Ystävien löytämisen hankaluus

Olen kolmekymppinen lapseton parisuhteessa oleva nainen. Suurimman osan vapaa-ajastani vietän poikaystäväni kanssa, koska minulla ei ole hirveästi ystäviä. Olen yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin ja ollut itse aktiivinen ja esim. pyytänyt jotain tuttavaa kahville.

Olen myös etsinyt ystävää näiltä palstoilta, kuitenkaan siinä hyvin onnistumatta. Ongelmaksi on ilmaantunut sama ilmiö, joka on tuttu nettitreffeistäkin; on vaikea löytää samanhenkistä ihmistä, joka on samoista asioista kiinnostunut ja omaa samanlaiset arvot ja elämäntavan. Välillä on käynyt niinkin, että viestiin ei tule ollenkaan vastausta.

Joku saattaa ajatella, että mitä se haittaa, että on itse erilainen kuin ystävänsä. Mielestäni asia kuitenkin haittaa, jos ei olla "samalla aaltopituudella". Muistan olleeni eräänkin kerran kahvilla yhden tuttavan kanssa ja siinä keskustellessa huomasin, että ei meillä ole kovinkaan paljon yhteistä ja epäilen, että tuttavani ajatteli samaa.

Minulla on ystäviä muilla paikkakunnilla ja heitä tapaankin säännöllisin väliajoin. Nämä ystävät olen löytänyt lähinnä opiskelujen parista. Olen asunut usealla paikkakunnalla ja epäilen yksinäisyysongelmani johtuvan siitä.

Onko muilla samoja ajatuksia ystävien löytämisestä?
24578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Itse asiassa me kaikki olemme yhtä eli kytköksissä toisiimme maailmanlaajuisesti. Näin ollen erillisyys on harhaa . Miten voitamme harhan? Keskittymällä säteilemään pyyteetöntä rakkautta maailmaan. Näin avaamme reitin joka luo yhteyden välillemme.

Äänestä

...*nostaa käden ylös* Juu. Täällä. Sama.

Olen niin tottunut esittämään kiinnostunutta, etten enää edes jaksa pyrkiä juttusille opiskeluvuosilta mukaan tarttuneiden ~ystävieni~ kanssa. Tiedän nimittäin liian hyvin että oma (aito) itseni jää automaattisesti taka-alalle, kun pyrin vaistomaisesti välttämään kitkaa, hämmennystä ja/tai vaivaantunutta hiljaisuutta. Eikä se johdu siitä, että heillä tai minulla olisi sosiaalisia puutteita tai kommunikaatiovaikeuksia. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että me kaikki kasvamme jatkuvasti eri suuntiin.

Itse olen 24, ja arvelen, että kolmenkympin iässä tämä on vielä raastavampi ilmiö. Vielä etäännyttävämpi. Vielä surullisempi.

Noh, olet siis epätavanomaisten kiinnostuksenkohteiden nainen! Esitä hulluimmat mielenpinttymäsi, niin katsotaan, voinko vastata tuleen tulella.

(Btw, ajattelen englanniksi, minkä vuoksi tätä oli pirun vaikea kirjoittaa. Anna siis anteeksi kliseiset kielikuvani D:)

Äänestä
  • Itse tulen kyllä hyvin toimeen opiskeluaikaisten ystävieni kanssa ja meillä on samankaltaiset arvot ym, mutta he asuvat ihan eri puolella Suomea kuin itse, joten näemme harvoin.

    Ongelmana on lähinnä se, että tällaisia hyviä uusia ystävyyssuhteita on todella vaikea solmia kolmekymppisenä. Tarve olisi löytää hyviä ystävyyssuhteita omasta kaupungista.

    Äänestä

  • aloittaja.. kirjoitti:

    Itse tulen kyllä hyvin toimeen opiskeluaikaisten ystävieni kanssa ja meillä on samankaltaiset arvot ym, mutta he asuvat ihan eri puolella Suomea kuin itse, joten näemme harvoin.

    Ongelmana on lähinnä se, että tällaisia hyviä uusia ystävyyssuhteita on todella vaikea solmia kolmekymppisenä. Tarve olisi löytää hyviä ystävyyssuhteita omasta kaupungista.

    Okei, no, tuohon on vaikea vastata enää mitään, kun reagoit kiinnostuksenkohteidesi utelemiseeni välttelevästi, ja sitten painotit saman kotikaupungin tärkeyttä kertomatta kuitenkaan oman kotikaupunkisi nimeä.

    Näen tulleeni torjutuksi. Hyvä on, sitten.

    Äänestä

Itse olen yksinoleva mies. Aikanaan tuli vietettyä paljon suomi24-chatissa, mutta yksinolevalle se ei sopinut. Siellä oli vaan tälläisiä joilla on menossa joku tyhjä vaihe suhteen ja uuden tulemisen välissä.

Kun on sen ikäinen ihminen, että omassa nuoruudessa ei ollut nettiä jne. ei ole myöskää uskoa, että netti olisi mikään ratkaisu. Sillon kauan sitten oli vain teksti-tv 507 ja 506, jossa oli ihmisten kirjoituksia ja kirjeenvaihtojuttuja. Oman alueen uutisaviisissa oli lauantailiite, josta etsittiin onko joku kiinnostunut. Ei maailma siitä ole muuttunut.

Netin kautta olen saanut pari ihmissuhdetta ja heidän kanssaan saanut keskusteltua siinä hetkessä olevia asioita. Mutta koska kuitenkin on se pieni ero, niin sekin on jäänyt. Oikeassa elämässä on pari kohtaamisssa jossa varattu ihminen on tullut hyvin iholle, mutta osannut sitten väistää.

Kun on vuosikymmenet yksi, niin sitä tulee sieluun kuolio. En yhtää ihmettele miksi nykyisessä maailmassa niin moni on yksin. Ei elämä ole mitää hyväntekeväisyyttä.

Äänestä

Lähes keski-ikäisenä sinkkuna on vielä hankalampaa, kun monilla on puoliso, lapset, työ, kotityöt ja kaikkien harrastukset. Heidän elämässään ei ole kovin paljon tilaa.
Silti on jostakin tullut sellainen kuva, että on paljon sellaisia ihmisiä, jotka kaipaisivat uusia ystäviä ja tuntevat itsensä yksinäisiksi. On vain niin vähän paikkoja, joissa ihmiset voisivat tutustua. Jotkin harrastukset ovat sellaisia, ettei niissä tutustu toisiin tai aloitteen tekeminen voi olla vaikeaa tai vaatia aikaa. Sosiaalinen media taas on omanlaisensa maailma peukkuineen ja feikkeineen, joskus totta, joskus valhetta ja kuvitelmaa.

Äänestä

Aika samoja mietteitä ollut itsellänikin tässä viime aikoina. Olen muuttanut opiskelujeni päättymisen myötä takaisin kotipaikkakunnalleni enkä ole oikein osannut verkostoitua täällä uudelleen. Kaikki lapsuuden ja nuoruuden ajan ystävät ovat joko jääneet muille paikkakunnille asumaan tai sitten yhteydenpitomme on vain päättynyt kun olemme kasvaneet erillemme eli uusia kontakteja pitäisi luoda.

En tiedä kuvittelenko vain, mutta tuntuu, että uusien tuttavuuksien löytäminen on entistä hankalampaa kun on itse parisuhteessa. Ehkä sitä tulee helpommin jäätyä viettämään koti-iltoja puolison kanssa sen sijaan, että aktiivisesti tekisi jotakin saadakseen uusia ihmisiä ympärilleen. Olen myös törmännyt sellaiseen ongelmaan, että haluaisin mieluusti tutustua vastakkaiseen sukupuoleen ihan vain kaverimielessä, mutta esim. netin kautta tai baareissa se tuntuu liki mahdottomalta tavoitteelta, kun toisella osapuolella on aina muutakin mielessä..

Pitäisi kai vain löytää se oikea foorumi, jossa niitä ihmisiä sitten tapaisi. Ja juurikin sellaisia ihmisiä, joiden kanssa olisi jotakin yhteistäkin. Vaikeata tuntuu olevan..

Äänestä

Hei kolmekymppinen

Olen itse 28-vuotias lapseton parisuhteessa oleva nainen.

Välillä tuntuu, että työ verottaa suurimman osan ajastani, mutta vapaa-aikani vietän lähinnä omakotitaloamme remontoiden (yhdessä puolisoni kanssa) tai puutarhaa hoitaen. (nyt tietenkin syksyllä/talvella lähinnä lukien/tutustumalla puutarhan hoitoon).

Minulla on samoja tunteita kuin sinulla. Olen vuoden aikana alkanut kokemaan itseni erittäin yksinäiseksi ja haluaisin tutustua uusiin ihmisiin.

Minkälaisista asioista sinä olet kiinnostunut, minkälaiset arvot ja elämtavat omaat?

Jos vaikka minä olisin se etsimäsi ystävä?

Äänestä
  • Etsin ystäviä samasta kaupungista, jossa itse asun. Itselläni on melko paljon ystäviä muilla paikkunnilla. Asut eri paikkakunnalla, joten et ole etsimäni henkilö. Kiitos kuitenkin. Toivottavasti löydät ystäviä!

    Äänestä

  • alkuperäinen kirjoit kirjoitti:

    Etsin ystäviä samasta kaupungista, jossa itse asun. Itselläni on melko paljon ystäviä muilla paikkunnilla. Asut eri paikkakunnalla, joten et ole etsimäni henkilö. Kiitos kuitenkin. Toivottavasti löydät ystäviä!

    Kiitos vastauksestasi. Toivon sinulle samaa. :)

    Äänestä

Moi.

Ystävien löytäminen ei ole helppoa tai itsestäänselvää. Ei ole kyse tosiaan vain pelkästä iästä tai elämäntilanteesta, vaan se samanhenkisyys ja 'kolahtaminen' on välttämätöntä myös ystävyyssuhteissa, jotta ne kestävät ja kantavat.

Minulle tuli vielä mieleen seurakuntien nuorten aikuisten toiminta. Ainakin suurimmissa seurakunnissa järjestetään nuorille aikuisille omaa toimintaa, kuten leirejä, ja erikseen voi olla myös nuorille parisuhdekursseja - sellaiselle osallistuminen ei tarkoita, että suhteessa on ongelmia. Siellä voisi löytää myös ystäviä-

Lisäksi muistuttaisin erilaisista vapaaehtoistöistä. Kirkon lisäksi vapaaehtoisena voi toimia tosi monella eri alalla. Vapaaehtoistyö antaa elämään mielekkyyttä ja myös samanhenkisiä ystäviä, joita kiinnostaa saman alan vapaaehtoistyö. Ota selvää halutessasi paikkakuntiesi erilaisista järjestöistä ja toiminnoista, jotka kaipaavat vapaehtoista. Jotkut kouluttautuvat ensiaputyöntekijöiksi, jotkut auttavat löytöeläintaloissa, jotkut vetävät lasten kerhoja tai toimivat ympäristön parhaaksi - mahdollisuuksia on todella monia.

Toivottavasti löydät jotain kautta uusia ihmisiä rikastuttamaan elämääsi ja sinä heidän!

diakoni Meiju

Äänestä
  • Hei Meiju

    Kiitos tästä vinkistä.
    En ole tiennyt (ajatellut), että vapaaehtoistoimintaa on noin monenlaista.

    Äänestä

  • Olen miettinyt jo aiemmin vapaaehtoistyötä, mutta todennut, että elämäni sisältää jo melko paljon velvollisuuksia, joten ehkä se ei ole kuitenkaan minua varten. Harkitsen kuitenkin vielä asiaa.

    Kirkkoon en enää kuulu, joten en ole kiinnostunut seurakuntien toiminnasta. Kiitos vastauksesta.

    Äänestä

Hei viestin aloittaja,
Missä asut nykyisin? Millä paikkakunnalla?
Tunnistan itseni kirjoituksestasi, ja vaihtaisin mielelläni ajatuksia kanssasi. Olisimmeko molemmat vielä pääkaupunkiseudulta?

Minusta ei päälle päin uskoisi, että kärsin yksinäisyydestä. Erilaiset elämänvaiheet ovat kuitenkin jättäneet toisia ihmisiä menneisyyteen, ja toisten kanssa tiet ovat muuten vain erkaantuneet. Pidän kyllä ystäviä arvossa, ja sanoisin että olen hyvä ystävä niille ihmisille joita on elämässäni.

Minulla on myös kokemuksia ystävien etsimisestä ja yrityksistä ystävystyä.. Helppoa ei ole kumpikaan.

Äänestä
  • En ole pääkaupunkiseudulta. Mitä kautta olet yrittänyt etsiä ystäviä?

    Äänestä

  • Moi, minä asun pääkaupunkiseudulla :) muuttanut tänne jokunen vuosi sitten, ja ei ole hirveesti ystäviä, olisi kiva tutustua :)

    Äänestä

Lukiessani vastauksia, ja sinun negatiivista suhtautumista jokaisen ehdotuksiin, en lainkaan ylläty että olet yksinäinen. Ihmiset, joiden ymmärrys ja kiinostus muita kuin juuri itsensälaisia kohtaan, on rajoittunutta ja harkiten kielteistä jäävät tavallisesti ilman seuraa.
Toisen ojentaessa varovasti ystävän käden, sinä heti torjut sen. Miksi enää ihmettelet ettei kukaan viihdy kanssasi?
Olisikohan asennemuutoksen aika?

Äänestä

Olen hyvin samoilla linjoilla alkuperäisen kirjoittajan kanssa, että asun kaukana miehestäni ja muutin uudelle paikkakunnalle. Olen kolmekymppinen ja mulla ei ole täällä paljoa ystäviä.

En tajua miksi pitäisi tuhlata aikaa ihmisten kanssa joiden kanssa ei ole mitään yhteistä.

Äänestä
  • Ehkä siksi että ihmissuhdeverkostoa on hyvä olla? Kaukaisempia ja läheisempiä.

    Äänestä

Hei alkuperäinen kirjoittaja,
Olen yrittänyt etsiä ystäviä netistä muutamalta palstalta.. ja sitten ihan oikeasta elämästä.
Koen kuitenkin asetelman aika haasteelliseksi.
Netissä harvoin oikeanlaiset ihmiset löytävät toisensa. Ja jonkinlaiset ennakko-odotukset molemmin puolin tekevät siitä haasteellista.

Tosielämässä taas ihmiset eivät usein ajattele asiaa, eivät ole avoimia.
Toivoisin että voisin selittää asian paremmin. Mutta olen asunut useamman kerran ulkomailla, ja aina suomeen palatessani tämä ihmisten rajoittuneisuus hämmästyttää. Ihmisiin ei uskalleta suhtautua avoimesti ja uteliaasti. Kaikki tuntuvat kulkevan omassa kuplassaan, tai sitten omissä piireissään, ja jos ollaan suhteellisen tyytyväisiä siihen, ei edes tulla ajatelleeksi että mukaan mahtuisi uusia ihmisiä.
Surullista mutta näin se suomessa valitettavasti on. Asian huomaa hyvin räikeästi kun on asunut muissa maissa.

Äänestä
  • Hei Amelie,

    Tutun kuuloisia kokemuksia sinulla. Itse opiskelen yliopistolla ja minulla on harrastus, joissa tapaan ihmisiä, mutta harvempien kanssa tulee tavattua näiden ulkopuolella. Olen myös kokenut, että Suomessa ihmisiin on suhteellisen vaikeaa tutustua. Tai en ole nyt sellaisia ihmisiä tavannut. Itse kaipaisin kaveria/kavereita, joiden kanssa voisi käydä vaikka oluella/viinillä arki-iltana tai vkloppuna. Olen lähdössä vaihto-opiskelemaan kevääksi, mutta jos sinua kiinnostaisi vaihtaa kokemuksia tai tavata, niin olisi kiva.

    Äänestä

  • s2ara kirjoitti:

    Hei Amelie,

    Tutun kuuloisia kokemuksia sinulla. Itse opiskelen yliopistolla ja minulla on harrastus, joissa tapaan ihmisiä, mutta harvempien kanssa tulee tavattua näiden ulkopuolella. Olen myös kokenut, että Suomessa ihmisiin on suhteellisen vaikeaa tutustua. Tai en ole nyt sellaisia ihmisiä tavannut. Itse kaipaisin kaveria/kavereita, joiden kanssa voisi käydä vaikka oluella/viinillä arki-iltana tai vkloppuna. Olen lähdössä vaihto-opiskelemaan kevääksi, mutta jos sinua kiinnostaisi vaihtaa kokemuksia tai tavata, niin olisi kiva.

    Hei s2ara,
    Toki, olen aina avoin tapaamaan ihmisiä. :) Oletko myös pk-seudulta?
    Opiskelen myös yliopistolla, teen toista tutkintoa.

    Tiedätkös, olen jopa hieman huvittunut tästä suomalaisten etäisyydenotosta.. tuntuu, että yllättävän monen elämässä olisi tilaa ystäville! Tämä seurankaipuu ei siis ole niin harvinaista kuin kaikki kuvittelee.

    voit kirjoittaa minulle osoitteeseen [email protected]

    Äänestä

Hei sinä joka olet vailla luotettavaa ja rehellistä kaveria/ystävää, tai vain kirjoittelukaveria, niin ota ihmeessä yhteyttä tällä sivulla tai suoraan osoitteeseen [email protected]. Itse olen vailla hyviä ystäviä täällä Etelä-Suomessa. Nautin lukemisesta, tarinoiden kirjoittelusta ja joskus saattaa iskeä inspis myös runoiluun. :) Harrastan myös musiikin kuuntelua, leffoja sekä tykkään katsoa myös jalkapalloa TV:stä ja peleistä (kortti- ja lautapelit) ja keskustella asiasta kuin asiasta. Pidän myös kultturista. Museot, teatterit, leffat ja jotkut musatapahtumat. Olen hyvin avarakatseinen (toivottavasti sinäkin) eikä rodullasi, ynnä muulla sellaisella ole mitään merkitystä oikeastaan. :)

Äänestä

Hankalaa kun ei tiedä mistä päin kukakin on, mutta jos joku olisi päijät-hämeestä niin ilmoittaudun ystäväkokelaaksi! S-postini on [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kolmekymppinen.. kirjoitti:

Olen kolmekymppinen lapseton parisuhteessa oleva nainen. Suurimman osan vapaa-ajastani vietän poikaystäväni kanssa, koska minulla ei ole hirveästi ystäviä. Olen yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin ja ollut itse aktiivinen ja esim. pyytänyt jotain tuttavaa kahville.

Olen myös etsinyt ystävää näiltä palstoilta, kuitenkaan siinä hyvin onnistumatta. Ongelmaksi on ilmaantunut sama ilmiö, joka on tuttu nettitreffeistäkin; on vaikea löytää samanhenkistä ihmistä, joka on samoista asioista kiinnostunut ja omaa samanlaiset arvot ja elämäntavan. Välillä on käynyt niinkin, että viestiin ei tule ollenkaan vastausta.

Joku saattaa ajatella, että mitä se haittaa, että on itse erilainen kuin ystävänsä. Mielestäni asia kuitenkin haittaa, jos ei olla "samalla aaltopituudella". Muistan olleeni eräänkin kerran kahvilla yhden tuttavan kanssa ja siinä keskustellessa huomasin, että ei meillä ole kovinkaan paljon yhteistä ja epäilen, että tuttavani ajatteli samaa.

Minulla on ystäviä muilla paikkakunnilla ja heitä tapaankin säännöllisin väliajoin. Nämä ystävät olen löytänyt lähinnä opiskelujen parista. Olen asunut usealla paikkakunnalla ja epäilen yksinäisyysongelmani johtuvan siitä.

Onko muilla samoja ajatuksia ystävien löytämisestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu