atlantis

Tuli telkkarissa juttu atlantiksesta. Sen tuho on mysteeri ja jos se on ollut atlannin valtameressä, se ei ole voinut saada alkuansa välimereltä. Ajankohtakin on täysi mysteeri ja ei todennäköisesti ole ollut jotakin 2500 vuotta sitten vaan paaaaljon aiemmin. Kun katsoo jukatanin aluetta google earthissa, niin ei voi välttyä ajatukselta, että se olisi johtunut sinne iskeneestä asteroidista, joka on nostanut ainakin 8 km korkean hyökyaallon ja näin ollen se on mennyt mantereitten yli moneen kertaan. Kyllä siinä saari katoaa merestä ja moni muukin paikka muuttaa muotoaan. Platonkaan ei kai voinut mainita vuosilukuja vai miten lie totuus. ? Ei ole raamattukaan kuin surkea kehitelmä alkuperäisestä, pappien mieleiseksi 500 luvulla muokattu ja vailla totuuspohjaa.
1152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se vaan on niin, että tarutkin tuhoutuvat ja sen jälkeen niistä vasta suuria tuleekin.
Siis koko juttuhan on vain satu, jolla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa.
Eiköhän tuolta kohta joku ufohörhö syöksy tänne väittämään, että Atlantis olikin Marsissa vai oliko se Andromedassa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


aina askarruttanut kirjoitti:

Tuli telkkarissa juttu atlantiksesta. Sen tuho on mysteeri ja jos se on ollut atlannin valtameressä, se ei ole voinut saada alkuansa välimereltä. Ajankohtakin on täysi mysteeri ja ei todennäköisesti ole ollut jotakin 2500 vuotta sitten vaan paaaaljon aiemmin. Kun katsoo jukatanin aluetta google earthissa, niin ei voi välttyä ajatukselta, että se olisi johtunut sinne iskeneestä asteroidista, joka on nostanut ainakin 8 km korkean hyökyaallon ja näin ollen se on mennyt mantereitten yli moneen kertaan. Kyllä siinä saari katoaa merestä ja moni muukin paikka muuttaa muotoaan. Platonkaan ei kai voinut mainita vuosilukuja vai miten lie totuus. ? Ei ole raamattukaan kuin surkea kehitelmä alkuperäisestä, pappien mieleiseksi 500 luvulla muokattu ja vailla totuuspohjaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu