Kun olen aina vain yksin ja tuntuu että sekin vain pahentaa asioita että joudun käymään kallonkutistajalla. Ei se ainakaan auta unohtamaan omia ongelmia että niitä vatvotaan jatkuvasti.
Ei ihmistä ole luotu elämään yksin koko elämäänsä mutta minkäs teet kun olet tällainen parantumaton ongelmatapaus. Ei olisi tarvinnut kuin jossain vaiheessa elämää saada se tyttöystävä joka kykenee ymmärtämään kaltaistani tapausta niin olisi ehkä tämäkin elämä pelastunut.
Ei ihmistä ole luotu elämään yksin koko elämäänsä mutta minkäs teet kun olet tällainen parantumaton ongelmatapaus. Ei olisi tarvinnut kuin jossain vaiheessa elämää saada se tyttöystävä joka kykenee ymmärtämään kaltaistani tapausta niin olisi ehkä tämäkin elämä pelastunut.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mitä ponnisteluja olet tehnyt sen eteen, että olisit jossain vaiheessa saanut sen tyttöystävän?
Yritä mennä jonnekkin missä on naisia ja yritä vaan jotain niille jutella niin kyllä se siitä. Harjoittelemalla sitä tulee rohkeemmaksi.
Ei pysty kun on sosiaalisia pelkoja ja ahdistaa ihan koko ajan.
Juo viinaa.
Jos on oikein ujo, niin turha täällä on meidän neuvoa, että menet vaan juttelemaan. Ei se vaan toimi niin yksinkertaisesti.
Ensin pitäis päästä tuosta yksinäisyyden tunteesta. Jos elämässä ei ole ihmisiä, niin niitä pitää hankkia.
Ja nyt tulee se mun klisee; hanki harrastus.
Liity oman kaupunkisi harrastesählyyn, pistä palloiluhallin seinälle lappu, jossa etsit sulkiskaveria... siis mitä vaan, missä joudut väkisinkin edes kerran viikossa tekemisiin edes yhden ihmisen kanssa. Tässä vaiheessa sukupuolellakaan ei ole väliä, kunhan on joku ihmiskontakti.
Siinä sun sosiaaliset taidot kehittyy ihan huomaamattasi ja olo helpottuu. Käy myös joka päivä ulkona ihmisten ilmoilla, äläkä jää kotiin vaikka mieli tekisi. Tee siitä ihan päivittäinen rutiini. Lemmikki on hyvä tekosyy ulkoilla ja siitä on myös seuraa.
Vasta sen jälkeen sun kannattaa alkaa suunnittelemaan naisten katselua. Tällä hetkellä et taida olla siihen vielä valmis ja se on hyvä tiedostaa. Se aika tulee vielä kun kärsivällisesti jaksat tehdä ensin itsestäsi ehjän.
Terapeutti ei ole siellä kiusaamassa sua, eli ota se apu avoimesti vastaan. Yritä oikeasti kuunnella ja pohtia, mitä sanottavaa hänellä on. Pyydä "harjoitustehtäviä", joiden avulla voit itsekin kotosalla edistää asioitasi.
Minä puolestani ehdotan aloittamaan sosiaalistuminen mt-kuntoutujien vertaistukiryhmistä. Ja joka päivä ovesta ulos ja vähintään muutaman kilometrin lenkille, mieluiten luontoon.
Ei se nainen olisi sua pelastanut. Olisi vain värjännyt sieluasi valoisemmaksi, ei tätä palstaa, ei murheita, vaan herkkää ja kaunista kädestäpitämistä. Sitten eräänä hyisenä syyspäivänä kaikki olisi loppu. Hän oli parhaan ystäväsi kanssa, tai jos ei ole, niin parhaimman mielikuvituksellisen ystäväsi kanssa(autsh!) ja koko maailmasi hajoaisi siihen paikkaan.
Vaikeroiden konttailisit palstalle, avautumaan, julistamaan pettymystäsi naisiin, kirjoittaisit vihalla ja suurella raivolla - ammentaen kaiken mustaksi muuttuneesta sielustasi.
Ja palstan naiset olisivat vain: Ymmärrän turhautumisesi ja vihasi nuorimies, MUTTA älä MINUA syytä siitä. EN MINÄ OLE SINUA PETTÄNYT. EN MINÄ OLE HUORA.
Nainen numero 189: EN MINÄKÄÄN.
Sinä haet lohtua viinasta, ejkä hipelöit narua ja solmit solmun päähän. Kyyneleiltäsi et näe edes kirjoittaa, olet yksin ja vuokrakin pitäisi maksaa(masennuit erottuasi joten sait fudut, olet sossupummi) ja palsta on ainoa henkireikäsi. Avaudut jälleen.
Ja naiset sanovat, sekä pari valkoritaria: Ottaisit ne lääkkeesi ja menisit nukkumaan. Olet selvästi taas kännissä kun et osaa edes kirjoittaa. Eihän tällaista paskaa lue erkkikään. Tapa sitten itsesi jos on kerran niin vaikeaa, yhyy, äitikin aina haukkui rumaksi ja läskiksi.
Ja sitten... Eletään jännän äärellä. Mahdollisuuksi on monia. Mutta silloin mielessä on vain se, että kunpa voisi vain nukkua pois.
Nämä kaikki minä kokenut. Ja kun löysin toisen tyttöystävän, niin sekin meni plörinäksi. Ja niin myös kolmas. Ja kaikki. Käteen jäi ei-syntyneitä lapsia ja jo kauan sitten unohtunut muisto rakkaudesta - oliko se edes rakkautta.
Kaikille suosittelen, että EI kannata kokeilla samaa kuin minä. Silloin näet ja koet nettikiusaajat. Ali-ihmisiä silloin ja tänään. Ne rakastavat polkea poljettua. Etenkin naiset. Nythän se on helppo sanoa, kun olen voittajista voittajin. Mutta silloin mielessä oli vain musiikki, viina ja itsarit.
Eroa meissä on se, että mä olen melkein kaiken kokenut, sinä et. Mulla on tieto ja viisaus, eikä mikään kultainen. Mennään marketille ostamaan kasviksia. Jos olet komeampi, olet pidempi, sulla on statusta ja paperit koulusta, niin nainen ottaa sut. Aivan sama mitä me täällä palstalla on kirjoitettu.
Tietysti se eka suhde voi kestää keinutuoliin saakka, mutta en pistäisi korttejani sen varaan. Hali ja :)
Niin, eipä se varmaan niidenkään elämä helppoa ole jotka ovat joutuneet eron läpikäymään ja masentuneet sen takia.
On joitakin kavereita mutta eipä niitä tule oikein koskaan tavattua kun asuvat niin kaukana ja heilläkin on omat menonsa. Eikä oikein edes huvita tavata kun ei se mitään auta siinä naisen saamisessa. Kynnys jonkun harrastuksen aloittamiseen on aivan liian korkea juurikin näiden ongelmien takia.
Olen huomannut ettei tätä sellaiset ihmiset koskaan kykene ymmärtämään joilla ei ole ikinä yhtä pahoja ongelmia ollut. Olen yrittänyt olla kärsivällinen jo kohta 10 vuotta mutta pelkkää takapakkia on tullut ja tiedän ettei tilanteeni tästä tule muuttumaan. Ennen olin edes vähän rohkeampi vaikka en kyllä naisia uskaltanut silloinkaan lähestyä. Ainut vaihtoehtoni nähtävästi on käydä aina joskus avautumassa täällä.
Pelko muuttuu ajan myötä vihaksi, joten jospa ryhtyisit ihan avoimesti vihaamaan ihmisiä ja kehittämään itseäsi satanismin suuntaan. Tässä olisi sinulle tie kohti parempaa elämää. Kuulostaa melko karulta mutta tarvitset vähän tavallista kovempia lääkkeitä. Tarkoituksena olisi päästä tasapainoon alakautta koukaten, ja kun olet tasapainon löytänyt voit jättää satanismihömpötykset ja lähteä rakkautta kohti kulkemaan.
Jos antaa pirulle pikkusormen niin se vie koko käden.
Toki Jeesuskin saattaa pelastaa, mutta ei sekään tie kaikille sovi. Aloittaja voisi käydä vaikka shamaanin puheilla, joka todennäköisesti sanoisi että ongelmien syynä on sielun kadottaminen ja sitten lähdettäisiin yhdessä etsimään sitä.
Kantsii kokeilla jotain uutta jos kymmenen vuoden tavanomainen terapia ei ole auttanut.
Minullakin sosiaalisia pelkoja, en edes uskolla puhelinsoittoa tehdä joten hankalaa tutustua uusiin ihmisiin ja löytää kumppani. Lääkkeitä koittanut eikä niistä ollut apua, joten en osaa auttaa mutta on tämä kurjaa :(
En minäkään uskalla puhelimella soittaa. Helpompi vain syyttää ongelmistaan muita ihmisiä kun ei jaksa jatkuvasti vihata itseään.
Sosiaalisten tilanteiden pelko invalidisoi ja usein täydellisesti. Se saa helposti myös inhoamaan itseään, mikä aiheuttaa lumipalloefektin. Mitä enemmän inhoat itseäsi, sitä vaikeampi on uskaltautua toisten ihmisten seuraan. Jos ei ole läheisiä, jotka muistuttavat, että kyseessä on voitettavissa oleva ongelma, masentuu helposti vakavastikin. Itseään niskasta kiinni ottaminen ei oikein ole ratkaisu, tarvitaan hellävaraisempia apukeinoja ja pieniä askeleita.
Jos sinusta oikeasti tuntuu, että flippaat lopullisesti, kerro siitä siellä terapeutin luona. Osastohoitokaan ei ole paha vaihtoehto, jos voit huonosti. Siellä on muita, jotka ovat samassa tilanteessa, eli mahdollisuus löytää kavereitakin.
Osastolle en kyllä ikimaailmassa suostu menemään. Ennemmin vaikka kuolen.
Silloin kun tuntuu pahalta, on vaikea uskoa, että parempaa voi olla tulossa. Kun on vaikeaa ja tarvitsisi voimavaroja sekä uskoa tulevaisuuteen, niitä ei ole. Masentuneeseen mieleen kuuluu juuri tällainen kurja temppuilu. Omiin tunteisiin ei oikein voi masentuneena luottaa. Ne näyttävät kaiken liian tummissa väreissä. Ulkopuolinen apu saattaisi kyllä helpottaa, vaikka apua onkin vaikea ottaa vastaan. Kannattaa kuitenkin hakeutua hoidon piiriin ennen kuin menee liian huonoon kuntoon. Matka ylös on sitä pidempi, mitä alemmas ehtii vajota.
Osastolla on ihan normaalin näköistä porukkaa. Onko lääkärikontaktia?
On lääkärikontakti mutta eipä noista lääkäreistäkään mitään apua tässä asiassa ole.
Oletko ehkä niitä, joiden olo huononee pimenevän syksyn myötä?
Aika huono se olo on minulla ihan joka vuoden aikana. Kesällä masentaa enemmän se kun kokee suurempia paineita siitä että pitäisi olla hauskaa.
Mitä diagnooseja sulla on?
Aika monta diagnoosia sosiaalisten tilanteiden pelon lisäksi.
Millainen olit koulussa?
Ujo ja hiljainen mutta pärjäsin ihan kohtalaisen hyvin. Minua myös kiusattiin.
Missäpäin asut? Minä olen normaali sosiaalinen pidetty nainen ja voisin pttaa sinut osaksi arkeani. Mutta huolitko kaveria?
Mitä tarkoitat tuolla ottaa osaksi arkea?
Pitää seuraa, viedä niihin paikkoihin missä itsekin käy....
En asu lähelläkään Helsinkiä enkä oikeastaan halua kertoa missä asun kun pelkään että joku tunnistaa minut.
Kun on paljon yksin syntyy harhakuva siitä, ettei kellään muulla ole samanlaisia ongelmia tai ettei kukaan ymmärrä tämäntyyppisiä ongelmia. Harvalla meistä ei mitään ongelmia elämässä ole. Sinussa on vielä kipinää kun jaksat kuitenkin tänne kirjoitella.
Minäkin voisin ottaa ystäväksi ja tutustuttaa myös muihin ihmisiin. Harmi kun asut jossain muualla kuin pääkaupunkiseudulla.