Akateemiset älykkösinkut Mies86 ja Hämärän rajoilta

Olette kielitaitoisia ja sivistyneitä miehiä. Mikä teitä pidättelee täällä Suomessa. Eikö teidän kannattaisi mennä ulkomaille tekemään jatko-opintoja? Siellä avautuisi vaikka mitä mahdollisuuksia. Niin minä tekisin, jos olisin yhtä etevä tutkijanalku kuin te. Teitte molemmat hyvät gradut, jotka todennäköisesti avaavat portit jatko-opintoihin ja niiden rahoitukseen. Oma graduni oli surkea rääpäle, jota häpeän ja josta en mielelläni puhu.
27248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ei kannata, koska siitä kuitenkin ajateltaisiin kaikkea negatiivista. Sitä paitsi iskän kellarissa saa asua ilmaiseksi ja sitten kun se kuolee, niin perii oman talon. Win-win.

Äänestä

En sulje tuota vaihtoehtoa pois, mutta en silti ihan ensimmäiseksi sitä tahtoisi tehdä, jos jatko-opiskelijaksi pääsen. Tämä samasta syystä kuin se, etten tahdo aloittaa seurusteluani suoraan yh-äidin valmiista perheestä: askel kerrallaan. Hyppy suoraan peräkammarista ulkomaille tai ikisinkkuudesta isän rooliin olisi liian suuri otettavaksi.

Talo ei ole isän nimissä, joten hänen kuolemaansa on turha odotella ainakaan tuosta syystä.

Äänestä
  • Juuri tuollainen hyppy olisi parasta shokkiterapiaa peräkammarin miehelle. Joutuisit opettelemaan kävelemään uusiksi. Muussa tapauksessa päädyt johonkin mukavan helppoon ratkaisuun ja muutat peräkammarista isän rakentamaan ulkorakennukseen.

    Ainakin jos minulla olisi tilaisuus mennä ulkomaille opiskelemaan niin ei mikään täällä pidättelisi. Napanuori poikki vaan.

    Äänestä

menevät opiskelemaan (ja avioitumaan) nuoret tutkijanaiset. Miehet jäävät polkemaan paikoillaan Suomeen.

Äänestä
  • Annapa esimerkkejä näistä suomalaisista tutkijanaisista ulkomailla ja perustelut sille, että miksi Suomeen jääminen on paikoillaan polkemista.

    Äänestä

  • ,.-,-,. kirjoitti:

    Annapa esimerkkejä näistä suomalaisista tutkijanaisista ulkomailla ja perustelut sille, että miksi Suomeen jääminen on paikoillaan polkemista.

    ei Suomessa kuulla sen jälkeen mitään. Jäävät sille tielleen.

    Äänestä

  • No noista naisista kirjoitti:

    ei Suomessa kuulla sen jälkeen mitään. Jäävät sille tielleen.

    Mistä sitten olet kuullut niistä?

    Äänestä

  • No noista naisista kirjoitti:

    ei Suomessa kuulla sen jälkeen mitään. Jäävät sille tielleen.

    No kyllä ne enimmäkseen aina joskus vanhemmiten sieltä palailevatkin.

    Äänestä

Minä en ole graduja tehnyt eikä ikuinen opiskelukaan kiinnosta muuten kuin harrastuksena, mutta kielitaitoa on ja jotain muuta. Itselleni ainakin rutiinit ja tuttuus on tavallaan tärkeää (lieneekö joku Asperger-juttu) ja voisi olla vaikeaa sopeutua tuollaiseen. Toivoisin vain vähän korkeampaa elintasoa, niin voisi karata täältä aina välillä. Kaikki omaiset ovat kuitenkin täällä ja parisuhde pitäisi olla jo valmiina siellä vieraassa maassa, jos muuttaa aikoisi. Se on todella epätodennäköistä.

Äänestä
  • ei tulevalle tutkijalle ole varsinaisesti opiskelua vaan sitä samaa, mitä hän jatkossakin tulisi tekemään, jos tutkijanuralle lähtee.

    Äänestä

Hämärän rajoilta tyypistä tulee mieleen sellainen kun luin Malcolm Gladwellin kirjaa "Kuka menestyy ja miksi". Siinä yhdessä luvussa verrattiin atominpommin keksijää Oppenheimeria ja ÄO:ltaan samantasoista Christopher Langania, joka päätyi maailman älykkäimmäksi portsariksi. Lyhyesti: Gladwellin mukaan Langan ei menestynyt elämässään perhetaustansa vuoksi ja sieltä opitun asenteen vuoksi, jossa auktoriteettien pelko ja kyvyttömyys käsitellä pettymyksiä yhdistyivät. Tätä väitettä/teoriaa tuetaan erilaisilla esimerkeillä ja tutkimuksilla. HR:lläkin olisi menestymisen (nyt ei puhuta vain taloudellisesta menestymisestä) avaimet käsissään, mutta tuo isäsuhde ilmeisesti yhtenä isona syynä miksi hän on jäänyt laudatur-oppilaana masentelemaan peräkammariin ja näpräilemään omia juttujaan. Langankin kirjoittaa pöytälaatikkoon jotain kaikennielevää teoriaa elämästä ja tietoisuudesta.

Äänestä

Joskus takavuosina tuli samalla nimimerkillä sellaistakin juttua, missä pilkattiin Konginkankaan turman uhreja ja Naantalin palon (2010) alaikäisiä uhreja ja toivottiin samankaltaista (kuolemaa tai tappamista) enemmän. Menneet ovat tietysti menneitä ja noissa jutuissa ei ilmeisesti mitään juridisesti vakavaa, koska eivät kohdistu nimettyihin henkilöihin tai mamuihin.

Äänestä

No mainittakoon tässä yhteydessä että olen alkuvuodesta lähdössä Englantiin, Nottinghamiin vaihtoon saadakseni maisterin paperit ulos pääaineestani. Voi olla että haen jossain vaiheessa töitä ulkomailta jos ja kun onnistun suorittamaan myös jonkinlaisen kaupallisen tutkinnon ja hankkimaan meriittejä ansioluetteloon. Jatko-opinnot kyllä itseänikin kiinnostavat mutta juuri tällä hetkellä en jaksa ajatella asiaa enkä minä muutenkaan tiedä mistä minä väikkärini tekisin.

Äänestä
  • Tee väikkäri vitusta. Vittutieteen tohtori kuulostaa komealta titteliltä.

    Äänestä

  • Touko Jurkka kirjoitti:

    Tee väikkäri vitusta. Vittutieteen tohtori kuulostaa komealta titteliltä.

    Kiitos ehdotuksesta, mutta luulisin sen olevan vain torttua tortun päälle aikaisempiiin sukupuoliroolilöpinöihin joita gradussani aikoinaan pyörittelin.

    Äänestä

  • Muista että olet eksoottinen siellä päin. Brittipillut roikkuvat varmasti housujenlahkeessasi ihan porukalla, koska suomen kieli nähdään ulkomailla kauniina ja aksentti söpönä, vaikka sitä onkin vaikea uskoa.

    Äänestä

  • timantinkova atm kirjoitti:

    Muista että olet eksoottinen siellä päin. Brittipillut roikkuvat varmasti housujenlahkeessasi ihan porukalla, koska suomen kieli nähdään ulkomailla kauniina ja aksentti söpönä, vaikka sitä onkin vaikea uskoa.

    Joo suomalaisen eksotiikka vetoaa usein ulkomailla aivan kuten osaan suomalaisistakin vetoavat "eksoottiset" ulkomaiset, mutta päteekö kuitenkaan Suomi-Britannia-vastakkainasettelussa? Meinaan vaan että britit ovat kuitenkin fyysisiltä ominaisuuksiltaan vielä melko lähellä pohjoismaalaisia ja saksalaisia. Omista ulkomaalaisista kavereistani ainakin aika iso osa pitää juuri sellaisista muunmaalaisista miehistä, jotka eivät juurikaan heidän oman kansansa miehiltä näytä.

    Lisäksi Britanniassa usein espanjalaiset ja vastaavannäköiset ruskeasilmäiset ja tummahiuksiset miehet ovat todella kysyttyjä. Juttelin juuri edellisviikolla vuosia sitten tapaamani espanjalaisen miehen kanssa joka asuu nykyisin (ironista kyllä) juuri tuolla m86:n mainitsemassa Nottinghamissa. Kertoi, että brittitytöille tarvitsee sanoa vain olevansa Espanjasta ja ovat heti ihan innoissaan ja seuraa riittää jo pelkän kansalaisuuden takia. Suomalaisella miehellä on sen sijaan taas keskimäärin enemmän vientiä vaikkapa Etelä-Euroopassa ja Aasiassa kuin mitä espanjalaisilla kyseisissä paikoissa olisi, koska siellä se onkin vuorostaan suomalainen joka edustaa voimakkaammin eksotiikkaa ja erilaisuutta paikallisiin verrattuna.

    Mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö se seurustelukumppani voi suomalaiselle miehelle löytyä Britanniastakin. Mutta keskivertobritille suomalainen ei nyt näytä kovin eksoottiselta, ettäkö sen takia juurikaan paikallisista erottuisi. Toki sitten jos se paikallinen kuulee suomalaisen puhuvan omaa äidinkieltään voi se eksotiikka korostua tuollakin paremmin, onhan suomen kieli kuitenkin aika "uniikki" ja ulkomaalaiset harvoin osaavat sitä mihinkään muuhun kieleen rinnastaa (korkeintaan eniten maailmaa nähneet osaavat toisinaan ihan loogisesti yhdistää sen unkariin ja eestiin).

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    Hämyri vois muuttaa peräkammarista Brasiliaan ja valmistella siellä väikkäriä. Suomalainen vittutieteen tohtori olisi varmasti kuumaa kamaa brassityttöjen keskuudessa.

    Äänestä

  • Touko Jurkka kirjoitti:

    Hämyri vois muuttaa peräkammarista Brasiliaan ja valmistella siellä väikkäriä. Suomalainen vittutieteen tohtori olisi varmasti kuumaa kamaa brassityttöjen keskuudessa.

    Jeps, latinot istuvat myös suomalaisten todennäköisimpiin "kohderyhmiin". Esim. ecuadorilainen ystäväni on aivan hulluna sinisilmäisiin ja pitkiin ranskalaisiin ja pohjoiseurooppalaisiin. Ainakin hän tykkäisi varmasti tarjonnasta Suomessa jos sattuisi piipahtamaan.

    Mutta näin aiheen vierestä, onnea jokatapauksessa m86:lle Britanniaan opiskelemaan pääsystä. Jos vähänkin houkuttaa lähteä muuallekin opiskelemaan ja uusia tuulia kokeilemaan se yleensä kannattaa, muuten sitä kuitenkin miettisi myöhemmin että millaistahan elämä olisi jos olisi aikanaan tehnyt niin.

    Äänestä

  • Kai tiesit, että siellä enkkulassakin on tietokoneita ja se vöörld vaid veppi vai internettikö se on? Voit palstailla sieltäkin sitten ja kertoa jännittäviä kohtaamisia enkkuneitosten kanssa.

    Et voi mitenkään jättää palstayhteisöä pohtimaan keskenään mitä se parraton maisteri puuhaa siellä enkkulassa.

    Äänestä

  • UPDATE_10423959 kirjoitti:

    Kai tiesit, että siellä enkkulassakin on tietokoneita ja se vöörld vaid veppi vai internettikö se on? Voit palstailla sieltäkin sitten ja kertoa jännittäviä kohtaamisia enkkuneitosten kanssa.

    Et voi mitenkään jättää palstayhteisöä pohtimaan keskenään mitä se parraton maisteri puuhaa siellä enkkulassa.

    En tietenkään aio jättää. Kuulette minusta kyllä aina toisinaan.

    Äänestä

  • timantinkova atm kirjoitti:

    Muista että olet eksoottinen siellä päin. Brittipillut roikkuvat varmasti housujenlahkeessasi ihan porukalla, koska suomen kieli nähdään ulkomailla kauniina ja aksentti söpönä, vaikka sitä onkin vaikea uskoa.

    helposti pillua paikalliseselta white trahilta. Yliopistonaisista en osaa sanoa. Ei ole kokemusta.

    Äänestä

  • mies 86 kirjoitti:

    En tietenkään aio jättää. Kuulette minusta kyllä aina toisinaan.

    Brittineitojen kanssa tänne

    Äänestä

Myös poikani on kokeillut onneaan ulkomaalaisten naisten kanssa, heikolla menestyksellä tosin.

Äänestä

mennä ulkomaille

Äänestä

Hei miksei nää hemmot nussi keskenään? Epäilen että useimmat humanistipojut on kuitenkin sala-homoja. Ne vois keskustella nussiessaan sivistyneen akateemisesti enklannin kielellä: Gimmie ass you homo faggot! Fuck my shit-hole real hard! Fart fart!

Ja kaikki muutkin, nyt pippeliä pyllyyn! Syksy on poikarakkauden aikaa!

Äänestä
  • Homoilu. Se on homoille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

keskinkertaisuus kirjoitti:

Olette kielitaitoisia ja sivistyneitä miehiä. Mikä teitä pidättelee täällä Suomessa. Eikö teidän kannattaisi mennä ulkomaille tekemään jatko-opintoja? Siellä avautuisi vaikka mitä mahdollisuuksia. Niin minä tekisin, jos olisin yhtä etevä tutkijanalku kuin te. Teitte molemmat hyvät gradut, jotka todennäköisesti avaavat portit jatko-opintoihin ja niiden rahoitukseen. Oma graduni oli surkea rääpäle, jota häpeän ja josta en mielelläni puhu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu