kysymys

Kyllähän tuo on täysin totta, eikä mitenkään puolueellisesti sanottu.

Voisihan tuosta kääntää toisenkin version: teologit ahertavat saatanalle ja filosofit jumalalle..

Toisaalta - onhan filosofia sidottu juuri siihen olettamukseen, ettei jumalaa ole. Kaiken alkusyytä ei siis ole. Tai sitä "alkusyytä" ei saa ainakaan sanoa jumalaksi. Podetaan allergiaa teologiselle sanastolle ja pesäeron selventämiseksi keksitään oma sanasto. Nimenomaan siinä on nähtävissä selkeä kannanotto.

Tämäpä se ahdistavaa onkin. Ei voi mihinkään luottaa. Kaikessa näkee vain inhimillistä päättelyä, erehdyksiä ja kielikin johtaa harhaan. Varmaan kaikki tekevät jonkinlaisen "eksistentialistisen hypyn tuntemattomaan" eli jossain vaiheessa löytävät kaikesta huolimatta kaiken perustan/kiintopisteen, jota ei pysty järjellä perustelemaan.

Kun nyt omaa toimintaani tarkastelen päivän mittaan, huomaan toimineeni monessa vastoin omaa tai toisten parasta. Ei siis niin mitään järkeä löydy useammasta "toimintakuviostani". Silti kuvittelen ylevimmillä hetkilläni olevani järkevä ihminen. En usko rationaalisuuteen. Ihmisen järki on hyvin rajallinen ja sitä rajoittaa psyyke, koska rajansa on oltava ihmiselläkin. Sitä ihmisyys on - rajallisuutta ja hetkittäisiä aavistuksia ympäristöstä, hyvin yksinäisenä. Jos ihmisellä on henki/sielu, se toimii juuri "rajoittajana" ja kokoaa todellisuuden välähdyksistä oman kudelman, todistuksen omasta olemassaolostaan.

Uskon kuitenkin Jumalaan. Aavistan että on olemassa jokin/joku täydellinen, sillä enhän muuten edes tajuaisi omaa rajallisuuttani. On olemassa sellainen suurempi "rajoittaja", jonka vuoksi maailmankaikkeus on tietynlainen ja sillä on myöskin muoto jonka kykenen ymmärtämään. En puhu yksittäisistä luonnonlaeista joita tutkiessa kadottaa kokonaisuuden - vaan kokonaisuuden tajunnasta. Yksityiskohdat kaikilla poikkeavat, mutta kollektiivisuuden taju löytyy jokaiselta ja se on hämmästyttävän yhdenmukainen.
Näin.. taidan mennä tästä nukkumaan.