Ongelmanani on ollut lie kuinka kauan se, että meikkivoide ei ota pysyäkseen kasvoilla kuin pienen hetken. Esimerkiksi jännittäessä ihon rasvaisuus kaksinkertaistuu ja kaikki voiteet lähtee erityisesti poskilta kävelemään. Oon aina käyttänyt meikin kiinnittämiseen kivipuuteria mutta nyt oon vakavasti harkinnut irtopuuteria. Onko todella niin, että irtipuuteri kiinnittää meikin paremmin ja saa sen kestämään kauemmin kauniina kasvoilla? Onko levityksessä suuriakin eroja verrattuna kivipuuteriin?
Kysymyksiä irtopuuterista
Annuska
1347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ensiksikin oletko kokeillut eri ihotyypeille sopivia meikkivoiteita? Jotenkin kuulostaa silta että yksin syy ei ole puuterissa :)
Irtopuuterin tarkoitus on nimen omaan se, että sillä kiinnitetään meikkivoide ja peiteaineet kasvoille!
Kivipuuterilla korjaillaan meikkiä-tosin sudilla saat kivipuuteristakin irtopuuteria.
Irtopuuteria laitetaan monella tavoin...
esim. sutia käyttämällä saat puuteria kevyesti kasvoille ja saat tehtyä ns. puuterijarrut silmiesi alle jos esim. luomiväriä pölähtää muuallekin kuin luomelle...ne on sitten helppo sudilla poistaa ne "jarrut" kuin silmät ovat meikattu.
Toinen tapa on käyttää vippaa...
joku ottaa vipalla irtopuuteria suoraan rasiasta ja painelee puuterin kasvoille.
Itse suosittelen aina käyttämään kaikki meikkituotteet "käden kautta" silloin et pöllytä liikaa meikkiä kasvoille...
laitan irtopuuterin kämmen kuoppaan ja vien puuterin sieltä vipalla kasvoille kevyesti painellen...
Miksi?
Irtopuuteri sulaa noin puolessa tunnissa kasvoille ja käden avulla voit nopeuttaa sulanemista koska kätesi on lämmin ;)
Toivottavasti sait näistä jotakin vinkkejä itsellesi?! Ja vielä lopuksi - meikki on leikkiä väreillä ja välineillä - ei ole ytä ja ainoata oikeata tapaa meikata ;)