Uskotteko että mies 86 saa vielä joskus pillua?

Ikää hänellä on 28 vuotta eli se maaginen welhouden rajakin tulee ylittymään kahden vuoden sisällä. Kovasti ei tunnu kokemattomuutensa häntä kuitenkaan vaivaavan vaikka onkin viettänyt aikaansa Sinkut-palstalla jo tovin. Olisikos hänessä vähän aseksuaalin vikaa kenties?
29191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Varmasti onkin. Ja olen myös vakuuttunut siitä että jos en ennen kolmeakymppiä ole päässyt panemaan niin palstan ahdasmieliset kusiaivot alkavat ajattelemaan kokemattomuudestani kaikkea negatiivista, että tietäkääkin se.

Äänestä
  • Kyllä siitä nykypäivänä ajatellaan kaikkea negatiivista jos mies ei ole 18-vuotispäiväänsä mennesksä saanut pillua. Ei joku kolmenkympin rajapyykin ylittäminen silloin enää paljoa paina kun on panokärryistä pudonnut jo 13 vuotta aikaisemmin viimeistään.

    Äänestä

Peace, man. Kyllä se cherrypie joskus tarjolle tulee.

Äänestä

Tiedän yhden tyypin joka sai seksiä vasta 29 vuotiaana. Oli yhden illan juttu ja ei käsittääkseni ole saanut sen jälkeen enää uudestaan.

Äänestä

Voisin vaikka lyödä vetoa, ettei saa.

Äänestä

HAHAHA!! EIhän täällä kukaan muu kuin itse Juhani "Jyystäri" Karjula saa pillua. Minä saan kyllä sitten ihan teidänkin edestänne. HAHAHA!!

Pari viikkoa sitten sattui muuten ihan hauska tapahtuma kun rassasin erästä teini-iän niukasti ylittänyttä neitsyttä oikeinkin rajusti isolla lerssilläni. Perhana kun sillä misulla oli niin tiukka pillu, että siinä kesken rajuimman menon tunsin lerssin suunnalla pistelevää kipua. Pakkohan sitä oli homma pistää seis ja vilkaista, että mikä perkele siellä pistelee. Kävi mielessä, että onko sinne pilluun pesiytynyt jo muurahaisia kun ei ollut mokoma munaa saanut tuohon ikään mennessä. HAHAHA!!
No siinä sitten tarkistin niin lerssistä oli nahka revennyt ja verta suihkusi sinne tänne. Meinasi jo kokenutta Karjulaakin huimata, mutta ajattelin, että niinhän ne juutalaisetkin tuollaisilla vehkeillä sohivat menemään ja jatkoin hommat loppuun. Misukka oli ihan tyytyväinen kun laskin lopuksi reilut satsit sisään.
Huusihan se kuin vietävä kun rassasin kokenein ottein hänen neitsyttä pilluaan, mutta kertoi nauttineensa kovasti. Huomenna olisi sovittu taas tapaaminen hänen kanssaan.
Lääkärissähän se oli kuitenkin käytävä sen nahan takia ja siellä pistivät sen sitten tikeillä kiinni ja ottivat perseestä vähän uutta nahkaa tilalle. Nyt on muna ihan perseestä HAHAHA!! No helvetin hyvähän siitä tuli! Kelpaa taas sohia aisureiden vaimoja. HAHAHA!!

Äänestä
  • Mukavaa kun palasit, peris :)

    Otetaanko skaba kumpi ehtii ensin?

    Äänestä

  • mies 86 kirjoitti:

    Mukavaa kun palasit, peris :)

    Otetaanko skaba kumpi ehtii ensin?

    Oletko sinäkin oikeasti vielä poika?

    Äänestä

  • mies 86 kirjoitti:

    Mukavaa kun palasit, peris :)

    Otetaanko skaba kumpi ehtii ensin?

    Sinä olet tainnut aiemminkin minua sanoa perikseksi. HAHAHA!! Vai oliko se joku muu sitten?
    Juhani "Jyystäri" Karjula on kuitenkin nimeni. Himonussija taivaan armosta aisureiden vaimojen iloksi. HAHAHA!!

    Äänestä

juu, ei varmaan saa, ehdottaisin itsemurhaa, miksi tässä enää eläisi edes

Äänestä
  • Tuskinpa teen, ainakaan ennen kun olen väitellyt tohtoriksi omassa oppiaineessani. Sen verran kovana jätkänä minua pidetään englannin kielen laitoksella.

    Äänestä

  • mies 86 kirjoitti:

    Tuskinpa teen, ainakaan ennen kun olen väitellyt tohtoriksi omassa oppiaineessani. Sen verran kovana jätkänä minua pidetään englannin kielen laitoksella.

    Etkö oikeasti ole koskaan saanut pillua?

    Äänestä

  • mies 86 kirjoitti:

    Tuskinpa teen, ainakaan ennen kun olen väitellyt tohtoriksi omassa oppiaineessani. Sen verran kovana jätkänä minua pidetään englannin kielen laitoksella.

    Laskentatoimen tohtori saa varmasti pillua.

    Äänestä

Minkä takia et ole saanut seksiä? Itselläni on huonot sosiaaliset taidot, olen nörtti ja ujo, mutta silti poikuus meni 16-vuotiaana. En voi sanoa, että naisia olisi ollut monta tai kaikki olisivat olleet niin "laadukkaita", mutta kyllä joka vuosi sentään seksiä saa ja muutamassa pitkässä suhteessa olen myös ollut.

Äänestä
  • ätmi sinä oikein luulet olevasi?

    Äänestä

  • Mikä vitun kirjoitti:

    ätmi sinä oikein luulet olevasi?

    Alemman tason mies = mies joka ei viehätä suurinta osaa naisista, ei saa seksiä usein ja joku saa alemman tason naisia (joskus hyvällä säkällä ktn). KTM saa naisia vähintään kerran kuussa ja YTM saa milloin vain haluaa. Jos ei KOSKAAN saa seksiä niin sitten on kyllä jo HC-ätmi.

    Äänestä

  • ätmi kirjoitti:

    Alemman tason mies = mies joka ei viehätä suurinta osaa naisista, ei saa seksiä usein ja joku saa alemman tason naisia (joskus hyvällä säkällä ktn). KTM saa naisia vähintään kerran kuussa ja YTM saa milloin vain haluaa. Jos ei KOSKAAN saa seksiä niin sitten on kyllä jo HC-ätmi.

    Paskapuhetta, olet yktm. Ktm eli normi suomimies ei todellakaan saa pillua kerran kuukaudessa.

    Äänestä

  • ätmi kirjoitti:

    Alemman tason mies = mies joka ei viehätä suurinta osaa naisista, ei saa seksiä usein ja joku saa alemman tason naisia (joskus hyvällä säkällä ktn). KTM saa naisia vähintään kerran kuussa ja YTM saa milloin vain haluaa. Jos ei KOSKAAN saa seksiä niin sitten on kyllä jo HC-ätmi.

    Selvä ktm olet jos saat noinkin usein.

    Äänestä

Nuorempana olin aika ujo, hiljaista sorttia, enemmän ATM-tyylinen heppu. Taidan palstalaisten mielestä olla edelleen mutta eipä sillä oikeastaan väliä ole, kun en muutenkaan oikein tahdo uskoa noihin laasashöpötyksiin tai markkina-arvoteorian validiteettiin. Olin aikaisemmin katkeroitunut ruikuttaja, päälle parikymppinen. Lukio ja intti käyty, maailma tuntui olevan auki mutta en tiennyt oikeastaan ollenkaan mitä sillä tekisin. Nuorempana haaveilin aina seksin saamisesta mutta koska olin liian ujo vonkaamaan naisilta seksiä niin jouduin tietenkin hakkaamaan hanskaani eikä se aina niin hauskaa ollut niinkuin monet palstalaiset varmaan tietävätkin.

Jossain vaiheessa kadotin osan seksivietistäni. Minulla ei ole ns. seksifantasioita, minua ei kiinnosta pääsenkö elämäni aikana "korkkaamaan" jonkun vaiko en. Olen edelleen neitsyt koska en ole harrastanut seksiä toisen osapuolen kanssa tähän ikään mennessä, en jaksa ajatella kauheasti noita seksiasioita, suurin osa ajatuksistani pyörii oman tulevaisuuteni ympärillä sekä kuinka haluaisin kehittää itseäni yksilönä. Ajatus seksistä naisen kanssa tuntuu ihan kivalta mutta ei enää houkuta samallta tavalla kuin ennen. Ironista että siinä vaiheessa kun en enää jännitä naisia samalla tavalla kuin ennen niin myöskään lihalliset ilot eivät enää sytytä.
En tiedä lääketieteellistä selitystä tähän.

Minulla on viime vuosien aikana ollut muutamakin mukava tyttö kiikarissa jonka kanssa olen tullut hyvin juttuun. Hiljaittain erään baari-illan päätteeksi olin todella lähellä kertoa tunteistani erästä tyttöä kohtaan, mutta pokka petti. Ehkä kuitenkin parempi niin, sillä olin humalassa tuolloin enkä edes tiedä tunnenko oikeasti häntä kohtaan mitään. Mitä itse seurusteluun tulee niin se tuntuu vaivalloiselta. Olen kuitenkin valmis jakamaan elämäni toisen ihmisen kanssa jos sopivanlainen ihminen osuu kohdalle. Siis jos osuu.

Äänestä

Mutta siinähän ilkutte. Ei se kuitenkaan niin pahalta tunnu kuin ne piikittelyt mitä joskus aikoinani jouduin kestämään. Varmaankin se että monien muiden tavoin jouduin peruskoulussa koulukiusatuksi osaltaan laittoi defenssit päälle enkä uskaltanut kunnolla lähestyä naisia moneen vuoteen, en tiedä. Eikä oikeastaan mikään tällä palstalla sanottu asia kuitenkaan saa oloani niin paskaksi kuin mitä se vielä viime vuoden puolella oli kun gradukin oli vielä puolitiessä ja laskentatoimi tuntui päivä päivältä hankalammalta. Isänikin on jatkuvasti painostamassa minua taloushallinnon alalle. Ei kai siinä mitään, ellei siitä olisi muodostunut hänelle pakkomiellettä. Hankala tyyppi muutenkin, ei ihme että vanhempani lopulta erosivat.

Mitä muuta haluatte minusta vielä tietää, laitanko vielä nimen ja osoitteen perään että voitten tulla soittamaan ovikelloani ja tiedustelemaan kokemattomuudestani tarkemmin? Vai kiinnostaako teitä enemmän monestiko runkkaan päivässä? Tehkää ihmeessä siitäkin erillinen aloitus.

Äänestä

saa molla maijalta nyrkki kyllikiltä ja teko pimperolta ja teko anusta mies nukelta hyvä iskumesta paikka on porno kauppa

Äänestä

Uskon että mies 86 tulee vielä saamaan (jos se vain häntä itseään siinä vaiheessa yhtään kiinnostaa). En ole koskaan pitänyt häntä toivottomana tapauksena, ja kun moni toivotonkin tapaus tuntuu saaneen:

Kuvalautalaisen myöhempien aikojen videoista käy ilmi, että hän on seurustellut. (Hänen kohdallaan tosin "toivottomuus" on sikäli kyseenalaista, että hänen ulkonäkönsä ja ulosantinsa ovat kohdallaan: suurin ongelmansa onkin ollut liiallinen itsekriittisyys ja -reflektointi.)

Lord Selibacy -hahmosta en ole ihan varma, onko hän edes oikea ihminen vai pelkkä nettihahmo, mutta jos kyse on todellisesta henkilöstä, niin niin vain hänkin sai naisen.

Viimeisin epätodennäköinen pariutuja nettihahmoista on Kiusatun vastaisku -blogin pitäjä: reilusti yli kolmekymppinen, koulukiusattu, syrjäytynyt, masentunut, seksuaalisesti kokematon, markkina-arvoteorian ja antifeminismin nimiin vannonut vihainen mies.

Näyttääkin siltä, että kaikki saavat lopulta naisen. Kaikki paitsi minä.

Äänestä
  • Ja minä!

    Äänestä

  • Onhan näitä muitakin tunnettuja pitkän linjan palstalaisia yhä ilman naista, kuten L. Boredom ja eATMe.

    Äänestä

löytäisi vaikka heti naisen tekisi patjaan reijän ja antaisi rakkauden laulaa ja kulkisivat käsikädessä kotonaan ja kirjoittelisivat yhhdessä mitähän vanhemmat ajattelee mors maikusta hyvä että poika löysi naisen

Äänestä

muistaisivat kumin käytön ettei patjis tule raskaaksi

Äänestä

Uskon.

Mies86 on hyvin todennäköisesti sellainen mies josta viime päivinä on palstalla kovasti keskusteltu: sellainen, joka alkaa kovasti kiinnostaa nuorempia naisia sen kolmenkympin ylitettyään.

Ja sellaisena siis poikkeus palstan ikiätmeihin verrattuna.

Äänestä

Jos pimppaloora antaa Darkkikselle niin kyllä hän antaa myös Mies86:lle. Mies86 onkin halunnut tavata Darkkista niin nyt olisi loistava tilaisuus. Varmaan Darkkiksellakin seisoisi, jos olisi mies makuuhuoneessa mukana.

Äänestä

Ehkä darkkikselta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.............. kirjoitti:

Ikää hänellä on 28 vuotta eli se maaginen welhouden rajakin tulee ylittymään kahden vuoden sisällä. Kovasti ei tunnu kokemattomuutensa häntä kuitenkaan vaivaavan vaikka onkin viettänyt aikaansa Sinkut-palstalla jo tovin. Olisikos hänessä vähän aseksuaalin vikaa kenties?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu