Mistä syistä mies ei saa koskaan parisuhdetta?

Onko syitä jonka johdosta mies ei pääse suhteeseen naisen kanssa ikinä?
6117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pohjimmiltaan vain yksi: ronkelius.

Maailmassa on miljoonia (miljardeja?) rumia, ylipainoisia, köyhiä, sivistymättömiä, rujoja, vammaisia, koulukiusattuja, mt-ongelmaisia jne miehiä, jotka ovat parisuhteessa, joten mikään ulkoinen syy ei voi olla este pariutumiselle.

Äänestä
  • Jep. Miehellä voi olla pari vikaa, jotka estää suhteeseen pääsyn.

    - Se, että on liian ronkeli. Eli miehelle ei kelpaa vaikkapa se joku rumahko ja ylipainoinen nainen. (Ja se nyt ei riitä selitykseksi että mies itse ei ole ruma eikä ylipainoinen. Kaikki eivät voi saada itseään ulkoisesti "parempaa" tai edes samantasoista kumppania.)

    - Se ettei vaivaudu tekemään mitään asian eteen (merkittävä osa miehistä ei ole niin haluttavia eikä omaa niin suuria sosiaalisia ympyröitä että voisi mitään tekemättä vain odottaa naisten aloitteita). Jotain pitää tehdä asian eteen. Minimissään painua ahkerasti baariin tai nettideittiin.

    Jos noi molemmat osuu kohdalleen ja on muilta ominaisuuksiltaan ei kovin haluttua tavaraa (eli ei ole vaikkapa se komea, pitkä ja huumorintajuinen), niin sitten mies jää ilman parisuhdetta.

    Se tosin voi olla ihan hyvä juttu. Kuten naiset muistavat aina muistuttaa "Parempi sinkkuna kuin huonossa suhteessa".

    Äänestä

Yleisin syy parisuhteen puutteeseen miehellä on tatuointien ja väkivaltaisuuden puuttuminen. Jos mies ei ole jatkuvasti raivokohtauksen partaalla, nainen ei koe tätä kohtaan minkäänlaista kemiaa.

Äänestä

Jos seuraavasta listasta muutama kriteeri täyttyy, mies tuskin voi välttyä parisuhteelta siedettävän naisen kanssa:

- on paljon kavereita
- on avoin ja sosiaalinen
- asuu yli 100000:n asukkaan kaupungissa
- käyttää alkoholia muttei liikaa
- ei ole ruma
- käy paljon ulkona (baari, monet harrastukset)
- harrastaa joukkueurheilua
- opiskelee tai on töissä
- omistaa auton tai prätkän
- ei ole poikuus tallella

Äänestä

Pieni penis riittää parisuhdemarkkinoilta syrjäytymiseen.

Äänestä
  • Aivaaan. Todellakitodellaki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jamppa isokulli kirjoitti:

Onko syitä jonka johdosta mies ei pääse suhteeseen naisen kanssa ikinä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu