Olisikohan jollain antaa tietoa tai linkki, josta saisi tietoa aikadilaatiosta ja aikamatkailun mahdollisuuksista. Sellaista tietoa, joka soveltuu tavalliselle lukiolaiselle mattimeikäläiselle...sellainen peruspaketti.
Aikamatkailu
Utelias
2377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.tsv.fi/ttapaht/008/tahtinen.htm
Sellanen kuin John Titor nimellä esiinyvä tyyppi väitti vuonna 2000 tulleensa tulevaisuudesta. Ja lähti vuonna 2001. Googlesta löytyy jonkin verran. Ja kuva sen aikakoneesta joka muistuttaa ennemminkin pommia.
Kertoi että USA:n puolella alkaa sisällissota (voi olla mahdollista) ja sitten kolmas maailmansota. Myös kertoi tosta Irakin sodasta mikä ei ollut varmaa vaikea arvata kun siellä sodittiin suunnilleen koko ajan.
Presidentin vaalien tuloksista ei kaveri suostunut kertomaan mitään. Sanoi että se voi vaikuttaa joidenkin ihmisten päätökseen tai jotain.
Ihan mielenkiintoinen juttu. Kävi jostain menneisyydestä hakemassa vielä jonkun vanhan IBM:än koneen.