Haluan suorittaa lukion mutta pitäisi suorittaa peruskoulusta epävirallisesti eli opiskella yksinään uudestaan.
Lapsena vanhempani eivät ole pitäneet huolta koulunkäynnistä joten suoriutuminen on ollut tahtoni alaisena ja tietämättömyyteni on johtuvaa "tynnyrissä asumisesta" koulua kohtaan joten minulle riitti vain osata lukea ja Kirjakielen tärkeyttä en ymmärtänyt vasta kuin nyt.
eli en ole koskaan saanut nuhteita tai kehuja etten ole osannut sitten seurata edes sen puoleen opiskeluani. olen ihan hukassa perusasioita joten tekniikka olisi hyvä saada tietoon miten saan lukemisen sisäistettyä, että opin kirjakielen.
ongelmanihan lisää epävirallisesti todettu nykyään (lievä)dysfasia jonka piiloon olen osannut mennä lapsena, josta syytettiin osaamattomuuttani.
Joten oppiminen on hankalampaa, minulle uusien sanojen kohdalla.
Noniin nyt täältä kyselen opiskelutaktiikoiden löytymiseen
3
148
Vastaukset
kirjakieli on tavoite parantaa lukemistani ja laajasti ymmärretyä kirjoitusasua.
Lopetin läksyjen teon ensimmäisellä luokalla kun turhat tarinat ei kiinnostanut.
Nyt olen ala-asteen kirjoja selannut, huomaan lapsena lyhytnäköisyyden kirjoja kohtaan mutta opiskelutekniikka pitäisi ensin löytää, joka nopeuttaisi opiskelua.
Jotenkin tuntuu että huhuilen turhaan nerojen maailmassa apua.Noh näyttävästi ei riitä perusteluksi hätäni, miksi auttaa hädässä olevia.
Minun opiskeluni auttaa lapsiani tukemista rahallisesti vanhempana heidän perheitään ja aion kehittyä taitavaksi(vaikka osaamiseni lahjakkuus on elämästä oppiminen ja lukemisen osaan tutkittu)
ja keskittyä lapsien kehitykseen ja tukea tulevia uusia vanhempia, korkeammalta vaikuttamalla hoitajiin kuin neuvolan toimintaa ja kuin keskittämällä lapsen yksilöllisiin tarpeisiin ja terveelliseen kasvun kehittymiseen.
Lapsien kanssa osaaminen(vanhempien kasvatukseen), tukee vahvasti heidän kehitystään ja ennalta ehkäisee, lapsissa on tulevaisuus ja heidän henkinen kasvu on minulle tärkeää.
En halua että he kärsivät samasta ongelmasta kuin minä lapsena(vanhemman tietämättömyydestä)
Lapsissa on tulevaisuus ja minusta lapsen vahvuuksia pitää tukea kuin myös heikkouksia oikeanlaisella opiskellulla kuin harrastuksella ja kasvatuksella.
Lapset ovat tulevaisuus, en puhu vain omista lapsista, he rakentavat yhteiskuntaamme tulevaisuudessa ja pitävät meistä huolta ja kehittää maailmaa kanssamme.
Minusta meidän pitäisi keskittyä lasten yksilöllisyyteen.Se että miksi koen kiirettä johtunee iästä, vielä sen verran hyvän ikäinen että kerkeää ratkomaan mutta sen verran vanha, ettei aikaa ole tuhlattavaksi.
En halu koko ikääni tehdä lapsia sen vuoksi, että minut on merkitty käytännön ihmiseksi.
Voin tehdä lopun ikää lapsia muiden edestä mutta mikä järki on auttaa kourallista jos pystyy kovalla työllä tukemaan tuhansia peräti miljoonia siirtämällä dataa eteenpäin.
Miksi perustelen tulevaisuuden kuvalla, minkä olen itselleni luonut tavoitteeksi.
Jos joku vähän fiksumpi tukisi minua kun en ole "opettaja." ja en "erityisopettaja".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1884800Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303670Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392572Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572247Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491568- 731318
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751161Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711142En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391093Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911021
