kilometrikorvaukset toimistojen välillä

Työskentelen yhden päivän viikossa omassa työpisteessäni ja muuten ajan omalla autollani firman muilla paikkakunnilla oleviin toimistoihin. Firmassa on sovittu, ettei näistä ajoista saa korvauksia. Vain verotuksen kautta saa korvauksia. Kaiken kaikkiaan näitä kilometrejä tulee kuukaudessa n. 2000 km.
Onko jossain ohjeistusta näistä, milloin työnantajan kuuluisi maksaa kilometrikorvaukset. Vai onko se vain työnantajan päätettävissä? Onhan se sangen iso euromäärä, jonka puhtaana käteen saisi.
7150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos teidän työpaikalla noudatettavassa työehtosopimuksessa on sovittu matkakustannusten korvaamisesta, niin ne kuuluu maksaa. Jos työpaikalla ei ole edes vakiintunutta käytäntöä matkojen korvaamisesta, niin sitten niitä ei korvata. Seuraavaksi herääkin kysymys, miksi ajat omalla autolla, mikset firman autolla.

Äänestä
  • Meillä ei ole autoa firmassa käytettävissä.

    Äänestä

Aikaisemmassa työpaikassa ajoin eri paikkakunnalla olevien toimistojen välejä ja niistä maksettiin kilsoina muistaakseni 18snt/km. Paljonhan tuo ei ole, mutta kyllä se bensat kattoi.

Äänestä

Miksi tänä päivänä ajetaan toimistojen väliä kun kaikki tietotekniikka on olemassa? Vai pitääkö jotain kamoja kuskata autolla?

Meillä istuu toimistossa 3 ihmistä samalla pallilla sananmukaisesti. Olemme vuorollamme töissä ja muina päivinä teemme kotona. Läppäri vaan telakkaan ja hommiin.

Itsekin ajan 75 km mittaisen työmatkani vain kerran viikossa edestakaisin.

Äänestä

2000km on jo aikamoinen määrä omaan laskuun, ellei hyvä palkka kommensoi sitä sitten tai kuulu siihen hyvään palkkaan/että sulla ylipäätään on työpaikka että pieni osa pitää antaa takaisin päin oman auton kulumisena ja käyttökuluina.

Auton auton käyttö maksaa satasia kuukaudessa, ilman mitään huoltokuluja.
Milläs muuten sitten liikutte tsto väliä jos oma auto on huollossa tai vaikka ei ole varaa korjata sitä vai onko se oma auto työpaikan ehtona että korjaat sen vaikka velkaa tekemällä.

Äänestä

Jätitkö kertomatta että polttoainekulut kylläkin maksetaan firman toimesta.

Tuskimpa bensat tulee sinun piikkiisi.

Äänestä

Moro. Itse saan 43snt/km matka ajan palkka 60km=1h
kuka sitä nyt ilmaiseksi ajelee?. Kyllä työnantajan kuuluu se korvata!.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viidakon laki kirjoitti:

Työskentelen yhden päivän viikossa omassa työpisteessäni ja muuten ajan omalla autollani firman muilla paikkakunnilla oleviin toimistoihin. Firmassa on sovittu, ettei näistä ajoista saa korvauksia. Vain verotuksen kautta saa korvauksia. Kaiken kaikkiaan näitä kilometrejä tulee kuukaudessa n. 2000 km.
Onko jossain ohjeistusta näistä, milloin työnantajan kuuluisi maksaa kilometrikorvaukset. Vai onko se vain työnantajan päätettävissä? Onhan se sangen iso euromäärä, jonka puhtaana käteen saisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu