Ono asiallista itsemurhafoorumia

neutraali suhtautumi

En ole löytänyt netistä asiallista palstaa, missä itsemurhista voisi keskustella. Suomenkielistä, englantia en oikein hallitse. Itsemurhista ei edes ammattiauttajat osaa keskustella asiallisesti, joten arvelen, että vertaistuki olisi sitä parasta aluetta tässä.

Yleensä hoetaan hae apua, hae apua, mutta entä kun takana on monikymmenvuotinen hoitohistoria?

Ja sitten että älä tee sitä läheisillesi, mutta entä, jos läheisiä ei ihan oikeasti ole?

Etsin parasta ja tehokkainta tapaa päästä hengestäni siten, ettei siihen sotketa ulkopuolisia ja se aiheuttaisi ulkopuolisille mahdollisimman vähän häiriötä ja huomiota. K aikki junan alle hyppäämiset ja vastaavat on siis suljettu pois. Emme olisi tässä tilanteessa, jos kuolemaan ja kuolemaan oman käden kautta suhtauduttaisiin luontevasti ja neutraalisti. Eihän siinä tapahdu muuta kuin että henki lakkaa kulkemasta ja ihminen yksilönä lakkaa olemasta. Muu maailma jatkaa kulkuaan entiseen tapaan.

4

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei!

      Toivottavasti keskustelet tilanteestasi jonkun kanssa ennen kuin teet mitään peruuttamatonta. Valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää tälläkin hetkellä.

      http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/valtakunnallinen_kriisipuhelin

      Jos haluat mieluummin kirjoittaa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi, voit ottaa yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahden kesken tukihenkilön kanssa. Net-Tuki Live päivystää joka arkipäivä klo 15–19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

      Lämpimin terveisin,
      SOS-kriisikeskus

      • neutraali suhtautumi

        Älkää lässyttäkö sitä samaa jorinaa. Olen "keskustellut" yli 40 vuotta ammattiauttajien kanssa ja käyttänyt myös kriisipuhelinta. Mitä siellä on muuta kuin kilttejä aikuisiksi kasvaneita pikkutyttöjä ja -poikia. Sama Tukinetissä.

        Sanaa itsemurha ei yksinkertaisesti saa sanoa kenellekään ns. ammattiauttajalle tai vapaaehtoistyöntekijälle. Se on tabu, josta kaikki menevät lukkoon.

        En toki ole hautonut itsemurhaa koko tuota hoitohistoriaa, sillä jos olisin, niin ymmärtäisin, ettei siitä haluta puhua, sehän olisi ollut vain peli, ei tosiasia, johon minulla on suunnitelma. En vain ole varma, lähteekö henki aivan varmasti ja siihen haluaisin vertaistukea. Voisiko joku asiallisesti vastata, ei mitään lässytystä hae apua eikä Jesseä tai jussia tai muitakaan henkiolentoja, kiitos.


    • Ei sellaista foorumia ole. Ehkä sinun kannattaisi perustaa blogi tuohon tarkoitukseen, itsemurhan hautojia on paljon, mutta vertaistukea tekemiseen on vähän. Kun lisäät blogisi eril blogihakemistoihin, muut itsemurhan hautojat löytävät sen, ja pystyvät kommentoimaan siellä olevia blogitekstejäsi. Tällä tavoin saat langat pidettyä omissa käsissäsi, päätät itse, mistä puhutaan, ja mihin suuntaan haluat keskustelua viedä.

    • .......

      Suomenkielisiä foorumeja tuskin löytyy. Ulkomaisia varmasti löytyy enemmän kuin tarpeeksi.

      Jos todella haluat kuolla niin keksit kyllä keinon siihen. Hyvä että ajattelet muita edes sen verran ettet hyppää junan alle tms. mutta nopeaa ja kivutonta kuolemaa et ole ansainnut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      51
      3605
    2. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      114
      2510
    3. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      593
      2283
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      19
      2026
    5. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      77
      1754
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1658
    7. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1648
    8. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      1564
    9. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1446
    10. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      94
      1437
    Aihe