Keskiarvosyke

Olen 57 vuotias mies. Kuntoilen lähes päivittäin. Lenkkeilyä, pyöräilyä, uintia, hiihtoa jne. Minulla on päällä mieliala-/unilääkitys. Olen ihmetellyt lenkillä, kun kympin lenkillä reippaasti holkäten k-arvosyke pysyy jatkuvasti n. 146 arvoissa. Mistä tämä kertoo? En varsinaisesti tuolla sykkeellä ole hengästynyt eikä lenkki tunnu erityisen raskaalta . Onko ka-sykkeeni edes korkea? Maksimi menee n. 177 paikkeille.
13246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

http://www.city.fi/suhteet/masennuslaakekapina/3116

Koska laitoit tohon viestiisi maininnan, että käytät mieliala/unilääkitystä niin oletan, että uskot lääkityksellä ja sykearvoilla olevan jokin yhteys.
Julkisuudessakin viime aikoina esiintynyt psykologi Aku Kopakkala (perusteeton irtisanominen tv-ohjelmassa esiintymisen vuoksi) antaa hyviä ohjeita masennuksen hoitoon. Hän harrastaa myös kestävyysjuoksua ja on maininnut, että juoksu on toiminut mitä mainioimapana mielenterveyden ylläpitäjänä,jopa hoitona.

Sykkeistä en osaa sanoa mitään. Ne taitavat olla melko yksilöllisiä mutta luulen, että sinun kannattaisi kokeilla vaan juosta vieläkin rauhallisemmin. Kokeilla, millaisilla tehoilla syke painuu 110-125 tienoille. Yksinkertainen sykkeenlaskukaava on 220-ikä, josta saadaan yleinen arvio henkilön maksimisykkeestä. Matalatehoinen peruskuntoharjoittelu suositellaan tehtäväksi 50-70% tuosta maksimisykearvosta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jos aioin pitää sykkeen 110-115 tienoilla, tietää se kävelyä! Nytkin vedin Pääkaupunkijuoksu puolikkaat ka-sykkeella 156. Aika meni yli kahden tunnin, kun en ollut jarjoutellut riittävän tunnollisesti ja oikein. Mutta meni kuitenkin yhtään kävälemättä.

    Äänestä

  • En oikein ymmärrä miksi pitäisi harjoitella juoksemalla vielä hiljempaa päästäkseen juoksemaan lujempaa?

    Äänestä

  • utelias juoksija kirjoitti:

    En oikein ymmärrä miksi pitäisi harjoitella juoksemalla vielä hiljempaa päästäkseen juoksemaan lujempaa?

    Tiedon/ymmärryksen puutteen havaitseminen ja myöntäminen on hyvä lähtökohta oppimiselle. Juoksuharjoittelusta löytyy niin paljon tietoa, ettei ihmisikä riitä kaiken lukemiseen. Antoisia hetkiä oppimisen ja harjoittelun parissa!!

    Äänestä

  • Melkein maratoonari kirjoitti:

    Tiedon/ymmärryksen puutteen havaitseminen ja myöntäminen on hyvä lähtökohta oppimiselle. Juoksuharjoittelusta löytyy niin paljon tietoa, ettei ihmisikä riitä kaiken lukemiseen. Antoisia hetkiä oppimisen ja harjoittelun parissa!!

    Varsin turha vastaus.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Melkein maratoonari kirjoitti:

    Tiedon/ymmärryksen puutteen havaitseminen ja myöntäminen on hyvä lähtökohta oppimiselle. Juoksuharjoittelusta löytyy niin paljon tietoa, ettei ihmisikä riitä kaiken lukemiseen. Antoisia hetkiä oppimisen ja harjoittelun parissa!!

    Jos noudattaisin 130-140 sykkeen aluetta, joutuisin jopa kävelemään. Eilen juoksin puolimaratonin, ka.syke muistaakseni 156. Aika 2:07.

    Äänestä

  • hamalake kirjoitti:

    Jos noudattaisin 130-140 sykkeen aluetta, joutuisin jopa kävelemään. Eilen juoksin puolimaratonin, ka.syke muistaakseni 156. Aika 2:07.

    Kannattaa siinä tapauksessa tehdä kevyet lenkit kävellen ja juosta vain pari kertaa viikossa.

    Äänestä

  • en lopeta kirjoitti:

    Kannattaa siinä tapauksessa tehdä kevyet lenkit kävellen ja juosta vain pari kertaa viikossa.

    Tuolla tavallako muka huippukuntoon, mitä se kävely hyödyttää?

    Äänestä

  • suomivalmennustietoa kirjoitti:

    Tuolla tavallako muka huippukuntoon, mitä se kävely hyödyttää?

    20-luvulla Nurmi ja kumppanit talvisin lähinnä vain kävelivät reippaasti. Kutsuivat sitä muistaakseni "vaahtopääkävelyksi"
    Myöhemmin toki Nurmikin myönsi sen virheeksi loistavista tuloksista huolimatta. Jäykisti liikaa...
    Nykyaikana modernimmat menetelmät ja olosuhteet - mutta perusasiat samat: peruskunto/ pohjakunto kohdalleen ja sitten vk/ max! Tuntuu silti unohtuvan nykyisin kun on niin kova kiire ja treenit ei saa kestää liian pitkään kun on kiire katsomaan telkkaria...
    Tässä jäärän / mielensäpahoittajan näkökulma! Onko oikea vsi väärä? Päätelkää itse!

    Äänestä

Ihan samantapaiset sykearvot, ihan normaalia, ei yhtään mitään ihmeteltävää

Äänestä

Mies 37; maksimi 203, hitaat lenkit 130; normilenkit (n.5:30min/km 160; viimeisin puolimara keskisykkeellä183(maksimi 196)

Äänestä
  • Mikä oli loppuaika?

    Äänestä

Miten te 50-60 kymppiset harjoittelette?
Itse juoksen keskimäärin 100 km kuukaudessa, vaihteluväli 60-150 km.
Viime vuonna aloitin harjoittelun pikkuhiljaa huhtikuussa ja juoksin vuoden aikana reilut 600 km. Olin mukana muutamassa juoksutapahtumassa kympillä ja ½maratonilla kesän ja syksyn aikana ja tuntui että sujui ihan ok.
Tänä vuonna olen juossut tammikuusta asti ilman kunnon harjoittelutaukoa ja kilomterejä on kertynyt noin 40% enemmän kuin viime vuonna. Olen myös tänä vuonna ollut mukana muutamalla kympillä ja ½maratonilla ja tuntuu että parhaat juoksut oli touko- kesäkuussa. Nyt syksymmällä tuntuu että kroppa on väsynyt enkä saa saman irti kuin aikaisemmin.
Olisko järkeä jakaa vuosi vaikkapa pariin harjoittelujaksoon ja harjoitella vuoden alkupuoliskolla 3-4 kuukautta ja pitää heinäkuu taukoa sekä harjoitella syksyllä taas muutama kuukausi?
Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hamalake kirjoitti:

Olen 57 vuotias mies. Kuntoilen lähes päivittäin. Lenkkeilyä, pyöräilyä, uintia, hiihtoa jne. Minulla on päällä mieliala-/unilääkitys. Olen ihmetellyt lenkillä, kun kympin lenkillä reippaasti holkäten k-arvosyke pysyy jatkuvasti n. 146 arvoissa. Mistä tämä kertoo? En varsinaisesti tuolla sykkeellä ole hengästynyt eikä lenkki tunnu erityisen raskaalta . Onko ka-sykkeeni edes korkea? Maksimi menee n. 177 paikkeille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu