Kummituksia kameroilla ja kummitukset ja hahmot käytävillä.
Itse-asiassa kyseessähän voisi olla vanhan aikainen kamera joka fläsähtää joka kerta kun kuvia otetaan reilummasti. Tässä kohtaan ilmeisesti on kuvattu naisen työn touhua enemmältikin. Joten tällainen paljon kuvia vanhan aikaisella kameralla otettu yhdestä kohdasta voisi pitemmällä aika välillä jättää kuvan ihan normaaliin tilaan. Eli kummitus olisi valotettu kuva tilaan, eikä valokuvaan.
asiaan vielä kertoen lucia neitojen traditatiivinen kävely valkeissa ja kynttilä kädessä samaa reittiä joka kerta luo samanlaisen ilmiön. Ihminen valottuu valkoisissa vaatteissa ja samassa paikassa ollessaan ja näin jättää jälkensä tulevaisuudeksi eteenpäin. Tässä olisi yksinkertainen hologrammi. Sähköshokki potilaillekkin käy näin. ylempään riviin viitaten. Jeesuksen ylösnousemus oli hologrammi. samanlailla tehty kuin lucia neidon traditio.
näin vanahan tyylinen hologrammi.
0
67
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3352951Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1082230En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201640Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731174- 721057
- 611003
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41960Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148954Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290852- 42786