Mitä jos minkäälaiset tunteet eivät palaudu edes vuosien jälkeen takaisin? ja deittailu tai mikään siihen liittyvä ei enää kiinnosta ja on helpompi olla sinkku, ilman pelkoa mistään suhteisiin liittyvästä. Tai vaikka kiinnostaisi, niin pelkää pettyvänsä uudelleen ja yhä uudelleen, eikä sen takia uskalla enää tavata uusia ihmisiä. Tässä minun tarinani.
Olen ollut pitkään sinkkuna koska exäni tuhosi itsetuntoni monellakin tapaa kokonaan, ilman häntä saattaisin olla positiivinen nainen. En ole ylipainoinen tai rumilus vaan parikymppinen nainen ja en enää tunne mitään millään tavoin, tunteeni kuolivat aikoja sitten ja ehkäpä lopullisesti jopa. Toki tunnen joitain tunteita kuten välillä iloa tai surua, mutta en enää mitään muuta. En edes tiedä onko mitään rakkautta olemassa, vai kulkevatko vain lähes kaikki ihmiset halujensa perässä, jos niitä on.
Minulla on ollut ainoastaan muutamia huonoja suhteita ja joka kerta olen tullut petetyksi, joskus olen ollut ollut ilkeä takaisinkin mutta yleensä vaan unohtanut ja mennyt eteenpäin. Joka kerta kun on tullut petetyksi on tuntunut siltä kuin jäistä vettä olisi kaadettu niskaan. Sen takia on liian vaikea luottaa kehenkään, mutta onneksi kenenkään ei ole pakko olla parisuhteessa jos ei halua tai kykene. Ja aina kun en suhdeasioita tai deittailua ajattele, olen onnellisempi kun jos niitä ajattelen tunnen surua, itseinhoa tai ahdistusta.
Minulla ei ole ollut koskaan suhdekammoa mutta nyt sellaisen ajattelukin ahdistaa, se johtuu narsistiexästäni varmaankin. Exäni esitti että halusi muka normaalin parisuhteen, vaikka oikeasti hän vain pelasi. Lopussa hän petti salaa ja syytti minua pakkomielteiseksi, vaikka olimme sitä paitsi vain pelkässä etäsuhteessa ja juttelin exäni kanssa puhelimessa noin kerran viikossa välillä vain kerran kolmessa viikossa. En halunnut olla se, joka pitäisi aina vain yksin yhteyttä. Silti sain kuulla olevani pakkomielteinen häntä kohtaan, mielestäni asia oli oikeasti päinvastoin.
Tämän typerän "suhteen" aikana mies ei kumminkaan päästänyt minua menemään, vaan hänen mukaansa en olisi edes saanut jutella sinkkumiehille. Olin tuolloin parempi-itsetuntoinen ja ehkä vähän tykkäsinkin siitä että myös muut sinkkumiehet olivat kiinnostuneita ja kehuivat minua. Toisin kuin exäni joka rupesi aina mykkäkouluun jos asioista olisi pitänyt osata keskustella. Koskaan hän ei kehunut millään lailla, pari kertaa hän kehui minulle kyllä vieraita naisia.
Lopulta jätin miehen itse ja tunsin tehneeni oikein. Aloin kumminkin pelätä että mitä jos tämä mies yrittäisi vielä vuosien päästä ilmestyä takaisin elämääni. Kaikkein eniten pelkäsin sitä että olisin niin tyhmä että hyväksyisin hänet takaisin kaikkine virheineen ja tekoineen. Kumminkin lupasin itselleni että sitä en tekisi, en voisi ikinä alentua olemaan niin tyhmä ja heikko, ei vaikka olisi kuinka huono itsetunto. Kyllähän niin jopa kävi että näin exäni joka asui todella kaukana, näin hänet sattumalta samassa paikassa samaan aikaan, emme kumminkaan puhuneet. Mielestäni on oikein että saan käyttäytyä jatkossakin niin etten häntä tunne jos hän vielä joskus tulee vastaan. Hän on minusta tehnyt etäisen omiin oloihin vetäytyjän, ennen olin sosiaalisempi ja kävin treffeillä koska halusin ja yritin luottaa, nyt en enää uskalla.
Joten jos olet mies ja mietit vaikkapa baarissa tai jossain muualla miksi joku nainen ei vastaa, kääntyy ja kävelee pois kylmästi. Ei voi koskaan tietää minkälaisia suhteita ihmisillä on takana, pettämiset ja muut kokemukset saattavat tehdä ihmisestä etäisen ja pelokkaan, ne jättävät arvet. Ehkä joskus vielä opin näistä ajatuksistani eroon, mutta ehkäpä se vie vielä vuosikymmenen, en tiedä.
Olen ollut pitkään sinkkuna koska exäni tuhosi itsetuntoni monellakin tapaa kokonaan, ilman häntä saattaisin olla positiivinen nainen. En ole ylipainoinen tai rumilus vaan parikymppinen nainen ja en enää tunne mitään millään tavoin, tunteeni kuolivat aikoja sitten ja ehkäpä lopullisesti jopa. Toki tunnen joitain tunteita kuten välillä iloa tai surua, mutta en enää mitään muuta. En edes tiedä onko mitään rakkautta olemassa, vai kulkevatko vain lähes kaikki ihmiset halujensa perässä, jos niitä on.
Minulla on ollut ainoastaan muutamia huonoja suhteita ja joka kerta olen tullut petetyksi, joskus olen ollut ollut ilkeä takaisinkin mutta yleensä vaan unohtanut ja mennyt eteenpäin. Joka kerta kun on tullut petetyksi on tuntunut siltä kuin jäistä vettä olisi kaadettu niskaan. Sen takia on liian vaikea luottaa kehenkään, mutta onneksi kenenkään ei ole pakko olla parisuhteessa jos ei halua tai kykene. Ja aina kun en suhdeasioita tai deittailua ajattele, olen onnellisempi kun jos niitä ajattelen tunnen surua, itseinhoa tai ahdistusta.
Minulla ei ole ollut koskaan suhdekammoa mutta nyt sellaisen ajattelukin ahdistaa, se johtuu narsistiexästäni varmaankin. Exäni esitti että halusi muka normaalin parisuhteen, vaikka oikeasti hän vain pelasi. Lopussa hän petti salaa ja syytti minua pakkomielteiseksi, vaikka olimme sitä paitsi vain pelkässä etäsuhteessa ja juttelin exäni kanssa puhelimessa noin kerran viikossa välillä vain kerran kolmessa viikossa. En halunnut olla se, joka pitäisi aina vain yksin yhteyttä. Silti sain kuulla olevani pakkomielteinen häntä kohtaan, mielestäni asia oli oikeasti päinvastoin.
Tämän typerän "suhteen" aikana mies ei kumminkaan päästänyt minua menemään, vaan hänen mukaansa en olisi edes saanut jutella sinkkumiehille. Olin tuolloin parempi-itsetuntoinen ja ehkä vähän tykkäsinkin siitä että myös muut sinkkumiehet olivat kiinnostuneita ja kehuivat minua. Toisin kuin exäni joka rupesi aina mykkäkouluun jos asioista olisi pitänyt osata keskustella. Koskaan hän ei kehunut millään lailla, pari kertaa hän kehui minulle kyllä vieraita naisia.
Lopulta jätin miehen itse ja tunsin tehneeni oikein. Aloin kumminkin pelätä että mitä jos tämä mies yrittäisi vielä vuosien päästä ilmestyä takaisin elämääni. Kaikkein eniten pelkäsin sitä että olisin niin tyhmä että hyväksyisin hänet takaisin kaikkine virheineen ja tekoineen. Kumminkin lupasin itselleni että sitä en tekisi, en voisi ikinä alentua olemaan niin tyhmä ja heikko, ei vaikka olisi kuinka huono itsetunto. Kyllähän niin jopa kävi että näin exäni joka asui todella kaukana, näin hänet sattumalta samassa paikassa samaan aikaan, emme kumminkaan puhuneet. Mielestäni on oikein että saan käyttäytyä jatkossakin niin etten häntä tunne jos hän vielä joskus tulee vastaan. Hän on minusta tehnyt etäisen omiin oloihin vetäytyjän, ennen olin sosiaalisempi ja kävin treffeillä koska halusin ja yritin luottaa, nyt en enää uskalla.
Joten jos olet mies ja mietit vaikkapa baarissa tai jossain muualla miksi joku nainen ei vastaa, kääntyy ja kävelee pois kylmästi. Ei voi koskaan tietää minkälaisia suhteita ihmisillä on takana, pettämiset ja muut kokemukset saattavat tehdä ihmisestä etäisen ja pelokkaan, ne jättävät arvet. Ehkä joskus vielä opin näistä ajatuksistani eroon, mutta ehkäpä se vie vielä vuosikymmenen, en tiedä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Naisen paikka on panoringissä jos suhteet ei toimi.