Miten se meni se yks juttu, että jos ihmisellä olisi sielu, niin sen täytyisi vaihtaa kokoajan salamannopeasti ruumiista toiseen, joten sitä ei voi olla. Muistan tällaisen jutun joskus jostain kuulleeni, oisko ollu Hume tai Locke tai joku tällanen.
Sielun olemassaolon antiteesitodistus
keskitasoa3+15=18
22121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Määrittele ensin se SIELU käsite. Ja kysy vasta sitten onko ihmisellä sielua tai onko sieluja ylipäänsä edes olemassa.
Käsitettä jota EI OLE määritelty ei voida loogisesti käsitellä. Uskonnot ja uskontofilosofiat ovat antaneet sielusta niin monia ajatuksia, joista on valittava se käsitys johon kohdistamme kysymyksen ja vastauksen.
Jos pyritään selvittämään, onko jotakin olemassa ja jos on, minkälaista, on viisaampi olla määrittelemättä. Jos ETUKÄTEEN määritelty poikkeaa edes HITUSEN todellisesta, ainoa tulos on, että sitä ei ole olemassa.
Onko ihmisellä pubamasumi? Mitä mieltä olet? Jaa, mutta mistä tietäisit ei tämä ole mielipidekysymys. Voi hyvin olla, emme vain tiedä.
Tieteessä toimitaan siten, että jos olemme törmänneet empiirisesti johonkin, jota emme tarkemmin tunne, voimme antaa sille jonkun NIMEN, mutta emme määrittele sitä, vaan selvitämme lisähavainnoin, millainen se on.
Näinhän uskonnoissakin on tehty. Kun ihminen on "törmännyt" asioihin joita EI ymmärrä sitten on alettu ottaa avuksi jumala selityksiä tälle tuntemattomalle ja selitystä vaille jääneelle asialle.
Tämä on ihmisen perus luonne. Tämä näkyy hyvin vanhoissa merikartoissa kun niitä katselee. Niissä on oletetun maan merien rajoille on kuvattu kummallisia merihirviöitä. Nämä kaikki oletukset kuvaavat sitä, että ihminen täyttää tuntemattomuuden jollakin selityksellä.(vaikka se olisi väärä tai oikea).
Kyllä tuntemattomalle voidaan antaa NIMI tai nimitys. Mutta se nimen tai nimityksen antaminen ei vielä kerro mistä kaikesta on kysymys.
Sielu on yksi näistä nimityksistä jotka kuvaavat sitä aluetta mitä ei tunneta.
Ongelmana nyt on vain se, että sielusta on annettu niin monia ja erilaisia kuvauksia ja selityksiä, että ensin pitää määrittää "MIKÄ niistä otetaan tarkasteluun". Yhteinen nimike "sielu" ei anna riittävää pohjaa.
Esim on määriteltävä tarkoitetaanko sielulla katolisen kirkon käsitystä sielusta tai tarkoitetaanko jotain budhalaista käsitystä sielusta tai aivan muuta?
Kukaan ei vaan ole vielä toistaiseksi törmännyt sieluun.
Annanpa tästä plussan itselleni.
Saitpa plussan minultakin.
MINKÄÄLAISTA sielua ei olla havaittu.
Sielua ei olla havaittu koska sitä ollaan "etsitty" aivan väärin oletuksin. Logiikka ei mene niin, että ensin keksitään nimike jolla ei ole sisältöä ja sitten ryhdytään etsimään jotakin jota ei edes ymmärretä?
Eihän tästä seuraa muuta kuin: mitään ei olla löydetty eikä tulla löytämäänkään.
Yrittäkääpä etsiä jotain "hölipölipumpelia"? Ette varmaan löydä sitä mistään reaalitodellisuudesta.
Tiedonhaku menee niin, että etsitään sitä mikä on määritelty oikein.
Perusasia logiikassa on se, että jos vastauksia halutaan on varmistettava se, että kysymyksemme on OIKEIN muotoiltu. Väärin muotoiltuun kysymykseen ei löydy oikeaa vastausta.
Ei. Ensin havaitaan tai loogisesti oletetaan jonkin olemassaolo, jolle voimme myös antaa nimen. Sieluksi ihminen on virheellisesti olettanut ja nimennyt tietoisuutemme.
Eipä ole toisaalta erotusosamääräänkään, vaikka se on paremmin määritelty.
Palatakseni tuohon alkuperäiseen kysymykseen, niin nyt taisin löytää mistä tuon kuulin, nimittäin tuon luennon loppupuolella: http://oyc.yale.edu/philosophy/phil-176/lecture-10
Eihän se ihan sillä tavalla mennytkään kuin muistin ja tuo on ainut asia mitä muistinkaan näistä luennoista, jotka joskus "huvin vuoksi" katsoin. Se liittyi enemmänkin siihen identiteettihommaan.
Tuolla luennoilla sitä sielua on varmaan jotenkin määritelty(?). En oikein muista miten. Mutta siinä oli sitä duaalikantaa ja yhtä sun toista...
Väärin muotoiltuja mielen harhoja ei kannata alkaa etsimään. Pidetään nyt vaan kiinni siitä kysymyksen oikeasta muotoilusta ja toimitaan sitten sen mukaan.
Ehkä sitten löytyy myös se oikea vastaus.
Mikä sielu todellisuudessa on.
SE ei ole jumalallista alkuprää, niinkuin uskontto väittää, mutta se perisynti, eli psykologinen perimä se kyllä on,
Se on aikaa ja ainetta koska on ajallisen prosessit tuloksena syntynyt ja sitonut ihmisen mielen aikaan
Sen seurauksena ennan ajattomuudessa elänyt ihminen, menetti nuo ajattomat kykynsä, ja ne aivojen osat ovat ihmisillä käyttämättömänä surkastuneet.
Kun ihminen, niin hän joutui myös henkisesti syyn ja seurauksen lain alaiseksi, ja sen seurausta on kaaosmainen yhteiskunta
Miksi tuo ego sielu periytyy, siksi, että se menneisyydessä syntyneenä ei ole käynyt syitä ja seurauksia loppuun, koska nuo seurakset ulottuvat pitemmälle kuin fyysinen elämä, joten niiden jatkuttava perimä uudessa persoonassa , ja näi oravanpyörä jatkuu, niin kauan kuin, ymmärretty tuo menneisyyden tapahtuma, niin silloin tuo perimä hajoaa ja ihminen vapautuu tuosta oravanpyörästtä.
Juuri tuo ego sielu on se perimä
Eikä tämä ole uskon asia vaan se mitä on
Sielu (psykhē) on yhtä lailla mielekäs käsite kuin siitä johdettu psyyke. Kumpikin tarkoittaa ihmisen kokemuksellista minuutta ja tietoisuutta, jonka olemassaolo on inhimillisen tiedon lähtökohta. Sielu-sanaan sisältyy implisiittinen vihjaus substanssidualismiin, joka on filosofisesti perusteltavissa oleva järjellinen kanta. Vaikeaa on sen sijaan perustella, miten subjektiivinen henki syntyy objektiivisesta aineesta tai järki järjettömyydestä. Aiheestahan nostatti polemiikin Thomas Nagel kirjallaan Mind and Cosmos. Lyhyt esittely kirjasta löytyy suomeksi ainakin Areiopagista: http://www.areiopagi.fi/2014/11/mista-thomas-nagelin-materialismin-kritiikissa-olikaan-kyse/
Kirjahan ilmestyi juuri, eikä voi välttyä ajatukselta, että tekstiin "Ajatus tämäkin" sisältyy kirjan mainostaminen. Thomas Nigel ei ole kiistelty kirjoittaja - ellei häntä sellaiseksi tee lehtijuttu. "Lepakon" perusteella keskiverto kirjoittaja. Mikä on Suomen painoksen kappalemäärä?.
On sielu olemassa. Jos niitä on useita, muodostuu joukkosielu. Se on tuttua filosofiassa, nimenomaan koulukuntaisuudessa. Usein pohdiskelu on pohdiskelua filosofiasta, ei asiasta. Kumpi lause on tosi ja kumpi epätosi: "Aurinko nousee huomenna" vai "Aurinko ei nouse huomenna". Tätäkin mietittiin tohkeissaan , kunnes joku (Locke) avasi aamulla verhot.
Mistä se aurinko NOUSEE? Eiköhän se "nouseminen" ole vain ihmisen näköhorisontin tuomaa havaintoa?
Eli se auringon nousu ja lasku ovat vain aistien tuomaa havainnointia.
Tämä vahvistaa sen ajatuksen, että havaitsijan olemassaolo ja paikka on otettava huomioon.
Kyse on siis subjektiivisesta havainnoinnista.
Ja missä se havainnoitsija on? Maapallolla, avaruudesta katsottuna aurinko ei nouse eikä laske.
Ihmisen "normaali" havaintohorisontti on maakeskeinen.
Tämä olemisen maakeskeisyys on varmasti haaste avaruudessa elämiselle. Ei ilmansuuntia, ei aikaa, ei painovoimaa... Aistit sekoavat, koska ne ovat kehittyneet maankaltaista elämää varten. Mutta minuus on silti läsnä.
Täällä nollameridiaanilla saattaa perspektiivi olla toinen. Tervetuloa klubiin (Lontoo), joka pyhästi todistaa maapallon olevan pannukakku. Se avaa paljon enemmän näköaloja kuin Kopernikus tuhosi. "..havaitsijan olemassaolo ja sijainti.. Mitä tekemistä tällä on sen kanssa, että onko lause tosi vai epätosi?
"aistivirhekö", lause on todellakin tosi tai epätosi aivan siitä riippumatta, minkälainen teoria havainnoitsijalla on havaitsemisesta.
Jos lähdemme auringon noususta, varhaiskantainen ihminen selitti havainnon väärin auringon nousuksi. Myöhemmin osoittautui, että selitys johti ongelmiin. Kun TÄSMÄLLEEN SAMA havainto selitettiin uudelleen maan pyörimisenä, palaset loksahtivat paikoilleen.
Filosofisesti orientoituneet tarjoavat aina väitettä, että "puhdas" havainto olisi mahdoton, koska havaintoon muka välttämättä kuuluu ennakko-odotuksia. Ei ole näin. Havainto on havainto, halusi sen sitten selittää sisältävän implisiittisiä teoreettisia piirteitä tai ei. Kysymys on todellakin siitä, että etsitään havainnoille mahdollisimman yksinkertainen loogismatemaattinen selitys.
Eri asia, jos havaintoa ei voida toistaa. Silloin on kyse virheellisestä havainnosta.
Kiitän asiallisesta vastauksesta. Mitä sanot Leibnizin "sielu"-käsityksestä?