Lumet tuli!

Eilen uutisissa sanottiin, että lumisateet tulivat kuukautta aiemmin kuin normaalisti. Myös viime syksynä monin paikoin tuli kolmisen viikkoa etuajassa.

Onko kylmeneminen todellakin näin rajua, että talvea tyrkkää näin kamalan aikasten?

Habibullo kertoi kylmenemisen tapahtuvan aluksi hyvin hitaasti, mutta tänä vuonna on jo tullut monta lumiennätystä!?!
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Muistaako Nakit ja muusi montako kuukautta normaalia aikaisemmin lumi suli viime keväänä? Sellaista se on. Naapurinkin liki 90-vuotias ukko aina toistelee miten ilmat ei ole niin kuin ennen. Aina mennään laidasta laitaan. Mitäs ne olikaan, niitä ää, äär....

Äänestä

Kerropas nyt viimeinkin palstalla asuva kylmäsäähörhö:

Kaksi ja puoli kuukautta on ollut taas enimmäkseen normaalia lämpimämpää säätä meillä Suomessa, kuten myös suurimman osan koko vuodesta. Ja maailmanlaajuisestihan kesällä oli jopa ennätyskuumaa. Koko sen ajan olet inttänyt, että paikalliset sääjutut kuuluisivat sääpalstalle.

Nyt muutaman päivän ajan meillä Suomessa tuuli käy taas pohjoisesta, eli ilmaston lämpenemisen sekoittama napapyörre purkaa taas hetkellisesti kylmää säätä meille Suomeen. Ja nyt tämä paikallinen sää kuuluu sinun mielestäsi ehdottomasti tälle palstalle.

Ja Pekka Poudan mukaan taas ensi viikonlopusta alkaen on normaalia lämpimämpää säätä.

Mikä mahtanee olla tuon täysin idioottimaisen kylmäsäähörhöilysi ja kirsikanpoimintasi tarkoitus?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Nakit ja muusi kirjoitti:

Eilen uutisissa sanottiin, että lumisateet tulivat kuukautta aiemmin kuin normaalisti. Myös viime syksynä monin paikoin tuli kolmisen viikkoa etuajassa.

Onko kylmeneminen todellakin näin rajua, että talvea tyrkkää näin kamalan aikasten?

Habibullo kertoi kylmenemisen tapahtuvan aluksi hyvin hitaasti, mutta tänä vuonna on jo tullut monta lumiennätystä!?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu