Petetyllä on luonnollisesti tarve saada tietää kaikki, mitä on tapahtunut, kun taas pettäjä haluaa vain unohtaa tapahtuneen mahdollisimman pian.
Mitä mieltä olette, miten yksityiskohtaisesti pettäjän tulisi kertoa tapahtuneesta?
Mieheni jäi kiinni pettämisestä ja haluaisin tietää esimerkikiksi sellaiset asiat, kuinka aktiivinen hän itse on ollut naisen suhteen, missä ovat tapailleet ja kumman aloitteesta, onko mies todellisuudessa tavannut naista, kun on sanonut minulle lähtevänsä juoksulenkille jne. Ei siis mitään kamalan järkyttäviä asioita, mutta minulle tärkeitä, tai ainakin siltä tuntuu. En tiedä, saisinko rauhan mikäli mies näistä kertoisi avoimesti, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että mies aina hermostuu ko. asioista kysyttäessä. Ihan kuin se, mitä on alunperin kertonut, ei olisikaan täysi totuus.
Mitä mieltä olette, miten yksityiskohtaisesti pettäjän tulisi kertoa tapahtuneesta?
Mieheni jäi kiinni pettämisestä ja haluaisin tietää esimerkikiksi sellaiset asiat, kuinka aktiivinen hän itse on ollut naisen suhteen, missä ovat tapailleet ja kumman aloitteesta, onko mies todellisuudessa tavannut naista, kun on sanonut minulle lähtevänsä juoksulenkille jne. Ei siis mitään kamalan järkyttäviä asioita, mutta minulle tärkeitä, tai ainakin siltä tuntuu. En tiedä, saisinko rauhan mikäli mies näistä kertoisi avoimesti, mutta ainakin nyt tuntuu siltä, että mies aina hermostuu ko. asioista kysyttäessä. Ihan kuin se, mitä on alunperin kertonut, ei olisikaan täysi totuus.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Yksi voi tosiaan olla se, että on valehdellut asioista, eikä siksi halua puida asioita moneen kertaan, koska pelkää sanovansa asioita ristiin.
Se, minkä itse nyt muuttaisin, olisi tietomäärä, jota sain tietää. Exällä oli monien vuosien salasuhde ja tietysti tuona aikana ehti tapahtua paljon, matkustivat ympäri maailmaa, kokivat paljon asioita yhdessä. Kysyin asioita, selvitin itse paljon sieltä sun täältä, mutta suurimman osan miehen kautta. Oma vika, kun kysyin, vaikka terapeuttikin sanoi, että älä ihan kaikkea kysele. Onneksi mies ei edes ihan kaikkea vastaillut. Tuloksena kaikesta tiedosta oli se, että alussa en voinut kulkea oikein missään, kun paikat, joissa heidän tiesin liikkuneen aiheuttivat kauheita oksetus- ja ahdistuskohtauksia. Maailmalla on nyt kaupunkeja, joihin minua ei vielä vuosienkaan päästä saa menemään, sillä he ovat noissa myös lomailleet ja muutamat vahingossa nähdyt kuvat paloivat verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi.
Kaikenlainen tieto, joka on ns. Tarpeetonta, kannattaa jättää kysymättä. Vaikka siinä hetkessä se tuntuu tärkeältä, mieti pari päivää, miksi haluat tietää.
Tärkeintä on, miksi miehesi petti. Mikä sai hänet tekemään sinulle noin. Ja mitä hän aikoo nyt tehdä. Sen jälkeen anna itsellesi aikaa miettiä, mitä sinä tahdot. Voitko luottaa mieheesi enää koskaan?
Se on hemmetin vaikeaa, yritin itse sitä kolme vuotta, mutta koska mies vielä salassa suhdetta jatkoi, lopetin minä meidän suhteemme. Luottamuspula oli järjetön ja tunsin tulevani hulluksi siinä vuoristoradassa. Rakastin, mutta samalla vihasin sitä tilannetta, jossa olimme. Täysin järjetöntä. Ja näin jälkikäteen katsottuna, katsoin aivan liian kauan petoksen tultua ilmi.
Ehkä tarvitsin tuon ajan toipuakseni elämäni suurimmasta shokista, sain voimaa irtaantumiseen. Kun lähdin, jaksoin jo luottaa itseeni. Sitä ennen ei ollut voimia.
Nyt olen onnellinen siitä, että ei tarvitse enää iltaisin miettiä, kenelle mies viestittää, onko hän siellä, missä väittää olevansa, onko työmatka oikeasti työmatka, epäilyn lista kasvoi loputtomaksi. Enää ei tarvitse.
On oma rauha. Voi nukkua rauhassa. Elää rauhassa. Vihdoinkin.
Voimia sinulle, suureen koitokseen. Kasvat vahvemmaksi lopulta, lupaan sen!
Mitä vähemmän tietää sen paremmin nukkuu ja elää eteenpäin jos saman ihmisen kanssa halua yrittää uudestaan.
En ole petetty, mutta joskus mieheni uteli asioita minun ex-suhteista, vuosien ajan sain aina kuulla kuittailua ja vittuilua asioista joita menin sitten tyhmänä kertomaan. Vaikki mies väitti ettei häntä häiritse koska ovat vanhoja juttuja, häiritsivät ne niin paljon että loppujen lopuksi tuli ero. Mieti tarkkaan, haluatko välttämättä tietää kaiken mitä sinun ei kuulu edes tietää.
Pilkulleen.
Minä halusin tietää mahdollisimman paljon. En pystynyt elämään sen kanssa, että oli salaisuuksia joita minä en tiennyt mutta vaimoni ja toinen mies jakoivat. Koin jotenkin, että niiden paljastuminen antoi voiman tunnetta. Ja vaikka jotkut asiat tekivät kipeää, niin tekisin samoin uudestaan, kysyisin kaikkia samoja asioita. Halusin tietää mahdollisimman tarkasti ja yksityiskohtaisesti mitä he tekivät tavatessaan, missä liikkuivat ja mistä puhuivat yms. Alussa en halunnut tarkasti kysyä seksistä koska se tuntui liian kipeältä, mutta omat mielikuvat eivät jättäneet rauhaan joten lopulta kysyin siitäkin melkein vuoden kuluttua. Paljastui sellaisia asioita joita pelkäsin, ja aluksi järkytyin ja kaduin kysyneeni asiaa. Mutta pääsin siitä aika nopeasti yli, ja huomasin että mielikuvat loppuivat siihen, eikä se vaikuttanut negatiivisesti seksielämäänkään kuin joidenkin päivien ajan.
Tämä saattaa olla yksilöllistä, jotkut eivät haluakaan kuulla mitään. Mutta jos sinua asia kovasti vaivaa, niin se voi olla merkki siitä että sinun tarvitsee kuulla. Kunhan vain olet varma siitä, että kestät. Ja jos kysyt, kannattaa koittaa selittää ensin puolisollesi miksi haluat tietää. Vaimoni ei halunnut mielellään muistella niitä menneitä, ja välillä hän tuskastui kun kyselin lisää tai samoja asioita uudestaan, mutta kun selitin hänelle että tarkoitus ei ole muistella menneitä huvikseen tai jäädä niihin kiinni, vaan päinvastoin päästä niistä yli ja jättää ne lopullisesti taakse, niin hän vastasi aina ja kertoi kaiken mitä kysyin.
Mitäpä tuota sen enempiä vatvomaan, petturi kiertoon ja itselle uusi elämä - miksi helkkarissa sitä pettäjää pitäisi jäädä katselemaan ja kuuntelemaan uusia valheita lisäselityksineen?!
Jokainen mikroskooppinen yksityiskohta ja ajatus pitäisi tietää.
Alkuun kyselin paljonkin ja sain vastauksia. Puitiin asiaa miehen kanssa ja päätettiin yrittää korjata liitto. Sitten tuli tunne,etten halua kuulla enää yhtään enempää,mutta tässä kohtaa kakkonen tunsi valtavaa tarvetta avautua likaisimmistakin yksityiskohdista. Kosto taisi olla motiivina.
Mies siis leikki toisen naisen sydämellä ja sitten korjasitte liiton. On sillä kolmannellakin tunteet, ellei seksin perässä ollut. Huijasiko mies toista naista? Vai mikä se kuvio oli.
No, minä en ainakaan haluaisi saada tietää kaikkea, en ymmärrä, miksi pitäisi. Sehän tarkoittaisi vain siinä pettämisessä rypemistä. Tietenkin asian sulatteluun menee aikaa, mutta jos päättää pettämisestä huolimatta jatkaa suhdetta, oleellisempaa on keskittyä miettimään sitä, voiko luottamuksen palauttaa. Ei ole mitään järkeä jatkaa sellaista liittoa, jossa miehen lähtiessä lenkille vaimo miettii, meneeköhän se oikeasti lenkille vai onkohan sillä toinen nainen.
En liioin ymmärrä, mitä merkitystä sillä on, kumman aloitteesta mitäkin on tapahtunut, miehesi on kuitenkin tehnyt valinnan pettää sinua. Kumpi silloin on parempi, se, että hän on itse tehnyt aloitteen vai ollut toisen vietävissä oleva tahdoton pelle?
Mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Vatvomalla ei ainakaan minun mielestäni saa koskaan mitään hyvää aikaan. Kannattaa vain katsoa, mitä niistä palikoista, mitä meillä nyt on, voi rakentaa tulevaisuutta ajatellen.
Niin, mutta... Pettääkö pettäjä uudelleen?
Siinäpä se pointti just on, luottamus on mennyt, eikä sitä palauta entiselleen enää mikään. Kuka haluaa elää luottamuksettomassa liitossa? Minä en ainakaan, joten omille teille lähtö on ainoa oikea ratkaisu.
Eihän kukaan voi varmasti tietää, pettääkö pettäjä uudelleen. Varmaan se on todennäköisempää kuin keskimäärin, mutta ei se varmaa ole eikä sellaisestakaan miehestä tiedä, joka ei ole (vielä) pettänyt, pettääkö hän joskus. Ei elämästä tiedä, mitä se tuo. Pitää itse miettiä, pystyykö asian antamaan anteeksi, jättämään taakse ja luottamaan uudelleen. Jos tuntuu, että pitää kytätä niitä lenkkejä tai puhelinta jne., silloin ei ole luottamusta eikä suhteen jatkamisessa ole mitään mieltä.
Anteeksiantaminen ja luottaminen uudelleen on kyllä mahdollista - ja muuten, anteeksiantaminen ei tarkoita, että hyväksyisi mitä toinen on tehnyt. Helppoa se ei ole, ja moni petetty, joka jää suhteeseen, ottaa sen menneen uskottomuuden aseeksi, jonka vetää esiin jokaisessa riidassa. Sellainen kyllä tuhoaa suhteen, ja syö kumpaakin osapuolta.
Ihan oman itsensä takia petetyn pitäisi ottaa omasta hyvinvoinnistaan vastuu ja löydettävä keino käsitellä se pettäminen ja jättää se taakseen riippumatta siitä, jatkuuko parisuhde vai ei.
Riippuu pettäjästä (kroonikko ??) ja petetystä (salliva, loukattu, hylätty).