Ongelma on seuraavanlainen. Olen keväällä seurustellut kuukauden 19-vuotiaan naisen kanssa. Keväällä kuitenkin tuli ero, ja yhdeksi isoksi asiaksi nainen mainitsi jo silloin sen, että kaikki hänen lähipiirissään eivät hyväksy meidän suhdetta. Minun lähipiirissäni keneltäkään ei ole tullut suhteen osalta moitetta, mutta hänen lähipiirissään muutamalta, kuten hänen pikkusiskolta, pikkuveljeltä ja parilta ystävältä.
Hän on nyt syksyllä muuttanut toiselle puolelle Suomea opiskelemaan ja yllättäen kesän jälkeen olemme yrittäneet olla uudestaan yhdessä. Hän tosin sanoo nyt, että tilanne on hänelle erittäin vaikea, koska hänen siskonsa on ollut hänelle niin tavattoman läheinen ja tärkeä, ellei jopa tärkein ihminen hänen elämässään, samoin yksi hänen ystävistään, joka ei myöskään meidän suhdetta jostain syystä hyväksy. Hän ei haluaisi saada vihaa niskaansa lähipiiristään ja joutua ylitsepääsemättömiin riitoihin.
Olen kyllä parhaani mukaan koittanut rauhoitella sanomalla, etten ainakaan itse usko, että mitään dramaattista tapahtuisi, vaikka he eivät nyt suhdetta hyväksyisi ja olen myös koittanut sanoa, kuinka ihminen itse lopulta tekee omassa elämässä päätöksiä ja ne eivät aina mene yksiin muiden mielipiteiden kanssa. Sanoin, että ihmisten mielipiteet saattavat myöhemmin elämän aikana muuttua eikä omasta mielestäni suhdetta kannata katkaista sen takia, että juuri nyt jotkut eivät satu hyväksymään asiaa. Jos kaksi ihmistä oikeasti rakastaa toisiaan, niin luulisi, että haastavammistakin tilanteista ja olosuhteista voisi aikanaan päästä yli, vaikkei se helppoa olisikaan. Onhan maailmassa varmasti sellaisiakin tapauksia, joissa lähipiiri ei ole hyväksynyt asiaa, mutta suhde on siitä huolimatta jatkunut ja joissakin tapauksissa lähipiirin asenne on myöhemmin saattanut kääntyä myönteisemmäksi.
Olen ehdottanut, että jos joskus tapaisin häntä silloin, kun hän on samaan aikaan vanhempiensa ja sisarustensa luona, kuten esimerkiksi jouluna, jotta oppisin paremmin tuntemaan hänen sisaruksiaan ja hekin voisivat muuttaa käsitystään minusta. Hän kuitenkin sanoi, että uskoo, että sisarukset eivät suostu tulemaan mihinkään yhteiseen tilaisuuteen, jossa minä olen mukana, ja uskoo myös sisarustensa pakenevan paikalta, jos tulisin käymään hänen vanhempien luona ilman, että hänen sisaruksensa tietäisivät siitä etukäteen. Hänen sisaruksensa ovat ilmeisesti ennakkoluuloisia minua kohtaan ja ovat joskus aiemmilta vuosilta kuulleet minusta jotakin negatiivisia huhuja, joista kaikki eivät todellakaan pidä paikkaansa. Minut siis tuomitaan toisaalta joidenkin vanhojen huhujen perusteella, vaikka minua ei edes tunneta eivätkä he ole minun kanssaan kasvokkain juuri koskaan jutelleet. Jos he tuntisivat minut paremmin, niin kuin tyttöystäväni, niin silloin heidän käsityksensä voisi mahdollisesti olla toinen, ainakin näin voisin hyvin uskoa.
Onhan tämä toisaalta surullista, että olemme joutuneet näin haastavan tilanteen eteen ja vielä näin nuorina. Tiedän ainakin itse, että vaikka mitään alkuhuumaa ei todellakaan enää ole ja suhde on arkisempi, niin siitä huolimatta uskon löytäneeni elämääni juuri sen ihmisen, jota todella rakastan ja jonka kanssa haluan suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Silloin tällöin tunnen ahdistusta siitä, että vaikka meidän kahden välillä ei useinkaan ole kitkaa, niin sitten on joitakin meistä riippumattomia häiriötekijöitä, joihin ei tunnuta pystyvän vaikuttamaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Älytöntä ettei naiset voi ajatella itsenäisesti, mitä väliä on muiden mielipiteillä?