Juoksu ja fitness

Fit&Sweat

Hei kaikki!
Harrastan salilla treenaamista 4-6 kertaa viikossa. Treeni on ohjattua ja monipuolista kokonaisvaltaista harjoittelua. Olen nyt alkanyt myös käydä säännöllisemmin lenkillä (3-5) lenkkiä viikossa, joten harjoituksia kertyy 7-11 harjoituskertaa viikossa. Tämän lisäksi olen tehnyt työmatkat pyöräilemällä. Matkaa on noin 8km ja siitäkin kertyy viikossa 5-6 tuntia liikuntaa.
Ikää minulla on 32-vuotta (ja olen siis female).
Juoksussa tavoitteeni on vielä epämääräinen mutta luulen, että puolimaraton on maksimissaan matka, jonka aion juosta. 10km lenkki sujuu nykyisin helpohkosti ja rannetietokoneeni mukaan helpontuntuinen lenkki sujuu noin 48minuutissa.

Kysynkin, että miten kannattaisi jatkaa juoksuharjoittelua, jotta esimerkiksi ensi kevään puolimaraton menisi samaa vauhtia kuin tuo nykyinen 10 km lenkkivauhti.
Ruumiinrakenteeltani olen aika sporttinen. Vartaloihanteeni on fitnessmalli Jessie Hildenberg, joka on mielestäni sopusuhtainen, sähäkkä ja vahva. Varsinaista kilpaurheilutaustaa minulla ei ole mutta olen koko ikäni harrastanut monipuolista liikuntaa ja koordinaatiotaitoni ovat myös muidenkin mielestä hyvät. Olen videoinut juoksuani ja salivalmentajani mielestä ei juoksutekniikkaa tarvitse hioa tai muuttaa.

12

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paskaa lykkää tämä

      Jos työmatkaa on 8km ja sanot pyöräileväsi sen 5-6h, mutta 10km menee helposti 48min. Joku tykkää että hän paskaa lykkää

      • paskaa jauhaa tämä

        8km×7 (oletetaan että käy joka päivä töissä) = 56km. Eli juokset melkein nopeampaa

      • 80km
        paskaa jauhaa tämä kirjoitti:

        8km×7 (oletetaan että käy joka päivä töissä) = 56km. Eli juokset melkein nopeampaa

        8km työmatka -> 2*5*8km = 80km.

      • F&S
        80km kirjoitti:

        8km työmatka -> 2*5*8km = 80km.

        Heips
        Vähän epäselvästi kirjoitin työmatkoista. Se on tosiaankin yhteen siivuun 8km, joten siitä kertyy 80km viikossa. Sorry!
        Mutta terveiset salilta. Kovatehoinen treeni takana. Sykkeet ajoittain maximissa. Kotiin tulin kevyesti juosten ja suihku vasta kotona. Perheettömän on helppo yrittää, kun voi tulla ja mennä oman aikataulun mukaan.
        Mutta ei ole tullut yhtään vinkkiä. En todellakaan kaipaa kommentteja, kuin tuossa alussa on. Hieman paistaa taustalla kateus tai jotain sen tapaista.

        Salilla tein myös Jessie Hildenbergin youtube-ohjeiden mukaiset hartialihas ja olkapäätreenit. Huomenna ehkä vähän arkuutta yläkropassa.

      • jggjjg
        F&S kirjoitti:

        suosittelen edelleen juoksemaan sellaisia vajaan tunnin pk lenkkejä n.3 -4 /krt vk kuten teetkin. yksi tai kaksi lenkeistä ehkä lyhyempiä ja vk tasolla niin hyvä tulee. osta hyvä sykemittari ja juoksukirja joista lisää ohjeita. (saa myös kirjastosta tietoa / juoksija lehdestä .Kun puolimaratoni lähestyy niin tee yksi hieman pidempi matalatehoinen lenkki /vko.
        p.s kohta saat rutkasti lisää neuvoja kun "besserwiserit " tyrmäävät edellämainitut ohjeet...

      • Ossi Ospoorn
        jggjjg kirjoitti:

        Fitt on varmaan laji, jossa joutuu tasapainoilemaan siinä kuinka paljon harjoittelussa on kestävyyttä ylläpitävää tai kehittävää harjoittelua. Liikaa ei voi olla, koska ymmärtääkseni lihakset kuihtuvat. Mallikkona vaan vertailen fitness ja kestävyysjuoksu harrastajia.
        Tuo Jessie lady on aika tyrmäävän hyvännäköinen ainakin silloin kun lihakset ei ole pumpattu ihan täpöillä. Kauniimpi on kuin kestävyysjuoksijanaiset.

        Älä siis liikaa juokse, jos haluat säilyttää vitaalisuuden. Saliharjoittelullakin voi kehittää juoksukuntoa, niinkuin varmaan tiedätkin.

    • Elli Selfie

      Mielestäni salilla käyvät naiset osaavat harvoin juosta niinkuin kestävyysjuoksijan kuuluu. Käyttävät liikaa energiaa ja juoksu on epätaloudellista. Siksi fitnessiä harrastavan kannattaa oikeasti panostaa juoksutekniikkaan ja omaksua kestävyysjuokuun sopiva mielenlaatu: rauhallisuus, harkitsevuus, impulssikontrolli ja keskittymiskyky sekä mielenhallinta.

      • vireeninlasse

        jos ei juokse kilpaa niin eikö se oo aivan sama miten juoksee, kuhan juoksee!!

      • SSMMLL
        vireeninlasse kirjoitti:

        jos ei juokse kilpaa niin eikö se oo aivan sama miten juoksee, kuhan juoksee!!

        Näin on. Sama ostaa jotakin kymppitonnin haitek-polkupyörää myös, jos vain haluaa peruskuntoa kehittää. Vähän raskaammallakin tekniikalla pääsee periaatteessa samaan, mutta vaan puolta nopeammin.

      • nähtävänäin
        SSMMLL kirjoitti:

        Näin on. Sama ostaa jotakin kymppitonnin haitek-polkupyörää myös, jos vain haluaa peruskuntoa kehittää. Vähän raskaammallakin tekniikalla pääsee periaatteessa samaan, mutta vaan puolta nopeammin.

        Kuntopyörällä ei pääse mihinkään, etupyörää ei ole ja takapyöräkin on ilmassa, ja jos rullaa hyvin niin sitten kiristetään jarrua.
        Juoksemisessa aika yleinen virhe näyttäisi olevan se että jalka ei taivu tarpeeksi polvesta takana käydessään. Kenialaisilla kantapää melkein osuu pakaroihin. Jalkaa voi ajatella heilurina. Polvesta taivutettuna heiluri lyhenee ja jalka siirtyy eteen pienemmällä työllä, tosin ihan hitaassa hölkässä polvien taivuttelu on turhaa.

    • Elli S.

      No joo. Mutta juoksu on hauskempaa, kun juoksee hyvällä tekniikalla. Tätä tarkoitin.

    • Malla M

      Elli oot oikeassa. Yhtä tärkeää kuin tekniikka on psykologiset tekijät. Ulkomuoto-orientoitunut saliharjoittelija ei tätä ehkä aina ymmärrä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe