Äärimmäisen harvoin näkee sellaisen ätmin, jonka kanssa voisi kuvitella seksuaalista kanssakäyntiä. Ätmit taitavat unohtaa naiset kokonaan. Ei mitään kiinnostusta pitää ulkonäöstä huolta. Huppari päällä, jotkut karseat verkkarit jalassa, ylipitkäksi kasvanut tukka sekaisin. Nämä kaikki vieläpä työttöminä, jolloin on kyllä aikaa 15 minuuttia päivässä tuunata itsensä järkevän näköiseksi.
Ei mikään ihme, että naisen saanti on melkein aina mahdotonta.
Ei mikään ihme, että naisen saanti on melkein aina mahdotonta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
No se vaan johtuu siitä, kun ei ole aikaa, kun pitää hoitaa lasta, eiku ;)
No ei sitä aina ehdi pukeutua tyylikkäästi kun pitää kirjoitella foorumille. WOWin pelaaminenkin piti keskeyttää kun piti pyytää isiltä kyytiä kauppaan että saa haettua pizzaa, kaljaa ja tupakkia.
Ps. osaisiko ap neuvoa miten sossun rahat saadaan riittämään satojen eurojen merkkikenkiin tai mittatilauspukuun? Elämässä kun on muitakin menoja kuin vaatteet.
Huono käännös. Lähes kaikista naisista tulee äitejä, eli valitus on sinänsä paikallaan. Miehistä ehkä 2% on ätmejä, etkä sinä voi edes sellaista katsoa, kun et heitä näe.
Ätmejä on kylläkin jtn 30% miehistä tosin valtaosa heistä tuskin on aloituksessa kuvatun kaltaisia tai kirjoittele tälle foorumille.
Atmeja on noin 70% miehistä.
Luulisi työttömillä ätmeillä olevan aikaa kuntoilla ja urheilla ja pitää ulkonäöstään huolta, kun ei tarvitse töissä käydä. Mutta ei!! Istutaan vaan kotona tietokoneen ääressä ja syödään roskaruokaa ja kitistään, kun se nuori nätti nainen ei tule kotoa hakemaan. Kyllä ätmien pitäisi petrata nyt kunnolla!!
Ei työttömänä kannata, kun ei naiset oo kiinnostuneita oli ulkonäkö mitä tahansa.
tottakai kannattaa oman terveyden vuox. Senhän johdosta käydään kuntoilemas. Ei minkään pariutumisen odottamisen johdosta
Kyllä miehellä nyt sen verran luulisi aikaa ja rahaa olevan, että ennättää kerran kuukaudessa käydä parturissa ja katsoa vähän, mitä päällensä laittaa.
Eikä se painonhallintakaan vaikeaa ole, vaatii vain jonkinmoista itsekuria ja pientä viitseliäisyyttä.
Kaljat ja makkarat voi jättää sinne kauppaan.
Kun olin pieni tuntui usein siltä, että miesten vaateosastoilla oli enemmän naisia kuin miehiä. Silloin tuntui olevan vielä tapana, että nainen osti enemmän vaatteita miehelle kuin tämä itse ja muistutti parturista ja hammaslääkäristä jne. Nykymiehet ostavat miesten tuoksuja, hoitavat ihoaan ja tietävät itse miten haluavat pukeutua ja mikä heille sopii. Hyvä niin.
Osa ätmeistä voi olla, muttei kaikki. Toisaalta taas
ytmeissäkin näkee epäviehättävii miehii ja yhtä rumii miehii.
Tulisko itte sitten vast sanoo, että menee halut ees yrittää ottaa naisiin mitään kontaktii. Välillä vaan näkee melko paljon naisilla jtn ihme tappelijan näkösii miehii. Mutta sanooko kukaan taas tappelijan näköisille miehille, että laittakaa ittee viehättävämmän näkösex. Sellaisten epäsuhtaparien näkeminen aiheuttaa vaan pelkkää pahaa mieltä sinkuille. Sen takia jotkut sinkkumiehet eivät haluu nähdä naisii
No älä katso. Silmät kiinni ja haarat auki!
pitäisi keittää hiljaisella tulella tai ainakin piiskata julkisesti torilla.
Kuka sitä nyt huppariin pukeutuu?
Minä olen muodin edelläkävijänä lanseerannut oman WFT!?-malliston. Mallistoni tullaan esittelemään ensi keväänä Milanossa, Pariisissa ja Ranualla.
Voin kohottaa esoteerisen pukeutumisen salaisuuksien verhoa jo nyt. Ja vain ainoastaan Teille, arvostetut palstalaiset!
Tyylikäs kokonaisuus alkaa modernin herrasmiehen alusvaatteista. Tällä kertaa valintani osui 70-luvun pitkiin, ruskeakuvioisiin, ja täysin keinotekoisista materiaaleista valmistettuihin retro-alushousuihin. Pieni rispaantuminen lahkeensuista ja tuuletusaukko takana ovat merkki kierrätyksen tärkeydestä.
Aluspaidaksi valitsen kansallisromanttisuutta henkivän, jo vanhoista kotimaisistakin elokuvista tutun verkkopaidan. Tämän vaatekappaleen monikäyttöisyys on aivan vertaansa vailla. Sitä voivat erähenkisemmät ja näppärimmät kyhätä eräretkellä vaikkapa rysän tai katiskan. Koska uskon korkalaatuisiin materiaaleihin, verkkopaita on korjattu rautalangalla.
Takkina on myöskin retrohenkinen laskettelutakki 80-luvun puolen välin paikkeilta. Pukeutumiskokonaisuuden ekologisuus näkyy tässäkin vaatekappaleessa. Energia ja veden käytön minimoimiseksi takkia on pesty mahdollisimman vähän. Tämä luo hauskan kontrastin luonnollisuuden synnyttämien murrettujen värien ja 80-lukuisten kirkkaiden värien välille.
Nykyaikainen pukeutuja voi aivan hyvin jättää päällyshousut pois ja esiintyä pelkissä megginsseissä. Tämä on erittäin suosittua EUROOPPALAISTEN ja SUVAITSEVIEN miesten keskuudessa.
Kokonaisuuden kruunaavat man-purse, jota rahvaanomaisestikin kutsutaan vyölaukuksi, sekä Lahden mm-kisat 1978 pipo.
Voin vilpittömästi todeta, että tällä asustekokonaisuudella et jää huomiotta!
No kun en osaa pukeutua enkä tiedä muodista mitään niin käytän verkkareita tai farkkuja ja huppareita. Eikä ole aikaa käydä kaupoissa kun pitää pelata netti pokeria. Viikon saldo 1800 euroa plussalla 40 euron panostuksella. Nettipokerissa voi mennä 8 tuntia päivässä. Nettipokerissa tienaa enemmän kuin jossain työkokeilussa. Aiemmin voitin 5000 euroa. Työkokeilua joutuis tekee 2 vuotta että saisi 5000 euroa. Arvaa kannattaako orjatyö josta ei tienaa. Huomenna menen ja nostan rahat sukanvarteen ja säilytän niitä kotona.
Minä käyn parturissa suurin piitein 2kk välein ja pukeudun yleensä huppareihin, mutta silloin kun olen juuri käynyt parturissa enkä käytä hupparia, niin saan ihan yhtä vähän huomiota naisilta.
Työtön en ole ollut ikinä, mutta vaatteet ja hiustenhoito menee kyllä täysin minimivaivalla.