Valitan että pitää tuottaa pettymys, mutta nollaa. Sen sijaan liian montaa miestä olen kyllä suudellut.
0Äänestä
Kerro sekin
No montaako miestä? 89?
0Äänestä
marianne89...
Kerro sekin kirjoitti:
No montaako miestä? 89?
No heheh onneksi en sentään ihan. Sanotaan nyt kuitenkin sen verran, että moninkertaisesti enemmän kuin mitä minulla on ollut varsinaisia seksikumppaneita ja joukkoon on mahtunut sellaisiakin miehiä, jotka eivät ole olleet pätkääkään omaa tyyppiäni (mistä osittain johtuu tuo "liian monta", mutta myös aniharvaa oli lopulta miellyttävän tuntuista suudella, taisipa se olla noista vain 3-4 kanssa oikeasti miellyttävää).
Pahimmat suuteluvuodet olivat 19-20-vuotiaana, minkä jälkeen alkaneet suhteet rajoittivatkin sitten lukua ja jotenkin ensimmäisten seksuaalisten suhteiden jälkeen ei enää edes ollut tarvetta suudella ketään pelkän huvin vuoksi saati sitten baarissa. Vaikka seksiä en ole kännissä harrastanut, niin suudellut kyllä olen tosiaan myös siinä kunnossa. Eli mitä tästä voidaan päätellä, niin vaikka toisinaan sanotaan ja yhden kaverinkin suusta olen kuullut että "suuteleminen on seksiä intiimimpää" niin minulle ainakin aikanaan suuteleminen oli jotain paljon "heppoisempaa" ja huomattavasti "pienempi juttu" kuin seksi.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat