Parturi-kampaajan palkka palkallisena

Opiskelen parturi-kampaajaksi, ja ajattelin valmistuttuani mennä ensin töihin jollekin, en siis vielä vuokratuolilla yrittäjänä, koska haluan ensin työkokemusta. Paljonko parturi-kampaaja saa palkkaa kun on toisella töissä palkallisena?
5256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

alkupalkka parturi-kampaajana on 1449€/kk ja siitähän menee sitten verot yms. vielä pois että eipä jää kuin 1100 käteen..
puolivuotta töissä oltuasi palkka nousee hieman, mutta siitäkään ei jää sitten kuin 1250-1300€ käteen ja tuollahan ei tule todellakaan toimeen! Parturi-kampaajana ei tule toimeen palkalla EIKÄ VARSINKAAN yrittäjänä, valtio pitää siitä huolen!

Äänestä

Eli verottaako valtio partureita enemmän kuin muita ammattiryhmiä vai onko valtio määrännyt parturoinnin hinnan.
Oliskohan kuitenkin niin, että parturit on itse hintansa polkenut liialla keskinäisellä kilpailulla.

Äänestä

Tähän on helppo vastata. Olet yksi niistä hölmoistä tytöistä joiden ihanneammatti on kampaaja tai kosmetologi. Heh! Kun tuo lapsuus tuosta karisee tulee totuus vastaan. Noita koulutetaan joka ikisessä kaupungissa ja kunnassa koska niihin on tulossa oppilaita ja valtiolta rahaa. Itse liikkeitä on sitten sitäkin enemmän. Jos satut työllistymään sen jälkeen kun olet valmistunut on palkkasi n. 1500€/kk brutto. Jos vuokraat tulevaisuudessa tuolin tai perustat johonkin kulmaan oman liikkeen. (jos mahtuu enää)... ota huomioon että tarvitset myös asiakkaita!!!! Tunnen monta pitkäaikaista yrittäjää jotka ovat pistäneet sakset pussiin. Ei riitä asiakkaita vaikka olisi kuinka hyvä. (on nääs pieni lama päällä) ja kiinteät kulut pitää silti maksaa.... Onnea valitsemallesi tielle :)

Äänestä

kotiparturikone on säästänyt jo moninkertaisesti hintansa takaisin, yhden parturikäynnin hinnalla sai sen koneen ja sillä olen jo kahden vuoden ajan leikannut itse hiukseni. Olen saanut juuri sellaisen kuontalon kuin olen itse halunnut eikä ole tarvinnut olla menkkarage -naisten käsittelyssä jotka pahimmillaan on repineet hiuksiani juurineen irti, ilmeisesti tylsät sakset tai sitten muuten vaan akkaa raivostutti jokin ja minä sain kärsiä siitä.

Äänestä

joo olipa virhe kouluttautuminen. Köyhyys ja kurjuus odotettavissa loppuelämäksi jos et heti kouluttaudu muihin ammatteihin. Mullakin on yks tuttu kampaaja joka perusti heti koulun jälkeen oman yrityksen. Puolen vuoden päästä huomas, ettei tällä hommalla pärjää ja rupes yritystoiminnan jatkamisen mahdollistamiseksi myymään itseään paikallisella strippiklubilla. Päivät parturoi ja illat sekstaa. Mikäs siinä jos tykkää... Olen joutunut säälistä olemaan hänen asiakkaanaan... en tosin siellä parturissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelija88 kirjoitti:

Opiskelen parturi-kampaajaksi, ja ajattelin valmistuttuani mennä ensin töihin jollekin, en siis vielä vuokratuolilla yrittäjänä, koska haluan ensin työkokemusta. Paljonko parturi-kampaaja saa palkkaa kun on toisella töissä palkallisena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu