Olen vihervasemmistolainen naisvihaaja

Äänestän vasemmistoliittoa, tuen luonnonsuojelua ja ihmisoikeuksia. Harrastan teatteria ja klassista musiikkia. Olen kasvissyöjä ja kaikin puolin muita parempi ja moraalisempi ihminen, mutta vihaan syvästi naisia. Haluan vain tehdä selväksi, että naisten vihaaminen ei ole persujunttien yksinoikeus.
688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Muuten hyvä mutta ole mieluummin äärioikeistolainen naisvihaaja.

Äänestä

Eihän persujuntit vihaakaan naisia vaan sivareita!

Äänestä

Mikäpä siinä olisi vialla.

Olen ihmetellyt miksi useampi henkilö, joka esim. vastustaa kapitalismia, ei vastusta naisten seksikartellia ja siihen sisältyvää silmitöntä riistämistä ja syrjintää.

Toisaalta en enää edes jaksa kummastella miten niin itseään tasa-arvoisina ja antikapitalisteina olevat feministit itse tähtäävät yhteiskuntaan jossa beta- ja atm-statukset ovat laissa kiellettyjä, ja saa olla ainoastaan jonkinlaisia alfoja alisteisessa mutta silti naista korkeamassa statuksessa.

Kannattaa tutustua tuohon:

http://www.marxists.org/archive/bax/1913/fraud/index.htm

Äänestä

Minä olen aika pitkälti samanlainen eri harrastuksilla. Klassisesta musiikista kyllä tykkään. Vituttaa äänestää, kun sekä Vasemmistoliitto, että Vihreät ajavat feminismiä, vaikka naisilla ja miehillä on jo Suomessa ihan yhtä hyvät puitteet tehdä elämästä oman näköistä ilman mitään esteitä.

On todella paljon ihmisiä, jotka ovat muuten todella jees, mutta sitten heillä on se pohjoismainen "naiset ensin / biologiaa ei ole olemassa" -feminismi siellä ajatuksissa aina pyörimässä ja vaikuttamassa negatiivisesti päätöksentekokykyyn.

Äänestä

Naisviha on siitä hyvä että sitä voidaan harrastaa yli puoluerajojen eikä siihen tarvitse sotkea ollenkaan politiikkaa mukaan. Esimerkiksi jos on joku kokoontuminen jonne tulee eri puoluekantaa edustavia kavereita voisi homma mennä riitelyksi viinanoton myötä mutta heti kun kääntää puheet suomalaisiin naisiin kaikki on niistä ihan sopuisasti samaa mieltä, näin säilyy rauha, järjestys ja toveruus tulenarassakin ilmapiirissä.

Äänestä

Ketään kiinnosta jonkun kommarin mielipiteet, klassinen musiikki ei korjaa perusvammaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Punavihreä viha kirjoitti:

Äänestän vasemmistoliittoa, tuen luonnonsuojelua ja ihmisoikeuksia. Harrastan teatteria ja klassista musiikkia. Olen kasvissyöjä ja kaikin puolin muita parempi ja moraalisempi ihminen, mutta vihaan syvästi naisia. Haluan vain tehdä selväksi, että naisten vihaaminen ei ole persujunttien yksinoikeus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu