Peniskateus=Emätinhäpeä

Luulen tietäväni miksi monille tytöille(/naisillekin) tulee usein ainakin jossain vaiheessa elämää kehitysvaihe tms. jota kutsutaan peniskateudeksi.Väittäisin että naispuoliset eivät todellisuudessa ole kateellisia koska heillä ei ole siitintä, vaan häpeävät emätintään koska se haisee epämiellyttävästi.

Kukapa nyt olisi varsinaisesti kateellinen vastakkaisen sukupuolen sukuelimistä, nehän ovat(sekä naisella että miehellä) melko ruman tai ainakin huvittavan näköisiä.
185260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sinulla taitavat olla attribuutit pikkuisen sekaisin. Vai onko kyse pelkästään makuasioista?

haju tuoksu
epämiellyttävä miellyttävä
ruma kaunis
huvittava puoleensavetävä

Muistaakseni eräs kansanedustajakin kantoi ("roiskeläppä-hameen" ohella) rintanappia, jonka teksti todisteli aivan päinvastaista kuin pyrit väittämään.

Äänestä

Jätäppäs peniksesi esinahan alta pesemättä about viikoksi ja kerro sitten, kuinka miellyttävältä se haisee.

Äänestä

Oma sukupuolielin haisee (sukupuolesta riippumatta) jos hygieniasta ei pidä huolta.
Peniskateus johtuu yleensä siitä että ihminen kokee itsensä riittämättömäksi. Sitä voi esiintyä missä tahansa iässä ja se voi kohdistua muihinkin ruuminosiin.

Äänestä

Tieteen nimissä todettakoon ettei Freud pitänyt itseään kovinkaan pätevänä esittämään arvioita naisista.

Peniskateudesta kiinnostuneille suosittelen Vesa Mannisen toimittamaa, suomalaisten (nais)psykoanalyytikkojen kirjoituskokoelmaa Tyttö, nainen, naisellisuus.

Äänestä
  • hyshysteeeriaaaaa ?

    Äänestä

  • hyshys kirjoitti:

    hyshysteeeriaaaaa ?

    Ensinnäkin emätin ei haise. Tämä tunnettu tuoksu jota miehet aina parjaavat johtuu ihon tuottamasta hienerityksestä. Tämä vastaa miehen pallihikeä.Tämä siksi, että hiki sukupuolielinten ja kainaloden on emäksistä ja muun kehon kirkasta.
    Toiseksi miehen terskan alle keräänty möhnää joka alkaa haista, jos ei huolehdi kunnolla puhtaudesta, myös näin tapahtuu naisen klitoreksessa. menikö perille?

    Äänestä

  • Tieteen nimissä haluaisin todeta, että en pidä myöskään kovin monia naisia pätevinä esittämään arvioita itsestään.

    Äänestä

Itse pidän emättimeni tuoksusta, paitsi hiukan ennen kuukautisia ja kuukautisten jälkeen.

Yleensä se on semmoisen makean, suolaisen hunajaisen hajuinen.

Hiukan ennen/jälkeen kuukautisten taas haisee niinkuin mätä silakka.

Kuukautisten aikana se haisee vereltä.

Miehen penis taas haisee yleensä puoleensa vetävältä, kans makealta ja suolaiselta.
Mällin hajusta en koskaan ole pitänyt se on kaikilla ollut jotenkin kuvottava...

Äänestä

tiedät. "Luulen tietäväni". Uskomatonta Freud junior.

"Väittäisin". Voit väitellä vaikka tohtoriksi.

Mutta häpeän puolestasi, koska sukuelimesi tuoksu tunkeutuu tietokeneeni Subwooferista työhuoneeseeni.

Pese joskus

Äänestä
  • On se kumma kun useimmat naaraspuoliset henkilöt eivät voi hyväksyä sukupuoleensa liittyviä faktoja.Kyllähän emätin haisee paljon voimakkaammin kuin siitin jo pienillä vauvoilla(Tämän tietää jokainen joka on vaihtanut vauvoille kuivia vaippoja, ja sen haistaa pitkän matkan päähän).Aikuisena voi miestenkin elimet tuoksahtaa, mutta ei sentään pojilla.Tyttöjen peniskateus taas on "päällä" siinä iässä, kun vain tyttöjen sukuelimet haisevat voimakkaasti.

    Äänestä

Jos joku nainen tai tyttö häpeää emätintään, se johtuu siitä, että sellaiset mulkvistit kuin sinä syöttävät heille ajatusta, että emätin on jotenkin vastenmielinen esim. hajultaan tai ulkonäöltään. - Ei puhdas emätin mitenkään epämiellyttävälle haise, sen kummemmalle kuin puhdas siitinkään. Sen sijaan likaisena molemmat kieltämättä "tuoksahtavat" epämiellyttävälle. On täysin epärationaalista miehistä ylemmyydentuntoa kuvitella, että miesten sukuelimet eivät muka haisisi pahalle likaisina, esim. päivän turhan kuumissa pöksyissä hikoiltuaan - olen kyllä joutunut joskus haistamaan, ikävä kyllä.

Eli jos naiset tai tytöt häpeävät sukuelimiään, se johtuu kyllä siitä, että sellaiset kuin sinä vahvistavat naisvihaisia / naisia alistavia stereotypioita kuten kulttuurimme abstraktia stereotypiaa, jonka mukaan nainen on "likainen" ja mies "puhdas".

Äänestä
  • "Eli jos naiset tai tytöt häpeävät sukuelimiään, se johtuu kyllä siitä, että sellaiset kuin sinä vahvistavat naisvihaisia / naisia alistavia stereotypioita kuten kulttuurimme abstraktia stereotypiaa, jonka mukaan nainen on "likainen" ja mies "puhdas"."

    En minä naisia vihaa.Eikä se ole mielestäni naisellisuudesta pois vaikka emätin haiskahtaakin.Päinvastoin, naiset itse yrittävät luoda sellaista ajatuskuvaa, että he olisivat hyvältä tuoksuvia ja miehet pahalle haisevia.Omasta mielestäni se vasta tosinainen onkin, jossa on tussua myöntää, että vaikka se oma "aarre" löyhkää, niin mitäs tuosta.

    Äänestä

  • tosinaisellisuuteen kirjoitti:

    "Eli jos naiset tai tytöt häpeävät sukuelimiään, se johtuu kyllä siitä, että sellaiset kuin sinä vahvistavat naisvihaisia / naisia alistavia stereotypioita kuten kulttuurimme abstraktia stereotypiaa, jonka mukaan nainen on "likainen" ja mies "puhdas"."

    Kyllä ne römpsät vaan tahtoo hautuessaan alkaa haiskahtamaan hyvin pahalle! Sillisilakkaa! Kyllä minäkin häpeäisin jos olisi römpsä luotu mulle.

    Äänestä

  • tosinaisellisuuteen kirjoitti:

    "Eli jos naiset tai tytöt häpeävät sukuelimiään, se johtuu kyllä siitä, että sellaiset kuin sinä vahvistavat naisvihaisia / naisia alistavia stereotypioita kuten kulttuurimme abstraktia stereotypiaa, jonka mukaan nainen on "likainen" ja mies "puhdas"."

    En minä naisia vihaa.Eikä se ole mielestäni naisellisuudesta pois vaikka emätin haiskahtaakin.Päinvastoin, naiset itse yrittävät luoda sellaista ajatuskuvaa, että he olisivat hyvältä tuoksuvia ja miehet pahalle haisevia.Omasta mielestäni se vasta tosinainen onkin, jossa on tussua myöntää, että vaikka se oma "aarre" löyhkää, niin mitäs tuosta.

    Nyt se paljastui! Oletkin homo. Tervetuloa kaapista ulos.
    Mutta voinen kertoa,että pallisi tulee käryämään aikas karseelle kun vetäset sen rakkaasi hanurista ulos!

    Äänestä

Naurettava provo.

Äänestä

mut mikä on pimperossa vialla jos se haisee oikein vahvalle hielle??kyllä siinä miehen himot häviää...ei pysty. Aika yleinen juttu naisilla, ettex te tytöt itse haista??miten tän hien hajun saa pois??kertokaa

Äänestä

Ehkä se "peniskateus" liityty lähinnä siihen, että "pojat ovat poikia" eli pojille on paljon enemmän sallittua, sen sijaan tyttöjen pitää istua kiltisti ja nätisti ja auttaa äitiä kotitöissä....

Äänestä

keskusteluun on:

HAHHAHHAHHAHHAAAAAAAAAAAAAAAAA!

Freudilaiset ja analyytikot ja heidän neuroosinsa... Olisikohan syytä tehdä jotain muuta, kuin pohtia turhautumisesta johtuvia ajatuksia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Freud junior kirjoitti:

Luulen tietäväni miksi monille tytöille(/naisillekin) tulee usein ainakin jossain vaiheessa elämää kehitysvaihe tms. jota kutsutaan peniskateudeksi.Väittäisin että naispuoliset eivät todellisuudessa ole kateellisia koska heillä ei ole siitintä, vaan häpeävät emätintään koska se haisee epämiellyttävästi.

Kukapa nyt olisi varsinaisesti kateellinen vastakkaisen sukupuolen sukuelimistä, nehän ovat(sekä naisella että miehellä) melko ruman tai ainakin huvittavan näköisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu