Naisella rankkoja elämänkokemuksia/vaikea lapsuus

http://steam-cards.com/?click=1415b7 tos ois 1 vastaus jos kiinnostaisi. :)

En alkaisi missään nimessä suhteeseen. Jos nainen ei ole oireilut vielä, niin tulee oireilemaan ja rankasti jossain vaiheessa elämää.

I'll pass.

Eli edellinen ottaisi esimerkiksi turvallisemmin mielin rikkaan ja ns hyvän perheen itsekeskeisen, narsistisen luonnehäiriöisen kakaran, joka parhaimmillaan on sadistinen kumppaniaan kohtaan. Mutta kaikki hyvin koska on "hyvästä" kodista? :D Narsismi on suhteen kannalta pahin luonnehäiriö, esim masennus tekee vain toisen enemmän reppanaksi, narsisti oikeasti tuhoaa kumppaninsa (jos haluaa).

Mutta asiaan. Asiat joita ihmiselle on tapahtunut eivät sinällään määritä ihmistä, vaan se, miten niistä on selviytynyt ja miten kaikkea on jäsentänyt. Jos ihminen kuitenkin on saanut tarvitsemaansa rakkautta, voi hänestä silti kasvaa rakastava ja ymmärtävä yksilö parisuhteessa. Joissakin ns hyvissä kodeissa lapset ovat vieraantuneet vanhemmistaan jo aikaisessa vaiheessa, eivät ole. saaneet rakkautta tai huolenpitoa (esim uravanhemmat, aikainen tarhahoito tms).

Osa ihmisistä ns tuhoutuu kaiken kokemansa alle, mutta osalle kasvaa syvempi, vahvempi ja viisaampi luonne, koska on joutunut näkemään ja ymmärtämään elämän perspektiiveja. On ollut ns pakko kehittää henkistä kanttia. Sellainen perspektiivi itseen ja elämään voi itseasiassa olla rikkaus parisuhteessa.

Pahinta parisuhteen kannalta on luultavasti luonnehäiriö, ei rankat kokemukset, ja luonnehäiriöt voivat todellakin olla ns täydellisessäkin ympäristössä kasvaneilla ihmisillä. Esim psykopaatit ja narsistit voivat olla rikkaista ja ylemmän luokan loisteliaista perheistä. Läheisriippuvuutta ilemisesti alkoholistien lapsilla sattaa olla enemmän kuin muilla, mutta läheisriippuvuus ei sulje pois onnellista parisuhdetta. Läheisriippuvuus on joissakin kulttuureissa suhteen yksi oikea malli.

Mutta siis ap.lle, viisas ihminen kyllä ymmärtää että enemmän kuin ne rankat kokemukset ja tausta, se merkitsee miten sinä ihmisenä niihin suhtaudut ja miten olet selvinnyt ja jäsentänyt itseäsi ja elämääsi. Se ns mittaa ihmisen, ei niinkään ne tapahtumat.

Ei mitään vikaa, kunhan ei ole harrastanut huumeita, ryyppäystä ja holtitonta seksielämää peittääkseen tuskansa, vaan on ihan itse omin ja kenties ammattiavuin selvitellyt ongelmiaan.

Kaikilla on omat ongelmansa.

Mutta jos vaikuttaa elämään, tai tekee tietyt asiat hankalammiksi, niin suosittelisin juttelemista miehen kanssa (mutta vasta kun on osoittanut itse olevansa luottamuksen arvoinen)

Mulla meni itsellä nuorempana suhteita ristiin varmaan ihan sen takia, etten kertonut menneisyydestä, jolloin tietenkin toinen vähätteli itselle suuria asioita (ja tavallisen lapsuuden kokeneelle ns. turhia pelkoja) jolloin syntyi uusia ongelmia.

Mä olen menettänyt ihmissuhteita sillä, että en uskaltanut kertoa ja aloin häpeämään taustoja ja läheltä koettua ja nähtyä liikaa. Taustoissa yksi vaikeasti mielenterveysongelmainen. Ajattelin, että minuakaan ei tule kukaan sitten koskaan hyväksymään, koin etten itsekään enää kuulu "tavallisiin" vaan olen myös leima otsassa lopun ikääni, ikäänkuin kuuluen huonompaan väestöön ja vetäydyin. Tiedän, että joku tästä suuttuu ja vähättelee ongelmaa, mutta itse olen kokenut ja nähnyt, miten kastiluokitus tippuu valitettavan moneltasillä hetkellä, jos asia ilmenee. Joskus olen yleisellä tasolla keskustellut asiasta muutamien kanssa. Asenteet ovat olleet itseäskin satuttavia. Kukaan ei valitse kohtaloaan sairastua. Mutta olen osannut olla asiasta hiljaa. Mitä kokemuksia muilla on, miten on suhtauduttu jos olette kertoneet? Mitä ajattelisit, jos tuleva kumppani kertoisi että taustalla on joku ns. hullu?

Naisena vastaan ja voin veikata että suurin osa on samaa mieltä kuin minä. Eli itselläni on ollut yksinäinen ja rakkaudeton lapsuus joka tietyllä tapaa heijastaa tähänkin päivään. En kuitenkaan halua menneisyyden vaikuttaa enkä missään nimessä alkaisi valittamaan ja itkemään miesystävälleni. Kumppani ei ole psykologi. Psykologille tms kuuluu valittaa. Kukaan. En itsekään jaksaisi kuunnella ruikutusta päivästä toiseen. Eri asia on jos tunnetaan jo hyvin niin asiasta voi mainita. Ja parisuhteeseen kuuluukin tiettyyn pisteeseen asti empatia. Eli tärkeintä on tiedostaa se että mennyt on mennyttä ja työstää asiaa niin että voi muodostaa normaalin suhteen. Yleensä rikkinäisten ihmisten suhteet ovat kaoottisia ja loppuvat hei..tilliseen draamaan. Ei kiitos draamaa mulle. En myöskään ala toisen kamalan menneisyyden kantajaksi. Jos parisuhde aina kaatuu samoihin ongelmiin kannattaa pohtia miten pääsee eroon haitallisesta käytöksestä ja vasta sitten satsata muihin ihmisiin. Itse kierrän kaukaa tyypit jotka itkevät päivästä toiseen omaa surkeaa elämäänsä. Oli sitten avioero, alkoholismi tms takana. Ei kukaan jaksa.

Tietysti tuo rankkuus on suhteellista. Itsekin olen järkevämmästä päästä vaikka koko lapsuus rikkonaisessa perheessä, mm. äiti tappoi ensin väkivltaisen miesystävänsä ja sitten itsensä ja isä oli alkoholisti. Toisaalta osittain tuon takia en viitsi ihmisten valitusta pikkuasioista kuunnella.

Kohtaa itsesi. Sen vuoksi arabialainen näppis on edessäsi.


(Naurua)