä joka päivä.

Huomaan itsestä huolehtiminen pitää em asiat sisällä. jokainen tietää mitkä asiat ovat itselle tarpeellisimpia, ne tarpeellisimmat voi itse kukin laittaa tärkeysjärjestykseen.
Minulle sielun hoitoa ovat tuttavien tapaamiset juttutuvassa. Siellä sitä informaation vaihtoa tapahtuu spontaanisti, jotain voi aina poimia itselle.
Liikunta sen kaikissa muodoissa soveltuvalla tavalla on päivittäisessä ohjelmassa hyvä olla.

Oma valinta on ja pitääkin olla tärkeä, ei kukaan ulkopuolinen voi sanoa mikä toiselle on parhaaksi, sillä itse sen tietää mikä on hyväksi, valitsee elämän askeleet sen mukaan. Toivotan aurinkoista, kylmenevää syysviikkoa eilen ajaessani 300km pohjoisesta alas, huomasin syysruskan raikkaat värit ylhäällä, täällä kulmilla vasta syksyn alkuhehku on havaitavissa.

Sielu pysyy sammaltumatta, kun lentää sielunsa silmin universumian halki ja poikki.