Minulla se oli ehkä alkukeväällä 2011. Asuin tuolloin naisvaltaisessa asuntolassa, jossa olin siis ainoa mies. Kukaan ei ainakaan selvemmin kiinnostunut minusta, mutta valittamista ja pomottamista sain kyllä osakseni aivan tekopyhällä ja turhallakin tavalla, vaikka alussa olin optimistinen.
On sanomattakin selvää, että kukaan ei siis huomioinut vartaloani millään positiivisella ja minulle asti kantautuvalla tavalla. Kuten jotkut muut yksinäiset miehet, paransin siis itseluottamusta ja yritin rakastaa itseäni enemmän, kompensoivasti, saliharrastuksen kautta, jotta voisin perustella fyysisen olemukseni olevan edes jollakin tavalla 'erikoinen' ja arvokas tietyillä mitattavilla kriteereillä, vaikka kukaan ei sitä koskisikaan. Tiesin kyllä, että se ei auttaisi tuohon asukkaana koettuun vittuiluun tai muuhun, mutta vaikuttaisi jollakin tavalla sietokykyyni.
Mutta sitten yksi ilta, kun lumi oli vielä maassa, reväytin selkäni todella pahasti, valvoin koko yön kipujen kanssa ja aamulla menin taksilla terveyskeskukseen (ambulanssi kävi yöllä). Terveyskeskuksessa oli nuori naislääkäri, joka suhtautui minuun todella skeptisesti, jätti minut kuudeksi tunniksi pöydälle makaamaan ja pakottivat antamaan virtsanäytteen huumeiden varalta. Lopulta tuli sitten lähetys ihan yliopistolliseen sairaalaan, mutta neurologiselle osastolle. Siis neurologiselle osastolle selkävaivan takia! Myöhemmin ymmärsin papereiden kautta, että tähän oli jotenkin vaikuttanut "vääränlainen" käyttäytymiseni terveyskeskuksessa. Odotin vastaanottoa jotenkin väärässä ruumiinasennossa tai sellaista ja tyytyväisen näköinen neurologi laittoi tämän väärällä osastolla vietetyn vuodeviikon, vai oliko niitä kaksi, minun piikkiini. Sairaalassa ollessa poistuin sängystä vain vessaan ja unta riitti epätavallisen hyvin, kun jotenkin tiesi, että mitään tekemistä ei olisi. Yhtenä aamuna vuoteen radiosta tuli joku todella hieno ja vanhanaikaisen kuuloinen rokkibiisi, mutta en ole törmännyt siihen ikinä sen jälkeen.
Sitten kun pääsin takaisin asunnolle, oli siellä sijaitsevassa olohuoneessa melko paljon asukkaita paikalla ja selitin olleeni sairaalassa sen ajan kuin olin. Kukaan ei varsinaisesti katsonut minuun päin tai esittänyt mitään verbaalista sympatiaelettä. Välit huononivat vielä entisestään ja jouduin lopulta lähtemään kokonaan pois tuosta asuntolasta, vaikka osoite pysyi samana.
On sanomattakin selvää, että kukaan ei siis huomioinut vartaloani millään positiivisella ja minulle asti kantautuvalla tavalla. Kuten jotkut muut yksinäiset miehet, paransin siis itseluottamusta ja yritin rakastaa itseäni enemmän, kompensoivasti, saliharrastuksen kautta, jotta voisin perustella fyysisen olemukseni olevan edes jollakin tavalla 'erikoinen' ja arvokas tietyillä mitattavilla kriteereillä, vaikka kukaan ei sitä koskisikaan. Tiesin kyllä, että se ei auttaisi tuohon asukkaana koettuun vittuiluun tai muuhun, mutta vaikuttaisi jollakin tavalla sietokykyyni.
Mutta sitten yksi ilta, kun lumi oli vielä maassa, reväytin selkäni todella pahasti, valvoin koko yön kipujen kanssa ja aamulla menin taksilla terveyskeskukseen (ambulanssi kävi yöllä). Terveyskeskuksessa oli nuori naislääkäri, joka suhtautui minuun todella skeptisesti, jätti minut kuudeksi tunniksi pöydälle makaamaan ja pakottivat antamaan virtsanäytteen huumeiden varalta. Lopulta tuli sitten lähetys ihan yliopistolliseen sairaalaan, mutta neurologiselle osastolle. Siis neurologiselle osastolle selkävaivan takia! Myöhemmin ymmärsin papereiden kautta, että tähän oli jotenkin vaikuttanut "vääränlainen" käyttäytymiseni terveyskeskuksessa. Odotin vastaanottoa jotenkin väärässä ruumiinasennossa tai sellaista ja tyytyväisen näköinen neurologi laittoi tämän väärällä osastolla vietetyn vuodeviikon, vai oliko niitä kaksi, minun piikkiini. Sairaalassa ollessa poistuin sängystä vain vessaan ja unta riitti epätavallisen hyvin, kun jotenkin tiesi, että mitään tekemistä ei olisi. Yhtenä aamuna vuoteen radiosta tuli joku todella hieno ja vanhanaikaisen kuuloinen rokkibiisi, mutta en ole törmännyt siihen ikinä sen jälkeen.
Sitten kun pääsin takaisin asunnolle, oli siellä sijaitsevassa olohuoneessa melko paljon asukkaita paikalla ja selitin olleeni sairaalassa sen ajan kuin olin. Kukaan ei varsinaisesti katsonut minuun päin tai esittänyt mitään verbaalista sympatiaelettä. Välit huononivat vielä entisestään ja jouduin lopulta lähtemään kokonaan pois tuosta asuntolasta, vaikka osoite pysyi samana.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tämäkin viesti vaan kiteyttää, että luuseriATM:t ovat huomiota hakevia itsekkäitä ressukoita.
Älä huoli, mä en anna sääliä.
Kukapa sitä idiooteilta säälliä haluaisikaan.
Mä luin tän jo eilen illalla ja mietin, että mitä tähän kirjoittaisin. Vetää jotenkin sanattomaksi tuollainen kohtelu... :(
Mikä antaa ihmiselle oikeuden viedä toiselta ihmisarvo? En pysty käsittämään.
Tuollaisten tapausten takia kannattaa vaan pysyä ihmisistä erossa.
Onneksi ihmisissä on vielä paljon hyvääkin. Pitää vaan löytää ne oikeat tyypit omaan elämään :)
Samaa mieltä. Todella paljon riippuu siitä millaisia ihmisiä elämäänsä löytää. Toisaalta joskus ihmiset eivät vain ymmärrä toisiaan, vaikka ei pahaa tarkoitettaisikaan. Itse nuorena kävin muutamaan otteeseen ravintoloissa (en viihtynyt). Olin kaunis, mutta pitkä tyttö. Eräs lyhyt mies tuli pyytämään tanssimaan ja menin noloksi ja mutisin jotain siitä kun olen pitkä. Mies poistui vihaisen näköisenä. Vasta myöhemmin ymmärsin, että hän loukkaantui kun luuli minun kieltäytyneen, koska hän oli liian lyhyt. Kieltäydyin, koska ajattelin, ettei hän ei vain hakiessaan tajunnut kuinka pitkä olin, eikä varmaan haluaisi tanssia näin pitkän ihmisen kanssa. Pieleen meni molemmin puolin kommunikointi. Ehkä nämäkään ihmiset eivät tarkoittaneet tehdä niin pahasti.
Juu, mitähän tuohon sanoisi, jutussasi on jotain mystisiä piirteitä. Mites muuten nyt, kun tapahtuneesta 3,5 vuotta aikaa, tavoite saavutettu vai jäikö jälkivaikutuksia?
Mitä on tuo kun yleisesti "ei huomioitu vartaloa positiivisella tavalla"? Olitko opiskelujen suhteen tasavertainen vai pyritkö olemaan ns.parempi miehenä vai mistä pomotus johtui.
Miten "vääränlainen ruumiinasento" voi johtaa lääkärin harhaan, ja jouduit ihan väärään paikkaan? Ja meni Sinun piikkiin, eli jouduitko silti maksamaan turhaan vai saitko apua selkäväivaan väärällä osastolla? Tuliko mitään palautetta tai anteeksipyyntöä väärästä "pidätyksestäsi".
Ankeita juttuja tietty, mutta oudolta tuntuu, että johdonmukaisesti kaikkea vastuksia toisensa jälkeen ilmenee. Mikä johtui, ettei kemiat pelanneet opiskelijayhteisössäsi; ei vaikuta ihan uskottavalta pelkästään se, että olit vähemmistönä naisvaltaisella alalla, vai vakuutuitko silloin, että todella noin on.
Onko selkeytymistä tapahtunut jälkitäteen