Naiset aika tylyjä miehille selvinpäin. Ei voi mennä puistossa iskemään naista ja pyytämään numeroo tai koulussa vaikka ei voi pyytää naista kahville. Naiset sanoo että "ei kiitos tai "enpä usko". Baarissa voi vahingossa joltain rumalta naiselta saada numeron jos se on hirveessä kännissä.
Naista ei voi iskeä selvinpäin
niin.
4103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No jaa. Mitä nyt olen muinaisessa menneisyydessäni ollut tekemisissä naisten kanssa, pääasiassa lyhyitä aikoja, välillä hieman pitempiä, aloitteet ovat aina olleet selväpäisiä molemminpuolisesti, arkisissa tilanteissa ja paikoissa.
En nyt osaa palstatyyliin tehdä tästä kymmenen arkin analyysiä kunhan totean, että useimmiten juttu on lähtenyt liikkeelle jollakin tilannesutkauksella, ja siitä sitten ikäänkuin omalla painollaan rennosti eteenpäin. Se, että kumpikohan sitten loppujen lopuksi kummankin ensiksi pyydysti, en oikeastaan ole ikinä jäänyt miettimään.
Enkä ole siitä piitannutkaan.
Kerroin toki nyt vain oman menneisyyteni pohjalta, tuolta Live-elämästä siis.
Kyse on vain ollut ihmisten satunnaisista kohtaamisista. Kuulostaa toki lattealta ja helpolta. Kai se sitä jollekin on, toiselle ei.
Riittävän komea ja oikealla asenteella, itsevarmuudella, "pilkkeellä silmäkulmassa" ja hyvillä puheenlahjoilla varustettu mies voi onnistua pyytämään naisen kahville vaikka ihan selvinpäinkin.
Toki juttua ei voi suoraan sillä aloittaa, vaan pitää jotenkin mielellään humoristisesti ja tilanteeseen sopivasti päästä aluksi juttelemaan naisen kanssa. Toimia siis "naisen naurattajana". Sen jälkeen vo pyytää kahville jos on siinä onnistunut.
Toiset osaa tuon.
Toiset ei (itse kuulun tähän porukkaan).
En ole koskaan ymmärtänyt että miten joillekkin asiat vain tapahtuu. Itselle ei ole koskaan tullut sellaisia tilanteita missä olis voinut luontevasti alkaa jutella naiselle.
Siis kumman pitää olla kännissä, aloittajan vai naisen? Ja mikä järki on edes pyytää numeroa rumalta naiselta?