nyt kun täällä kysellään mitä kukakin kenestäkin ajattelee...
itse olen olut tuota kaikkea, ykkönen, kakkonen, pettäjä ja petetty...
kakkosena pidin sitä pettäjää heikkona luuserina, jota kieputin sormeni ympäri niinkuin huvittaa. naureskelin seläntakana pettäjän helppoudelle. vaimoa en ajatellut lainkaan saati pettäjän lapsia. sain mukavasti egon kohotusta kun ukkomiehiä pörräsi aina tyrkyllä, täytyihän minun olla jotain erityistä kun minut valittiin silläkin uhalla että vaimo saa tietää ja jättää. lisäksi hyödyin näistä ukkomiehistä aina jotenkin (lahjoja ym.) en osannut arvottaa itseäni saati muita, muuten kuin seksuaalisuuden kautta, ainoa arvoni oli se miten kelpaan miehille petipuuhiin...
pettäjänä en ajatellut kumppaniani, joka oli minulle hyvä, ja rakasti minua (alitajuisesti en ehkä mielestäni sitä ansainnut) petoskumppani ei merkinnyt minulle mitään. parasta seksiä sain siltä omalta kumppanilta (tutulta ja turvalliselta, joka tiesi minun haluni) petoskumppanini oli huonommin varusteltu, eikä seksi tuntunut miltään, silti hankkiuduin kerta toisensa jälkeen pettämään. kaipasin jännitystä, ensihuumaa....olin hukassa... vika ei ollut omassa kumppanissa vaan minun omassa päässäni.
ykkösenä ja petettynä ajatukset kakkosta kohtaan oli ensin vihaa, myöhemmin sääliä, samoin pettäjää kohtaan ensin oli vihaa sitten sääliä ja surua... kukaan ei tässä kuviossa ole oikeasti onnellinen, ei ykkönen, kakkonen saati pettäjä.
onneksi nämä kuviot ovat taaksejäänyttä elämää. terapian avulla olen nähnyt itseni paremmin ja ymmärrän itseäni. kaikki juonsi juurensa lapsuuden hyväksikäyttöön, jonka seurauksena en osannut itseäni arvostaa. omallatavallani koin kostavani kakkosena ukkomiehille heitä pyörittäessäni, myös pettäjänä vihasin sisälläni petoskumppania, mutta toisaalta en koskaan osannut sanoa kenellekkään EI, olin jollainlailla liian miellyttämishaluinen (ihan kaikissa ihmissuhteissani)...
vahvimmillani olen ollut petettynä.
jokaisella kolmiodraaman osapuolella on omat lukkonsa, jotka olisi syytä ammattilaisen avulla avata... ja jokaisella ne lukot ovat omanlaisiaan, mutta siellä ne kuitenkin olemassa on... pettäjä ei ole välttämättä pohjimmiltaan paha, kakkonen ei ole välttämättä pohjimmiltaan paha, eikä petetty ole surkea uhri... tästä kaikesta on mahdollisuus oppia, jos uskaltaa katsoa itseään vähän syvemmälle. tai sitten voi vaan jatkaa samaa kaavaa, ja uskotella itselleen olevansa muihin verrattuna jotenkin ylempi "minä se olen kova panomies kun vedätän vaimoa ja kakkosta" "minä vain käytän ukkomiestä seksiin, saan hänestä ne parhaat palat" "minä olen petoksen uhrina parempi ihminen kuin kakkonen ja pettäjä"...
minä olen nyt onnellinen, tässä en nyt olisi ilman kokemuksiani, pettäjänä kakkosena ja petettynä.
itse olen olut tuota kaikkea, ykkönen, kakkonen, pettäjä ja petetty...
kakkosena pidin sitä pettäjää heikkona luuserina, jota kieputin sormeni ympäri niinkuin huvittaa. naureskelin seläntakana pettäjän helppoudelle. vaimoa en ajatellut lainkaan saati pettäjän lapsia. sain mukavasti egon kohotusta kun ukkomiehiä pörräsi aina tyrkyllä, täytyihän minun olla jotain erityistä kun minut valittiin silläkin uhalla että vaimo saa tietää ja jättää. lisäksi hyödyin näistä ukkomiehistä aina jotenkin (lahjoja ym.) en osannut arvottaa itseäni saati muita, muuten kuin seksuaalisuuden kautta, ainoa arvoni oli se miten kelpaan miehille petipuuhiin...
pettäjänä en ajatellut kumppaniani, joka oli minulle hyvä, ja rakasti minua (alitajuisesti en ehkä mielestäni sitä ansainnut) petoskumppani ei merkinnyt minulle mitään. parasta seksiä sain siltä omalta kumppanilta (tutulta ja turvalliselta, joka tiesi minun haluni) petoskumppanini oli huonommin varusteltu, eikä seksi tuntunut miltään, silti hankkiuduin kerta toisensa jälkeen pettämään. kaipasin jännitystä, ensihuumaa....olin hukassa... vika ei ollut omassa kumppanissa vaan minun omassa päässäni.
ykkösenä ja petettynä ajatukset kakkosta kohtaan oli ensin vihaa, myöhemmin sääliä, samoin pettäjää kohtaan ensin oli vihaa sitten sääliä ja surua... kukaan ei tässä kuviossa ole oikeasti onnellinen, ei ykkönen, kakkonen saati pettäjä.
onneksi nämä kuviot ovat taaksejäänyttä elämää. terapian avulla olen nähnyt itseni paremmin ja ymmärrän itseäni. kaikki juonsi juurensa lapsuuden hyväksikäyttöön, jonka seurauksena en osannut itseäni arvostaa. omallatavallani koin kostavani kakkosena ukkomiehille heitä pyörittäessäni, myös pettäjänä vihasin sisälläni petoskumppania, mutta toisaalta en koskaan osannut sanoa kenellekkään EI, olin jollainlailla liian miellyttämishaluinen (ihan kaikissa ihmissuhteissani)...
vahvimmillani olen ollut petettynä.
jokaisella kolmiodraaman osapuolella on omat lukkonsa, jotka olisi syytä ammattilaisen avulla avata... ja jokaisella ne lukot ovat omanlaisiaan, mutta siellä ne kuitenkin olemassa on... pettäjä ei ole välttämättä pohjimmiltaan paha, kakkonen ei ole välttämättä pohjimmiltaan paha, eikä petetty ole surkea uhri... tästä kaikesta on mahdollisuus oppia, jos uskaltaa katsoa itseään vähän syvemmälle. tai sitten voi vaan jatkaa samaa kaavaa, ja uskotella itselleen olevansa muihin verrattuna jotenkin ylempi "minä se olen kova panomies kun vedätän vaimoa ja kakkosta" "minä vain käytän ukkomiestä seksiin, saan hänestä ne parhaat palat" "minä olen petoksen uhrina parempi ihminen kuin kakkonen ja pettäjä"...
minä olen nyt onnellinen, tässä en nyt olisi ilman kokemuksiani, pettäjänä kakkosena ja petettynä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hieno kirjoitus! Juuri noin se on, kaikilla osapuolilla on omat kipupisteensä ja tuskin kukaan voi rehellisesti sanoa olevansa onnellinen missään noista asetelmista.
Pitäisi tosiaan pysähtyä ja miettiä missä on menossa ja miksi. Olisiko aika tehdä jotain toisin ja miksi ylipäätään on ajautunut siihen tilanteeseen missä on?
Hakeeko kakkosena epätoivoisesti toisen hyväksyntää, hakeeko pettäjänä pakoa todellisuudesta ja hetken hurmaa, alistuuko pettäjä asemaansa vihaten kahta edeltävää vai tekeekö oman elämänsä kannalta parhaat ratkaisut syyttämättä ketään vaikka se onkin vaikeaa?
Pitää pysähtyä miettimään omia arvojaan, voiko ITSELLEEN olla ylpeä tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Missä kuljee raja minkä yli on ehkä jo astuttu ja miten asettaa se raja uudelleen ja pitää siitä kiinni? Vanha viisaus on "älä tee toiselle mitään mitä et tekisi itsellesi". Kuinka moni voi allekirjoittaa edellisen?
Jos oikeasti miettisi mitä teoillaan aiheuttaa muille ja miltä itsestä tuntuisi joutua samaan tilanteeseen, tekisikö niin? Maailma olisi paljon parempi paikka elää jos alkaisimme enemmän ajattelemaan asioita myös toisen ihmisen näkökulmasta, eikä aina vain sen joka katsoo peilistä. Itsekkyydestä on tehty hyve vaikka se kylvää ympärilleen pelkkää tuhoa.
Hyvin sanottu.
Kun voi hyvin omassa elämässään, on tasapainoinen ja sinut itsensä kanssa, ei tule mielenkään pettää. Pettäminen ei vain kuuluu onnelliseen elämään. Asiaa ei tarvitse edes sen kummemmin miettiä tai tuntea tekevänsä epäitsekästä valintaa. Yksinkertaisesti ei vaan halua pettää ja lähteä sellaiseen mukaan.
Halleluja, joku on oivaltanut. Hienoa.
Kerrankin järkevä kirjoitus!!! Hienoa! Pistää ajattelemaan todella. Kiitos :)
Rakastuin mieheen suhteessa ollessani. Vastusteluista huolimatta hän vei täysin sydämeni. Meinasin tehdä elämäni virheen hänen vuokseen. Hän oli valmis vähempään mitä minä, koska hänen tunteensa eivät ilmeisesti olleet yhtä voimakkaat kuin minun. Lopetimme suhteen ennen seksiä/petosta. Hän on tullut nyt kuitenkin takaisin elämääni, itse varattuna. Sytyn hänestä sekunnissa. Olen himoissani harkinnut harrastavani seksiä hänen kanssaan, mutta onneksi se ei ole ollut näinä hetkinä mahdollista. Kirjoituksesi luettuani ap. tajusin että kaiken tämän takana on se että haluan että hän haluaa mua, haluan että hän rakastuisi minuun. No näin ei tule käymään. Minun ja hänen itsekkäät päämäärät ei tule koskaan kohtaamaan.
Nyt keskityn korjaamaan sitä minkä melkein hajotin.
Nostetaas viisaat sanat