painonpudotus leikkauksen jälkeen?

Viikko sitten minulta leikattiin nielurisat, paino oli pe aamuna 72,5kg.
Tänään se näytti 3-4 kiloa vähemmän 69-68,5kg.
Nestemäisellä ruualla olen mennyt koko viikon, paitsi tänään syönyt jo vähän kiinteää ruokaa, ei niin hyvin tuloksin. Eli jatkan nestemäistä ainakin ensi viikon, ja katson sitten miltä tuntuu.
Mutta asiaan. Olen vain 156cm pitkä, ja tarkoitus ei ole enää nostaa painoa tuonne alkupainoon vaan laskea sitä. Haluan joskus painaa alle 60 kiloa. Toivottavasti ensi kesänä viimeistään.

Onko täällä muilla kokemuksia, miten ovat saaneet pidettyä vähällä ruualla saadun painon pois, ja vielä tiputtanut lisäkiloja? Pelkään, että herään jouluna siihen, että painan yli 72 kiloa, ja sitä en todellakaan halua.
11899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Parane ensin, laihduta vasta sitten. Aloita syöminen terveellisellä ja puhtaalla ruualla ja jatka sillä. Ei siis eineksiä eikä makeutettuja tuotteita, ei myöskään vaaleaa viljaa.

Painosi tulee nousemaan tuosta, kun alat syömään. Se kuuluu asiaan, kun suolisto saa täytettä. Muutenkin paino heittelee monta kiloa kuukauden aikana.

Liikuntaa, kyllä. Mikä laji olisi sinulle hyvä? Valitse itseäsi miellyttävät lajit.

Älä tuijota vaakaa, vaan mittanauhaa. Painoa saa helposti alas, mutta näytät kamalalta jos painoa lähtee myös lihaksista. Jäät siis suhteessa aivan yhtä läskiksi, vaikka painosi putoaisi. Siksi pitäisi treenata myös lihaksia kuntosalilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikkaus4 kirjoitti:

Viikko sitten minulta leikattiin nielurisat, paino oli pe aamuna 72,5kg.
Tänään se näytti 3-4 kiloa vähemmän 69-68,5kg.
Nestemäisellä ruualla olen mennyt koko viikon, paitsi tänään syönyt jo vähän kiinteää ruokaa, ei niin hyvin tuloksin. Eli jatkan nestemäistä ainakin ensi viikon, ja katson sitten miltä tuntuu.
Mutta asiaan. Olen vain 156cm pitkä, ja tarkoitus ei ole enää nostaa painoa tuonne alkupainoon vaan laskea sitä. Haluan joskus painaa alle 60 kiloa. Toivottavasti ensi kesänä viimeistään.

Onko täällä muilla kokemuksia, miten ovat saaneet pidettyä vähällä ruualla saadun painon pois, ja vielä tiputtanut lisäkiloja? Pelkään, että herään jouluna siihen, että painan yli 72 kiloa, ja sitä en todellakaan halua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu