Aamulehti kirjoittaa

IPCC:n haluavan päästövähennyksiä, koska ilmasto jatkanut lämpenemistään.

Mutta toisaalta IPCC:n tutkijat ovat olleet ihmeissään lämpenemättömyydestä ja kertoneet, että lämpö on karannut merten syvyyksiin.

Kertokaa nyt hemmetti, onko IPCC:n mukaan lämmennyt vai eikö ole?
23100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

No ainakin Pöljä Petteri eilen radiossa vastasi toimittajan lukemaan otteeseen kriittisestä blogitekstistä, jossa kuvailtiin mallinnusten epäonnisumista ja lämpenemättömyyttä että "lämpö ei ole mihinkään kadonnut vaan on ryhtynyt siirtymään meriin".

Eli epäsuorasti myönsi ilmakehän lämpenemättömyyden, mutta nyt ollaankin tekemisissä kokonaisuuden kanssa ja tässc meret ovat suuressa roolissa. Mistään havaintoaineistoista ei tietenkään ollut puhetta, sillä eihän niitä kertakaikkiaan ole. Tuo lämmön siirtyminen meriin on siis samaa sarjaa horoskooppien, maasäteilyn, Uri Gellerin ja homeopatian kanssa.

Äänestä

sinulta (siis sinulta yhdeltä, kahdella eri nimimerkillä) unohtui se, että viimeinen vuosikymmen on ollut mittaushistorian lämpimin. Lisäksi tästä vuodesta tulee kaikkein aikojen lämpimin.

Tervetuloa realismiin!

Äänestä
  • Jaa samaksi luulet? Hölmöhän olet.

    Mutta petteri on paras.

    Nk. mittaushistorin mukaan vuosikymmen on ollut lämpimin, mutta miksi IPCC myöntää, ettei ole lämmenyt 1997 jälkeen ( keskimääräisesti) eli sitä on 17 vuotta tasaista ilman lämpenevää trendiä.

    Miksi siis IPCCC sanaa, ettei ole lämmennyt lähes 20 vuoteen ja samalla sanoo, että lämpötilat ovat olleet jatkuvasti nousussa?

    Vastaa "petteri on paras" ja voisitko perustella muuten, kuin miettimällä olenko minä ja Pierre Review yksi ja sama henkilö.

    Eli "petteri on paras" on hyvä ja kertoo tämän realismin.

    Mutta jos nyt hiljenet, niin tervetuloa realismiin!!

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Jaa samaksi luulet? Hölmöhän olet.

    Vainoharhaisuus näyttää olevan yleinen vaiva alarmistileirissä. (Ja hillitön multinikkeily toinen.)

    Noista "mittaushistorian lämpimimmistä" puheen ollen, ei osannut Promille-Eelis selittää, miksi Suomessa ei ole koettu ainuttakaan tuollaista kuukautta tänä vuonna. Ja tämä siis arktisella alueella, jossa FMI:n mukaan pitäisi lämmetä KAKSINKERTAISELLA nopeudella. Että tällaista globaalia reaalimaailman todellisuutta.

    Äänestä

Katsotaanpa. "Viimeinen vuosikymmen on ollut lämpimin". Tämän myönsi nyt lämpenemättömyys-hihhulakin tässä ketjussa. Case closed. Ovat jatkuvassa nousussa......no ovathan ne kun seuraava vuosikymmen on ollut aina edeltäjäänsä lämpimämpi, jo pitkän aikaa. Ei ole lämmennyt lähes 20 vuoteen.....ottamalla sopivan vuoden (sille on nimikin kun toimii noin) tarkastelun lähtökohdaksi näyttää ettei olisi välttämättä lämmennyt vähään aikaan. Mutta korkealla tasolla ollaan jo. Tämä jatkuvan lämpenemisen pieni hidastuminen on asia, jota on tutkittu ja josta ei ole täyttä yksimielisyyttä. Meriin siirtyminen selittää ainakin osan tuosta. Mutta ollaan nyt ihmeessä tyytyväisiä ettei tilanne ole koko ajan huonompaan suuntaan mennyt!

Äänestä
  • Hah hah haa. Olet sinä hassu.

    Yleensä en enään jaksa edes naurahtaa jutuillesi, eeliö, mutta otetaas taas tämä

    "ottamalla sopivan vuoden (sille on nimikin kun toimii noin) tarkastelun lähtökohdaksi näyttää ettei olisi välttämättä lämmennyt vähään aikaan"

    Niin. Omillaan ajattelevat ottavat sen viimeisen 20 vuotta.
    Sinä ja muut hihhulit otatte sen 30 vuotta, kun maailma oli kylmimmillään juuri 1970, jolloin aurinko teki notkahduksen aktiivisuudessaan.

    Hyvin kuulee ilmasto"tieteen" paniikin, kun uhkaukset ovat samaa luokkaa kuin puuttinilla.
    Jos Suomi Natoon, niin hyökätään, jos EU:n teollisuutta lopeteta ja päästöjä tiputeta nollaan, niin maailma kiehuu ja kaikki kuolee.

    Tällä hetkellä päästörajojen viimeiseen promilleen työnnetään aivan kohtuuttomasti rahaa.
    Kun jokin "ekolaitos" ,esim pellettikattila, päästää 100 ppm likaa hiilidioksiidia, niin tämän korjaamiseen joudutaan käyttämään tilanteesta riippuen 50 - 200 000 euroa ausian muuttamiseen.
    Ja vielä ihmetellään, miksi EU:n taloudellinen tilanne on kuralla.

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Hah hah haa. Olet sinä hassu.

    Sinähän vasta varsinainen pelle olet! Eihän aurinko ole viime aikoina kovin aktiivinen ollut mutta silti kuukausittaisia kaikkien aikojen lämpöennätyksiä tulee. Ai ai.

    Äänestä

  • Eelis Permanen kirjoitti:

    Niinkuin missä?

    Kylmyys- ja lumiennätyksiä on tullut enemmänkin.

    Vai on globaalisti merkitsevämpää Pori vzs usea osavaltia USAssa?

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Niinkuin missä?

    Kylmyys- ja lumiennätyksiä on tullut enemmänkin.

    Vai on globaalisti merkitsevämpää Pori vzs usea osavaltia USAssa?

    Promille-Eelis: "kuukausittaisia kaikkien aikojen lämpöennätyksiä tulee". Ei muuten tule, siis Suomessa, vaikka AGW:n piti olla kaksinkertaisen hurja arktisilla alueilla. AGW onkin siis impotentti. Promille-Eelikseltä ei tule selityksiä joten ...

    Äänestä

  • Pierre Review kirjoitti:

    Näinpä.

    AGW hihhulit ovat ottaneet pataansa oikein kunnolla.

    Eihän tarvitse kuin käyttää heidän omia uutisointejaan, niin häviävät jo silloinkin.

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Näinpä.

    AGW hihhulit ovat ottaneet pataansa oikein kunnolla.

    Eihän tarvitse kuin käyttää heidän omia uutisointejaan, niin häviävät jo silloinkin.

    Tarkoitatko sitä, ettei uskosi blogeihin tule missään olosuhteissa katoamaan?

    Äänestä

  • pörrö vinossa kirjoitti:

    Tarkoitatko sitä, ettei uskosi blogeihin tule missään olosuhteissa katoamaan?

    Eihän se sillai mene, vaan et oot ihan sekasi!

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Niinkuin missä?

    Kylmyys- ja lumiennätyksiä on tullut enemmänkin.

    Vai on globaalisti merkitsevämpää Pori vzs usea osavaltia USAssa?

    "Niinkuin missä?"
    Lähdetään vaikka elo- ja syyskuusta globaalisti. Ennätyslämpimiä olivat. Eli kumpis se nyt on isompi Pori vai maapallo?

    Äänestä

  • mnnmmmmm.6-h kirjoitti:

    Eihän se sillai mene, vaan et oot ihan sekasi!

    Tarkoitatko sitä, että uskon vahvistukseen ja hihhulointiin riittää keskustelupalstojen mutuilu?

    Äänestä

  • Eelis Permanen kirjoitti:

    "Niinkuin missä?"
    Lähdetään vaikka elo- ja syyskuusta globaalisti. Ennätyslämpimiä olivat. Eli kumpis se nyt on isompi Pori vai maapallo?

    Ennätyskuumaa on vai IPCC-housuissa.

    Katsos, kun aina on ilmastokokous, alkaa hihhuliuutisointi suoltaa soopaa.

    Missä ovat tämän vuoden hirmumyskyt?

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Ennätyskuumaa on vai IPCC-housuissa.

    Katsos, kun aina on ilmastokokous, alkaa hihhuliuutisointi suoltaa soopaa.

    Missä ovat tämän vuoden hirmumyskyt?

    Hirmumyrskyistä ei nyt ollut kyse. Ilmeisesti lämpötila-asia oli sinulle vaikea käsiteltävä. Elo- ja syyskuussa oli ennätyskuumaa ja sitä ei muuksi muuta että jokunen hihhuli maailmassa epäilee kaiken takana olevan katala salaliitto. Me muut, otetaan kuorossa.....

    Äänestä

  • Eelis Permanen kirjoitti:

    Hirmumyrskyistä ei nyt ollut kyse. Ilmeisesti lämpötila-asia oli sinulle vaikea käsiteltävä. Elo- ja syyskuussa oli ennätyskuumaa ja sitä ei muuksi muuta että jokunen hihhuli maailmassa epäilee kaiken takana olevan katala salaliitto. Me muut, otetaan kuorossa.....

    Kun lämmön nousut ovat vain housuissasi.

    Eikös se ollut niin, että hirmumyrskyt lisääntyvät ilmaston lämmetessä.

    Missä ne on? Onko ne lisääntyneet?

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Kun lämmön nousut ovat vain housuissasi.

    Eikös se ollut niin, että hirmumyrskyt lisääntyvät ilmaston lämmetessä.

    Missä ne on? Onko ne lisääntyneet?

    Elo- ja syyskuussa oli globaalisti ennätyskuumaa. Ehkä voisit vähän tieteellisempää vastausta yrittää jos olet asiasta eri mieltä. Ja tietenkin vedenpitävien todisteiden kera?

    Äänestä

Oletko soittanut IPCC:lle ja kysynyt mitä se haluaa.

IPCC:n raportissa toki suositellaan päästövähennyksiä, koska nähdään, että nykyinen meininki on tarpeetonta riskinottoa.

Äänestä
  • Turha soittaa, kun laittavat mustaavalkoisella että myönnetään lämpenemisen pysähtyneen ja samalla lämpenemisen jatkuneen.

    Kerro sinä kuuma kubis. Arktisjäätkin ovat lisääntymässä kovaa vauhtia kohti teennäistä keskiarvoa puhumattakaan Antrktiksen merijäistä.

    Koitahan kestää. Lunta tulee nyt sinulle tupaan joka reiästä.

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Turha soittaa, kun laittavat mustaavalkoisella että myönnetään lämpenemisen pysähtyneen ja samalla lämpenemisen jatkuneen.

    Kerro sinä kuuma kubis. Arktisjäätkin ovat lisääntymässä kovaa vauhtia kohti teennäistä keskiarvoa puhumattakaan Antrktiksen merijäistä.

    Koitahan kestää. Lunta tulee nyt sinulle tupaan joka reiästä.

    Ei auta IPCC:n hourimointi, kun AGW-hihhuleille tulee lunta tupaan ovista ja ikkunoista. Sen lisäksi, että globaali keskilämpötila ei ole noussut noin 18 vuoteen muistutetaanpa muutamasta asiasta.

    1) Hurrikaanit ovat jo niin harvinaisia, että pitäisikö WWF:n julistaa ne uhanalaiseksi lajiksi > BUHAHHAA ... !!!
    2) Massiivisesta "mittaushistorian lämpimin kuukausi globaalisti" -hihhuloinnista huolimatta ei Suomessa ole koettu tänä vuonna moisia ainuttakaan eli arktiset alueet eivät lämpene kaksinkertaisella nopeudella.
    3) Lokakuu oli suurimmassa osassa Suomea keskimääräistä kylmempi.
    4) Kiihtyvä lämpeneminen on myytti, koska se tarkoittaisi, että jokaisen kuukauden pitäisi olla vuotta aiempaa vastaavaa kuukautta lämpimämpi.
    5) Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeite ei osoita kutistumisen merkkejä, päin vastoin.
    6) Antarktiksen jäät ovat historiallisen massiiviset.
    7) USA:ssa saatiin enemmän lunta vuodenaikaan nähden kuin 100 vuoteen.
    8) USA:n vaaleissa AGW-hihhulit saivat turpaansa ja todennäköisyys sille, että seuraava presidentti EI ole AGW-uskovainen kasvoi.
    9) Suomessa on ollut vähän myrskypäiviä. Niidenhän piti lisääntyä AGW:n myötä. Enää ei taideta päästä keskimääräiseen, vaikka tästä hetkestä vuoden loppuun iskisi myrsky joka viikko.

    Jokos riittää hihhuleille kyykytys?
    Unohtuiko jotain?

    Ai niin, laitetaan vielä yksi.

    10) "Ilmastonmuutos lisää sateisuutta" > eteläisessä Suomessa syyskuu oli selkeästi keskimääräistä kuivempi ja lokakuussa satoi vain noin puolet keskimääräisestä.

    Pierurewa turautti muutaman paikallisen kirsikan ympäri maailmaa. Silti, hörhöä syö vahvasti globaali tosiasia, että elo- ja syyskuu olivat historian lämpimimpiä. Eihän siinä paljon pienet Koillis-Euroopan kolkat paina.

    Äänestä

  • Eelis Permanen kirjoitti:

    Pierurewa turautti muutaman paikallisen kirsikan ympäri maailmaa. Silti, hörhöä syö vahvasti globaali tosiasia, että elo- ja syyskuu olivat historian lämpimimpiä. Eihän siinä paljon pienet Koillis-Euroopan kolkat paina.

    Miksi vastailla uskovaisille; se joka on naulinnut syvän uskonsa vaikka lentävään spagettihirviöön tai uskoon siitä että ihmiskunta ei vaikuta koskaan mihinkään missään - niin mitä väliä.

    Antaa ressujen uida vaan liemessään ihan rauhassa. Ei typeryydestä ketään pidä sakottaa, sääliä tai nauraa toki voi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Torakan pieru kirjoitti:

IPCC:n haluavan päästövähennyksiä, koska ilmasto jatkanut lämpenemistään.

Mutta toisaalta IPCC:n tutkijat ovat olleet ihmeissään lämpenemättömyydestä ja kertoneet, että lämpö on karannut merten syvyyksiin.

Kertokaa nyt hemmetti, onko IPCC:n mukaan lämmennyt vai eikö ole?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu