Onko mahdollista fossiilin ikää ja mahdollista syntyperää tutkia täällä Suomessa. Kertooko fossiilin toisella puolella olevat kivet mitään fossiilin syntyperästä tai paremminkin paikasta.
Paikallinen kulta- ja kiviseppä totesi kiviaineksen olevan karneoli, jonka päälle oli kierynyt vuorikristallijonoja. fossiili on siis
kaksoisfossiili, jossa on yhteensä neljä ns."fossiilin munaa", kaksi munaa on irronnut tai irroitettu ja kaksi on kiinnittyneenä kiertymän keskellä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Armas kotimaamme sijaitsee geologisesti hyvin vanhalla alueella. Fossiilimme ovat pääosin peräisin Prekambri- ja kambrikaudelta. Skä tietysti siitä ylöspäin. Kuvatun kiven arvioisin olevan mahd. 500-200 miljoonaa vuotta vanhaksi. Lähetä näytteesi geologian tutkimuslaitokselle, pankista voit pyytää pakettilapun, jolla voit lähettää kiven maksutta. Pyydä palauttamaan kivi takaisin.
Kiitos neuvosta.
mikä fossiili kyseessä?
Kysyit, että mikä fossiili ???
En osaa sanoa. Aihe on minulle aivan uusi. En osaa varmasti tämän alan sanastoakaan niin hyvin,
että tulisin ymmärretyksi. Mutta fossiili on ovaalinmuotoinen ja ns. kaksoisfossiili. Eli siihen on kiertynyt kaksi erisuuntiin pyörinyttä yhteen kietoutunutta puoliskoa, ja toisela
puolella on korusepän tunnistamana karneoli, jonka päälle on nauhamaisesti samansuuntaisesti, kun alapuolella olevat kiertymät kiertynyt vuorikristallijonoja. Kooltaan se on noin 4-5 cm pitkä ja ovaalinmuotoinen. "Paksuutta" sillä on noin 1.5-2 cm.