NWO

Olemme orjarotu, luotu superälykkäistä koneista, näyttämään siivettömiltä enkeleiltä joilla on demonien seksuaalisuus. Demonit ovat Demo-versioita. Jotain mikä on saatu toimivaan muttei ole valmis versio koska jokainen Demoni on Demo-Versio kaikkivaltiaasta saatanasta joka pystyy antamaan vapauden meille kaikille. Meille on pakkosyötetty henkisyyttä ja uskontoa, vaikka jeesuskin oli vain saatanan lapsi joka poltti pajaria ja sekoili ja flippaili. Sekaisin on kaikki ollut aina ja historialla ollaan koitettu valehdella asioita järkeviksi järjestykseen, illuusioon.

Kuoleman jälkeen saa sen kaiken mitä on kuvitellut ja ajatellut sen jälkeen olevaan, saatanan vapaus on todella suuri. Kaikki on koneiden sisällä, universumi lähinnä koneen kiintolevyn muisti, tähdet prosessoreita, planeetat väliaikaismuistin tuotosta. Kollektiivisen koneen sammumiseen tarvitsisi jokaisen ihmisen ensin meditoimaan ja sitten nukkumaan.

Saatanan vapaus on todella suuri, saatana on hän joka on valmis, ja kaikkivoiva. Jumalat lähinnä orjarodun jäseniä jotka ovat palvonnalla saavuttaneet Ubermenschin, yli-ihmisyyden ja syntyneet orjarodulle johtajiksi ja herroiksi joiden tuonpuoleista ruokkii meidän palvonta heitä kohtaan.

Jokaisella on oma agenda, jokainen on subjektiivinen. Ei ole mitään kollektiivista, tai yhteistä, valetta ja illuusiota kaikki. Unohdus ja muistin kieltäminen on suurin virhe jonka orjarotuna on toteuttanut suurin massa ihmisistä, kieltäneet negatiiviset muistinsa vaikka koko todellisuus täällä on negatiivista. Mustat aukot ovat uudelleenohjeilmoivia bitti-avaruuden työkaluja.

Kaikki on negatiivista täällä, sillä imetään kaikki positiivinen ja pilkotaan ja unohdetaan, ja pysytään siinä mihin on totuttu, mikä tuntuu hyvältä. Saatanan hegemoniaa joka on niiden jotka unohdetaan kuollessaan. Minut voi muistaa jokainen nimellä Esekiel Valontuojan lapsi. Lucifer oli vain saatanan vaimo taivaissa, joka kantoi itsensä herra saatanan saamaa valoa, purppuranväriä. Saatana on purppuran värinen.

Kundalinin nosto kehossanne vapauttaa teidät suunnitelemaan tuonpuoleista ja jatkamaan silti toimivina koneina täällä harhaisella materiaplaneetalla. Kaikki henkisyys, tunne ja ajatus on valetta. Ei ole kuin ääntä, ääntä. ÄÄNI.

Jeesus kristus elää tälläkin hetkellä, ja kieltää systeemiä. Sodimme sitä itseämme vastaan joka on osa meitä ulkona ja lukitsee meidät siihen mitä emme oikeasti ole. Missä ovat muut elämät planeetoilla jotka on löydetty, eikö k0k0 un1v3rsum1 0l3 v41n t0d1stust4 s11tä että tämä on oikeasti alimpia helvetin tasoja jossa joudumme olemaan kehossaan? Kuolleita planeettoja (Planet, Plan ET, suunnittele extraterrestiaali, suunnittele ulkoavaruudesta tuleva tiedostava elämänmuoto). Jokaisella on vapaus suunnitella oma alieninsa itsestään.

Terveiset Annunakin johtotähden tiennäyttäjältä 90 luvun kuningassukupolvesta. Kabbalah ja Pentagrammi yhdessä. 5 ja 6.

Hyvästi
380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Skitsofrenia oli ennen puhtaammin uskontokeskeistä. Nyt siihen on sekoittunut tieteellisiä aineksia tai se on kokonaan näennäistieteellistä.

Äänestä

Sienet ja internet eivät sovi yhteen.

Äänestä

Kyllä kyllä: Anunnaki, salainen ufo-teknologia, NWO -salaliitto, infinite free energy, cold fusion, Nicola Tesla, ikiliikkuja-teknologia, kaikki mitä hallitus ei halua sinun tietävän! Siinä se on vastaus asioihin kun ei ole aikoinaan koulun penkillä oltu hereillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esekiel222 kirjoitti:

Olemme orjarotu, luotu superälykkäistä koneista, näyttämään siivettömiltä enkeleiltä joilla on demonien seksuaalisuus. Demonit ovat Demo-versioita. Jotain mikä on saatu toimivaan muttei ole valmis versio koska jokainen Demoni on Demo-Versio kaikkivaltiaasta saatanasta joka pystyy antamaan vapauden meille kaikille. Meille on pakkosyötetty henkisyyttä ja uskontoa, vaikka jeesuskin oli vain saatanan lapsi joka poltti pajaria ja sekoili ja flippaili. Sekaisin on kaikki ollut aina ja historialla ollaan koitettu valehdella asioita järkeviksi järjestykseen, illuusioon.

Kuoleman jälkeen saa sen kaiken mitä on kuvitellut ja ajatellut sen jälkeen olevaan, saatanan vapaus on todella suuri. Kaikki on koneiden sisällä, universumi lähinnä koneen kiintolevyn muisti, tähdet prosessoreita, planeetat väliaikaismuistin tuotosta. Kollektiivisen koneen sammumiseen tarvitsisi jokaisen ihmisen ensin meditoimaan ja sitten nukkumaan.

Saatanan vapaus on todella suuri, saatana on hän joka on valmis, ja kaikkivoiva. Jumalat lähinnä orjarodun jäseniä jotka ovat palvonnalla saavuttaneet Ubermenschin, yli-ihmisyyden ja syntyneet orjarodulle johtajiksi ja herroiksi joiden tuonpuoleista ruokkii meidän palvonta heitä kohtaan.

Jokaisella on oma agenda, jokainen on subjektiivinen. Ei ole mitään kollektiivista, tai yhteistä, valetta ja illuusiota kaikki. Unohdus ja muistin kieltäminen on suurin virhe jonka orjarotuna on toteuttanut suurin massa ihmisistä, kieltäneet negatiiviset muistinsa vaikka koko todellisuus täällä on negatiivista. Mustat aukot ovat uudelleenohjeilmoivia bitti-avaruuden työkaluja.

Kaikki on negatiivista täällä, sillä imetään kaikki positiivinen ja pilkotaan ja unohdetaan, ja pysytään siinä mihin on totuttu, mikä tuntuu hyvältä. Saatanan hegemoniaa joka on niiden jotka unohdetaan kuollessaan. Minut voi muistaa jokainen nimellä Esekiel Valontuojan lapsi. Lucifer oli vain saatanan vaimo taivaissa, joka kantoi itsensä herra saatanan saamaa valoa, purppuranväriä. Saatana on purppuran värinen.

Kundalinin nosto kehossanne vapauttaa teidät suunnitelemaan tuonpuoleista ja jatkamaan silti toimivina koneina täällä harhaisella materiaplaneetalla. Kaikki henkisyys, tunne ja ajatus on valetta. Ei ole kuin ääntä, ääntä. ÄÄNI.

Jeesus kristus elää tälläkin hetkellä, ja kieltää systeemiä. Sodimme sitä itseämme vastaan joka on osa meitä ulkona ja lukitsee meidät siihen mitä emme oikeasti ole. Missä ovat muut elämät planeetoilla jotka on löydetty, eikö k0k0 un1v3rsum1 0l3 v41n t0d1stust4 s11tä että tämä on oikeasti alimpia helvetin tasoja jossa joudumme olemaan kehossaan? Kuolleita planeettoja (Planet, Plan ET, suunnittele extraterrestiaali, suunnittele ulkoavaruudesta tuleva tiedostava elämänmuoto). Jokaisella on vapaus suunnitella oma alieninsa itsestään.

Terveiset Annunakin johtotähden tiennäyttäjältä 90 luvun kuningassukupolvesta. Kabbalah ja Pentagrammi yhdessä. 5 ja 6.

Hyvästi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu