Känni ja kiima voivat olla tuhoisa yhdistelmä

miehen maineelle. Mieheltä menee maine jos hänet nähdään poistuvan baarista ruman tai läskin naisen kanssa, mihin hän saattaa sortua jos panettaa kovasti ja vain rumia naisia on tarjolla.

Kauniilta naisilta pakkien saaminen ei ole häpeä, mutta rumaan naiseen tyytyminen on. Sitä joko poistuu baarista kauniin naisen kanssa tai ylpeästi yksin.
Ihan sama asia kuin se,että kannattaa mielummin nähdä nälkää kuin näyttäytyä soppajonossa.

Itsekin olen muutaman kerran ollut todella lähellä sortua tuohon, mutta onneksi järki on aina voittanut koska olen ollut kotikaupungissani enkä olisi voinut livahtaa baarista kotiin ilman, että joku tuttu olisi nähnyt. Sitten ei olisi ilennyt näyttää naamaansa missään julkisella paikalla pitkään aikaan.

Pyrinkin käymään baarissa naapurikaupungissa jossa minua ei tunneta, että ei tarvitse hävetä jälkeenpäin hölmöilyjään.
17347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

"Mieheltä menee maine jos hänet nähdään poistuvan baarista ruman tai läskin naisen kanssa, mihin hän saattaa sortua jos panettaa kovasti ja vain rumia naisia on tarjolla."

Oikeasti nyt, jokainen valitsee kumppaninsa. Myös ne, joilla "ei ole valinnanvaraa", koska heilläkin on aina vaihtoehto vetää tumppuun tai hankkia pumpattavan barbaran. Joten tuo kuvaamasi tilanne on todellakin myös oma valinta! Ja jos tuollainen niin kovasti jotakuta "hävettää" että tämä oikein PELKÄÄ maineensa puolesta, niin on sitten vaan menemättä niiden "rumien ja läskien" naisten kanssa sänkyyn. Niin yksinkertaista se on.

Äänestä

"Ronkelit runkkaa"..kuten vanha sanonta kuuluu.

Äänestä
  • Tuo taas on tosirunkkarin puhetta parhaimmillaan. Rumalla naisellahan ei tee mitään.

    Äänestä

  • Mies-21v kirjoitti:

    Tuo taas on tosirunkkarin puhetta parhaimmillaan. Rumalla naisellahan ei tee mitään.

    Rumalla miehellä ei tee myöskään mitään ja senhän sinä tiedät kokemuksesta mies-21.

    Äänestä

  • dgfgfffff kirjoitti:

    Rumalla miehellä ei tee myöskään mitään ja senhän sinä tiedät kokemuksesta mies-21.

    Kylläpä nyt kirpaisi, oikeasti.

    Äänestä

Aika päinvastoin, panomies panee rumiakin kun taas luuseri saa pakkeja.

Äänestä
  • Minä käyn usein baareissa ja en kyllä tiedä missä baareissa te käytte kun minä en juuri koskaan törmää baareissa lihaviin naisiin. Ehkä kerran vuodessa olen nähnyt lihavan naisen baarissa ja muut ovat aika norminaisia. Käyttekö siis jossain lihavien salaisessa baarissa kaupungin laidalla vai missä te niihin lihaviin törmäätte? Baarista saa ihan kaunista nais seuraa jos vaan uskaltaa naisille jutella.

    Äänestä

"Pyrinkin käymään baarissa naapurikaupungissa jossa minua ei tunneta, että ei tarvitse hävetä jälkeenpäin hölmöilyjään. "


kerro mikä kylä ja baari niin tulen ja huitasen turpaan tommosta suunsoittajaa.

Äänestä
  • "Aika päinvastoin, panomies panee rumiakin kun taas luuseri saa pakkeja. "

    vai oikein panomies?
    äitiltäsikö sitten sait ?
    kävisit enemmän ulkona niin ei tulis pakkeja.

    Äänestä

Olet vain katkera, koska et tohdi lähestyä edes sitä ns. rumaa naista.

Ja se mies, joka poistuu baarista lihavan naisen kanssa, ei ajattele mitä muut asiasta tuumaavat, vaan hän ajattelee sitä kun kohta pääsee työntymään sisälle.

Äänestä

Tässähän on selkeästi tilanne, ettei uskalleta tehdä niitä aloitteita varmuuden vuoksi kenellekään. Mikään ei olisi nöyryyttävämpää, kun pakit rumalta ja lihavalta naiselta. On siis parempi olla yrittämättä ja haukkua täällä sitten anonyymisti kaikki naiset.
Naisten syyhän se on jos ei kenellekään kelpaa.
Ihan sama kun miljardi ihmistä ostaa vaikka iphonen ja yksi ei osaa sitä käyttää. Kummassa on vika, siinä yhdessä käyttäjässä vai puhelimessa?

Tulee mieleen se "pidä tunkkis"-vitsi, jossa mies luovuttaa jo ennen kun on oikeasti edes päässyt talon ovelle kysymään tunkkia lainaan.

Äänestä
  • Aivan sairasta ja ne vielä nauttii tuollaisesta kirjoittelusta.

    Pornon katselu pitäisi kieltää kaikilta miehiltä, pornosta ne ongelmat johtuu.

    Äänestä

Eli ihan turhaan valitat tällä palstalla naisettomuutta, koska sinähän olisit saanut naisen. Et vain saanut haluamaasi kaunista naista. On siis ollut oma päätöksesi jäädä ilman.

Syytät naisia nirsoudesta, mutta olet itse ihan samanlainen. Sun jutuissa ei ole paljon logiikkaa.

Äänestä

Onko se sellainen tosi mies, joka koko ajan ajattelee, että mitä muut ajattelee? Välittääkö tosi mies maineestaan?

Äänestä

AT-mies ajattelee: saisin kyllä halutessani ruman naisen.

Tokkopa. Jos mies on saamaton ja ujo, hän ei lähesty ketään naista. Ja ujo mies saa olla rauhassa naisten huomiolta.

Äänestä
  • Itse olen tehnyt myös rumille alotteita mutta naiset ovat kaikki samanlaisia tylyjä pas.kojen jännämiesten nus.simia elukoita.

    Äänestä

NAL ja keskustelupalsta voivat olla tuhoisa yhdistelmä mielenterveydelle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisasialooseri. kirjoitti:

miehen maineelle. Mieheltä menee maine jos hänet nähdään poistuvan baarista ruman tai läskin naisen kanssa, mihin hän saattaa sortua jos panettaa kovasti ja vain rumia naisia on tarjolla.

Kauniilta naisilta pakkien saaminen ei ole häpeä, mutta rumaan naiseen tyytyminen on. Sitä joko poistuu baarista kauniin naisen kanssa tai ylpeästi yksin.
Ihan sama asia kuin se,että kannattaa mielummin nähdä nälkää kuin näyttäytyä soppajonossa.

Itsekin olen muutaman kerran ollut todella lähellä sortua tuohon, mutta onneksi järki on aina voittanut koska olen ollut kotikaupungissani enkä olisi voinut livahtaa baarista kotiin ilman, että joku tuttu olisi nähnyt. Sitten ei olisi ilennyt näyttää naamaansa missään julkisella paikalla pitkään aikaan.

Pyrinkin käymään baarissa naapurikaupungissa jossa minua ei tunneta, että ei tarvitse hävetä jälkeenpäin hölmöilyjään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu