Olen ihmetellyt taas kerran naiseen tutustuessani miten hän voi olla niin passiivinen kaiken fyysisen suhteen. Hän halaa kyllä ilmeisesti mielellään, kunhan minä halaan ensin. Hän suutelee, kunhan minä suutelen ensin. Jos silitän häntä, niin hän saattaa silittää minua heti perään. Tämähän on ihan normaalia, ei siinä mitään, mutta eikö näille naisille tule yhtään mieleen miltä se tuntuu miehestä?
Minä kerron. Se tuntuu siltä että minulla itselläni ei ole arvoa, tekemisilläni ehkä on. Minussa ei ole mitään mikä vetäisi puoleensa. Ymmärrän että näin saattaa ollakin, mutta kun tämäkin uusin tuttavuus ilmeisesti haluaisi olla kanssani, niin luulisi että kannattaisi hieman miettiä toisenkin tunteita. Minäkin olen mennyt tapahtumiin jotka kiinnostavat häntä ja minua ei niinkään. Jos kyse on vain ujoudesta, niin luulisi että senkin pystyisi kahden kesken voittamaan jos vähänkään yrittäisi.
Jos joku nainen osaa kertoa syyn, niin ehkäpä se helpottaisi ja auttaisi edes ymmärtämään.
Minä kerron. Se tuntuu siltä että minulla itselläni ei ole arvoa, tekemisilläni ehkä on. Minussa ei ole mitään mikä vetäisi puoleensa. Ymmärrän että näin saattaa ollakin, mutta kun tämäkin uusin tuttavuus ilmeisesti haluaisi olla kanssani, niin luulisi että kannattaisi hieman miettiä toisenkin tunteita. Minäkin olen mennyt tapahtumiin jotka kiinnostavat häntä ja minua ei niinkään. Jos kyse on vain ujoudesta, niin luulisi että senkin pystyisi kahden kesken voittamaan jos vähänkään yrittäisi.
Jos joku nainen osaa kertoa syyn, niin ehkäpä se helpottaisi ja auttaisi edes ymmärtämään.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kannattaa ottaa tuo puheeksi naisen kanssa
En osaa kertoa syytä, kun itse joudun pikemminkin hillitsemään itseäni, etten olisi koko ajan ihastukseni "iholla". Pahoin pelkään, että nuo jääkuningattaret ovat pidättyväisiä myös jatkossa ja seksiä harrastetaan vain miehen aloitteesta eikä lopulta enää silloinkaan.
Minäkin kehottaisin kertomaan naiselle ajatuksistasi/toiveistasi.
Pelkään ihan samaa. En tiedä mitä se todellisuudessa tarkoittaa jos nainen on "iholla". Tarkoittaako se sitä että nainen voi ihan oikeasti olla tässä mielessä aloitteellinen vai tarkoittaako se "vain" toisen lähestymiseen vastaamista?
Omalta kohdaltani voin sanoa, että kun tutustun uuteen mieheen, niin en ole heti valmis hyppäämään sänkyyn vaan haluan ensin tutustua jonkin aikaa jne. Vaikuttaa vain siltä, että jos miehelle suo pienen hymyn tai halauksen tms. niin hän heti olettaa pääsevänsä sänkyyn ja sitten homma lähteekin vyörymään siihen suuntaan vasten minun tahtoani. Pahimmillaan kohta tulee palautetta, että "annetaan ymmärtää, muttei ymmärretä antaa", vaikka omasta mielestäni en ole edes antanut ymmärtää. Paras keino hillitä tätä on se, että on tarpeeksi pidättyväinen kaikissa hellyydenosoituksissa. Sanominen tai asian kertominen ei auta, vaan jokainen kosketus minun puoleltani tuntuu tarkoittavan miehille seksikutsua.
Ja ei, en ole jääkuningatar enkä pidättyväinen seksissä sitten kun sinne asti päästään. En vain ole ihminen, joka haluaisi seksiä jokaisen kanssa heti kättelyssä, vaan haluan tutustua ensin rauhassa.
Minäkin kehoittaisin puhumaan asiasta sen naisen kanssa. Me muut emme voi tietää, mistä teidän tapauksessa on kysymys.
Tuota selitystä olen itsekin miettinyt tässä tapauksessa. En tiedä tuleeko tilanne koskaan muuttumaan, mutta sen verran jääräpää olen tällä kertaa että en taida ottaa asiaa puheeksi. Yhtä hyvin sen voi tehdä toinen osapuoli halutessaan. Minä olen kuitenkin tehnyt jo paljon enemmän, voisin jopa sanoa että tässä vaiheessa oman osuuteni. Aion vain nauttia yhdessäolosta ja katsoa mitä tapahtuu.
En tiedä mikä kirous minua riivaa, mutta oikeastaan aina tilanne on ollut samanlainen. Ei parisuhteessakaan kumppanini tehnyt muistaakseni koskaan aloitetta esim. suuteluun. Itku varmaan tulisi jos sellaisen hetken saisi kokea. Joskus joku puolituttu nainen kännipäissään on tehnyt niin, mutta eihän se ole lähimainkaan sama asia. Pitäisihän ihmisen ymmärtää että jokainen kaipaa joskus sitä tunnetta että on haluttu? En minä ole saanut sellaista kokea koskaan vaikka olen aika moniin naisiin tutustunut elämäni varrella.
Jos olet jostain syystä tippunut kaverimoodiin, ei kohdella kuin rakastajaa vaan kuin miespuolista ystävää. Onko sinulla eri kuvitelmat väleistä kuin naisella jos odotukset ovat erilaisia? Takuulla on. Ei ystäviä lääpitä.
Ei pitäisi olla ihan niinkään. Sanojen tasolla kaikki on hyvin. Ajatustenkin tasolla mahdollisesti. Fyysisellä tasolla ei todellakaan.
Haluaisin koskettaa ja rakastaa. Ympäristö on haasteellinen ja luo jännityksen...
Olen miettinyt tuota jännitystä enkä epäile etteikö se tällaisissa asioissa olisi naiselle ihan todellinen este näyttää tunteitaan. Tuntuu silti kummalliselta että yksikään nainen ei tunnu voittavan tätä pelkoaan - tai sitten ei edes yritä. Veikkaisin että jos kaksi ihmistä on huoneessa ja toinen oikein kovasti haluaisi koskettaa toista, niin se olisi jännityksestä huolimatta tehtävissä.
Taidan olla jonkin verran tuollainen nainen. En uskalla alkuvaiheessa olla se niin kovin kiihkeästi aloitteellinen osapuoli, kun toisen todellisista tunteista ei voi tietää.
Kyse on epävarmuudesta: onko toinen oikeasti kiinnostunut minusta vai haluaako vain helppoa seksiä? Alkuvaiheessa koko ajan epäilee toisen kiinnostuksen tasoa ja siksi -typerää tiedän kyllä- en uskalla laittaa itseäni tarpeeksi likoon. Liittyy aiempiin kokemuksiin suhteessa, mikä on vaikuttanut itsetuntoon aika lailla.
Jääkuningatar seksissä en todellakaan ole ja tykkään koskea ja suudella todella paljon. Aloitteellinenkin osaan olla sitten kun voin luottaa, että tuntemukset ja tunteet ovat molemminpuolisia. Riippuu paljon myös miehestä: jos mies vaikuttaa kovin pidättyväiseltä eikä itse osoita paljoa hellyyttä, tulee sellainen olo, ettei se ole toiselle niin tärkeää. Jotkut miehet vaan eivät pidä "turhasta lääppimisestä", joten ehkä siksikin varon ensimmäisenä olemasta liian päällekäyvä. Mitä avoimempi ja halukkaampi mies on, sitä helpommin itse siihen vastaan.
Kannattaisi tosiaan jutella asiasta. Kertoa, että on toisesta oikeasti kiinnostunut ja että pitää spontaaneista hellyydenosoituksista.
Olen kertonut kiinnostukseni hyvin selkeästi ja myös sen että olen ihan vakavissani. Sen puolesta ei pitäisi olla mitään esteitä.
Ymmärrän epävarmuuden tunteen, mutta ihmettelen eikö yksikään nainen pysty voittamaan sitä tunnetta? Minullakin on ollut epävarmuutta, varsinkin siinä vaiheessa kun yritin saada tutustumista alkuun, mutta silti tein sen. Ilman sitä rohkaistumista ei oltaisi tässä. Olisiko pieni rohkaistuminen myös naiselta ihan liikaa vaadittu? Pitäisihän sitä hieman toistakin ajatella...niin minäkin olen tehnyt.
Mä veikkaan, ettei hän tunne sua kohtaan minkäänlaista fyysistä vetoa. Sä oot vaan kaveri.
Olen siis kaveri jota voi suudellakin, kunhan vaan ei itse tee aloitetta. Aika erikoinen kaveruus...
I feel you
Tuollainen pidemmän päälle tappaa seksielämän.
Alussa sitä jaksaa itse olla aktiivinen, mutta pikkuhiljaa toisen passiivisuus alkaa jäytämään mieltä.
On niin mahtavaa, kun toinen haluaa.
Nykyään lopetan mahdollisen orastavan tapailun jos tuota ilmenee.
Olen aiemmin ollut parisuhteissa joissa toinen osapuoli on ollut tuolla tavoin "kylmä". Kyse ei ollut seksistä koska siihen he ovat olleet valmiita, mutta aloitteet ovat tulleet minun puoleltani.
Itse kaipaan läheisyyttä ja huomiota toiselta sekä pidän halimisesta ja hellimisestä. Menee vähän vaikeaksi jos toinen ei koskaan huomioi samalla tavalla.
Jotenkin siinä alkaa tulla oman aktiivisuudenkin kohdalla vaivaantunut olo.
Osa ihmisistä on vain etäisempiä ja kylmempiä, ujouden piikkiin en tuota voisi laittaa koska kyllähän mm. halaaminen jne. on aina viatonta touhua.
Jos ei osaa näyttää tunteitaan ulospäin vaan pimittää niitä sisällään ja huomioida toista niin kiinnostus lopahtaa.
Ei kiitos! siis...
Nuo jutut tuosta että "olet vain kaveri eikä tunne vetoa suhun" on näitä typeryyksiä joissa esitetään että vika on aina miehessä jos nainen on kovin passiivinen tai kyvytön kommunikoimaan jne. itse.
Siten miestä voi aina sanoa "ei se ole sinusta kiinnostunut typerys" argumentilla joka tavallaan laittaa syyn mieheen.
Jos mies ei ole tarpeeksi aktiivinen niin vika on miehessä. Jos mies on aktiivinen, mutta nainen passiivinen niin vika on miehessä.
Naisen siis ei koskaan tarvitsisi tehdä mitään asioiden eteen tai osoittaa mitään tunteita.
Sitten osa naisista ihmettelee miksi mies kärsii erektio-ongelmista tai miksei mies innostu naisesta enempää.
Koska naisessa ei ole ainesta siihen kiinnostukseen.
Jos nainen ei osaa näyttää että välittää, haluaa ja hän on kiihottunut sekä muuten olla läheinen niin hän on kylmä frigidi empatiokyvytön olento.
Sitten vain vaihtoon, lämpimämpiä, halukkaampia ja aktiivisempia naisiakin löytyy!
Tilanteen arviointia vaikeuttaa vielä sekin että oikeastaan kaikki naiset joihin olen tutustunut, ovat olleet lähes samanlaisia tässä suhteessa. Olen vakavasti miettinyt että vika on minussa, mutta kuitenkin seurani kelpaa ja läheisyyskin kelpaa kunhan se on lähtöisin minusta.
Ehkäpä aktiivisempiakin naisia saattaisi olla olemassa, mutta tuntuu että ne kiertävät minut kaukaa. En uskalla ottaa enää riskiä ja päätyä taas uudelleen samaan tilanteeseen. Nyt on muuten ainekset vaikka mihin.
Muistan kun exäni kanssa kyllästyin vastaavaan tilanteeseen ja lopetin aloitteiden teon. Ei mennyt kauankaan kun hän valitti miksi emme enää harrasta seksiä. Masentavaa...
"Muistan kun exäni kanssa kyllästyin vastaavaan tilanteeseen ja lopetin aloitteiden teon. Ei mennyt kauankaan kun hän valitti miksi emme enää harrasta seksiä. Masentavaa..."
xD uskomatonta..
Uskokaa nyt, että kaikki miehet eivät pidä muusta kuin seksiin liittyvästä läheisyydestä. Siksi nainen voi oppia olemaan lähestymättä miestä muuten, koska se voi ärsyttää: antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa -mantra on joillakin heti valmiina.
Ja edelleenkin: kyse voi olla ujoudesta ja itsetunnon puutteesta nimenomaan alkuvaiheessa. "Mieti asiaa" ilmeisesti torppaa naisen juuri ennen kuin sitä riittävää luottamusta on syntynyt ja ennusteesta alkaa tulla itseään toteuttava, jos asioista ei puhuta. Nainen pelkää tehdä aloitteita, mies tulkitsee "kylmäksi" ja nainen päättelee, että olipa hyvä ettei tullut laittaneeksi itseään tyrkylle ja liikaa likoon, kun tyyppi ei ollutkaan oikeasti kiinnostunut.
Kun olen hyvinvoivassa suhteessa, haluan läheisyyttä todella paljon, samoin kun seksiäkin. Jopa niin että mies saattaa huomauttaa pidänkö hänestä muunkin kuin fyysisen puolen takia. Tämä puoli tulee kuitenkin esiin vasta sen riittävän luottamuksen kanssa. Että mies hakee oikeasti suhdetta ja on valmis osoittamaan sen.
Loputtomiin ei tietenkään kannata odotella, mutta yksi neuvo, jos muuten kiinnostusta riittää. Asioista todellakin kannattaa puhua!
Kerrotko vielä miksi asian puheeksi ottaminenkin tuntuu olevan aina miehen vastuulla? Ihan mielelläni keskustelisin asiasta mutta jotenkin tuntuu jo älyttömältä olla siinäkin se aloitteellinen osapuoli.
Hyvä -M-, siksi koska olet hellyydentarpeinesi miesten vähemmistössä. Varovaisesti arvioiden kolme neljästä miehestä ärsyyntyy tai kokee kiusallisena lääppimisen, eli jatkuvat spontaanit hellyydenosoitukset naiselta. Koska kuulut hellyydentarpeiseen vähemmistöön, on sinun asiasi kertoa ihan ite ikiomista tarpeistasi. Oletko muistanut kovasti kehua ja ilahtua silloin harvoin kun nainen on aloitteellinen fyysisesti?
Muutenkin, täytyykö joka asiasta aina tehdä kauhea ongelma. Miehen ikiaikainen osa on olla rohkea, aloitteellinen, ottaa se mitä haluaa. Turha kitistä tasa-arvon perään joka asiassa. Voisi olla paras että etsit uuden naisystävän nimenomaan omilla kriteereilläsi, jotenkin uudella tyylillä ja ymmärtämyksellä.
Itse olen aluksi ujo ja suhteen syvennyttyä spontaanin hellä, että jonkun yksittäisen naisen omia komplekseja en osaa tulkita. Oletko ulkoisesti sen verran "mörkö" että kukaan nainen ei ulkoisen elekielesi perusteella osaa arvata oikein tarpeitasi? Ehkä sinun tulee opetella avoimemmaksi, helpommin lähestyttäväksi?
En suostu nyt ottamaan koko ongelmaa omaan piikkiini. Mielestäni olen avoin ja helposti lähestyttävä. Kyllä niitä tilaisuuksia olisi naisella lähestyä vaikka kuinka ja pitäisi sen verran puheista arvata että vastaanotto olisi ilahtunut mikäli näin edes kerran kävisi. Nykyisen tuttavuuden kanssa en ole saanut minkäänlaista tilaisuutta edes osoittaa ilahtumistani.
Tasa-arvon perään kitiseminen ei todellakaan ole turhaa, tiedät sen kyllä naisena. Sukupuolten välillä on toki eroja, mutta kaikki me kaipaamme varmuutta siitä että toinen pitää minusta. Jos minä en tekisi oma-aloitteisesti mitään lähestymistä, niin kuinka moni nainen hyväksyisi sen kitisemättä? Ei me niin erilaisia kuitenkaan olla pinnan alla.
Moni nainen tuntuu olevan alkuvaiheessa ujo, mutta minua ihmetyttää miksi sitä ujoutta ei voi edes yrittää voittaa? Mukavuudenhalua? Pitääkö kaiken olla niin täydellistä naisen kannalta että tällainen pieni särö tutustumisvaiheessa pilaa koko tunnelman? Miehelle voisi merkitä aika paljon yksikin ele josta jäisi hyvä muisto. Voisiko nainenkin ottaa edes huomioon sen että mies saattaa kuulua tähän mainitsemaasi vähemmistöön? Jos ei kuulu, niin tuskin hän kuitenkaan yhdestä saadusta suudelmasta kovasti pahastuu. Niin vähään me usein tyytyisimme.
toivottavasti. luovuttava ei.
itse olen ujo nainen, minulle mihelle sanoilla sanominen "tykkään susta" saatika "rakastan" on vaikeaa, siinä antaa toiselle mahdollisuuden "lyödä" sanoilla silmille (koettu on). mikä pahempaa kun saada sanat "älä nyt liikoja tästä haaveile". itse "näytänkin" tunteeni teoilla: halailua, silittelyä, pusuttelua - ja sitä miesten "kammoksumaa" kihnailua kyljessä.
minulle aina on ollut tärkeää että löydän ihmisen jolle tärkeintä on samanlainen huumori ja seksuaalisuus. onnekseni elämässä on sellainen ihminen nyt, kauan kesti, pari pahaa "hutia", mutta kannatti. se olemmeko loppu elämän yhdessä sitä en tiedä; kukaan suhteeseen alkava ei voi koskaan tietää.
meille molemmille nämä kaksi on tärkeintä, niiden yhteensopivuus. olemme samaa mieltä että kaikesta muusta pystyy keskustelemaan ja löytämään sen "kultaisen keskitien". tämä "klisee" mistä puristat hammastahna tuubia - ihan sama; siihen löytyy kompromissi kun molemmat ovat valmiit sen tekemään jos se on niin vaikeaa olla "vetämättä hernettä nenään" toisen "väärän" tavan takia.
sama koskee kaikkea muuta: harrastuksia ja muita kiinnostuksen kohteita. itse olen kiinnostunut mysteereistä, yliluonnollisista asioista, toista ne naurattaa mutta mikä tärkeintä hän ei naura niille eikä halveksu niitä, kuuntelee huvittuneena selvityksiäni "et:stä tai enkeleistä". hän harrastaa metsästystä, itse tiedän hirvestyksen tarpeellisuuden mutta en siihen rupeaisi, mutta kuuntelen ja kyselen..
eli se mitä haen, puhukaa ja kyselkää, älkää tyytykö tilanteeseen "näin se sitten on". kun on puhunut tietää oikeasti missä mennään toisenkin osalta ja vain sen perusteella pystyy tekemään oikeat päätökset jatkosta. aloittajalle: voi olla että toinen ei pidä halaulusta mutta vastaa aloitteisiisi. mutta voi olla että ei ole niin vama itsestään saatika sinusta että uskaltaisi aloitteita tehdä vaikka haluaisi.. ainoan oikean vastauksen osaa antaa vain hän - ei kukaan muu, et edes sinä
Itse tulin raiskatuksi 12-vuotiaana ja se aiheutti ongelmia läheisyydessä ja aiheuttaa vieläkin. En pysty vieläkään tekemään alotetta mihinkää seksuaaliseen. Halaaminen on rajana. Olen melkein 40 nyt.