Odotettu ja toivottu päätös tuli;

57980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Kittilässä toimii demokratia!
Olen ylpeä paikkakuntalainen.
Oikeita päätöksiä yli puoluerajojen!

Äänestä

Tyhmyyden osoititte ei voi muuta sanoa. Tämä maksaa paljon kunnalle ja toivon että Mäkelä laittaa myös päättäjät henkilökohtaisesti maksumiehiksi vahingonkorvauksille.

Äänestä
  • pysty elättämään itseäsi vaan kuntalaiset joutuvat ruokkimaan sinua, hyi ?

    Äänestä

  • Tämä tulee maksamaan paljon.
    Kohta Kittilään valtuusto on isossa oikeudenkäynti kierteessä.
    Olisivat antaneet poliisin ensiksi tutkia loppuun juttunsa.
    Nyt voidaan todeta että osalla on oma lehmä ojassa ja jos poliisin tutkinnassa selviää jotain. Niin asiat muuttuvat heti hankalammaksi.
    Koska samalla iso joukko ihmisiä muuttuu jääviksi.

    Äänestä

kannateta;

"Kunnanvaltuuston puheenjohtajan Inkeri Yrityksen (vas.) vastaesitys EI SAANUT JUURI KANNATUSTA. Hän esitti, että tilapäisen valiokunnan esitystä ei hyväksytä, koska Mäkelän irtisanomiselle ei ole riittäviä ja asiallisia perusteita. Yrityksen esitys hävisi selvin numeroin Kuuselan esitykselle."

Nyt menee oikein ! Mäkelä oli diktatuurin ruumiillistuma, pahan alku. Joka tuhoaa kunnan ja kuntalaiset. Hyvä että pääsimme eroon.

Äänestä
  • "Mäkelä oli diktatuurin ruumiillistuma, pahan alku. Joka tuhoaa kunnan ja kuntalaiset. Hyvä että pääsimme eroon."

    Taisi tulla pieni kirjoitusvirhe. Korjataanpa.

    Hyväveli ja sisko verkosto on diktatuurin ja sukulaiden suosimisen ruummillistuma, pahan alku. Joka tuhoaa kunnan ja kuntalaiset. Hyvä että joku sentään yritti ja osa paljastui.

    Äänestä

Se on sitä nykyisen valtionvarainministerin "kala saaliita eläkeläisten luvilla" ?

Äänestä
  • Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat

    Äänestä

Odotettu päätös tuli. Allekirjoittanut ei koske Kittilään pitkällä tikullakaan. Kukkaronnyörit pysyy kiinni. Pitäkää Pohjois-Koreanne. Jos demokraattisesti valittu valtuusto tekee päätyönään typeriä ja laittomia päätöksiä, ei voi syyttää kuin itseään. Täältä etelästä rahavirrat valuvat nyt muihin kohteisiin. Ei rikollisten taskuihin.

Äänestä
  • Allekirjoitus puuttui, vai eikö riittänyt kirjoitustaito ?

    Äänestä

DEMOKRATIA VOITTI.Kiitos Kittilän päättäjät

Äänestä
  • "DEMOKRATIA VOITTI.Kiitos Kittilän päättäjät"

    Demokratia voitti. Ja vääryys.

    Hävettää olla kittiläläinen.

    Äänestä

"DEMOKRATIA VOITTI"

Nyt voitti tyhmyys josta on ikävät seuraukset. Vastuutomat päättäjät nostavat omaa egoaan, kukaan ei uskalla ajatella omalla päällään.

Ikävä mafiapäätös joka jakaa kuntalaisia, tämä on asia jossa vain suljettu kuntalaisäänestys kertoisi totuuden.

KITTILÄSSÄ ei ole hyvä olla jos olet erimieltä. Nyt mennään tällä ja tuskainen oikeudenkäynti voi alkaa.
KRP:n tutkinnan tulokset muutavat asioita, sen tietävät myös valtuutetut jotka pelaavat peliä kuntalaisten rahoilla.

Äänestä
  • Viituttaako sinua joku ? Sekö ettei sinusta ole mihinkään etkä saa itse mitään aikaiseksi vai mikä... Surkeaa luuserin kitinää ollut jo jonkin aikaa....

    Äänestä

Demokratiaa on monenlaista. Kittilässä lienee aivan oma käsitys demokratista. Enemmistö koostuu oikeammin on hyvävelisisko muutamat julmetusti yhteiskunnan rahoja saaneista yrittäjistä. Kun tuo paljastuu KRP:n tutkimuksissa, niin sitten henkilökohtainen vastuu niille, jotka ovat tehneet laittomuuksia.
Ei enää Kittilään, ei millään eikä ikinä.

Äänestä
  • ettet tule tänne enää haisemaan mokomakin paskaelätti.... Et ikikuuna päivänä ole ollut oikeissa töissä ja kuolet kuukaudessa kun naapurit lopettavat sinua ruokkimasta verotuksen kautta... hyihelvettimitäpaskaa.

    Äänestä

  • KIITOS HELEVETISTI ! kirjoitti:

    ettet tule tänne enää haisemaan mokomakin paskaelätti.... Et ikikuuna päivänä ole ollut oikeissa töissä ja kuolet kuukaudessa kun naapurit lopettavat sinua ruokkimasta verotuksen kautta... hyihelvettimitäpaskaa.

    Kirjoituksestasi päätellen olet nippanappa kansakoulusta selvinnyt ja Palosaarten elättejä.
    Paljonko maksoi veroja v. 2013?

    Äänestä

Samma här, ei enää Kittilään. Ei ikinä. Teurastus oli karmeaa katseltavaa.

Äänestä

Kiitos henkilöstölle, jotka seisoitte kunnanjohtajat takana.
Palosaaren bisnekset ovat boikotissa ja sen Kuningatarkin tulee huomaamaan.

Päättäjät varautukoot maksumiehen rooliin, kunhan oikeusasteet päätöksensä tekevät.
Puhumattakaan KRP:n tutkimusten tuloksista.

Tsemppiä ex-kunnanjohtajalle, pidä puolesi!

Äänestä
  • Miten tämä kuningatar maksaa elämänsä kun verotettavat tulot ovat toimeentulotuki sarjaa? Naapurikunnan kingi hoitaa oman osuutensa asiallisesti ilmoittamalla tuloja yli 1 me. Kertokaa mullekin miten asutaan 800 neliön kämpässä minimipalkkaisen tulotasolla31?????

    Äänestä

  • kuningattaren tulot kirjoitti:

    Miten tämä kuningatar maksaa elämänsä kun verotettavat tulot ovat toimeentulotuki sarjaa? Naapurikunnan kingi hoitaa oman osuutensa asiallisesti ilmoittamalla tuloja yli 1 me. Kertokaa mullekin miten asutaan 800 neliön kämpässä minimipalkkaisen tulotasolla31?????

    miten olet elänyt vaikka et ole tehnyt päivääkään oikeita töitä ja kuolet tuossa tuokiossa kun naapurit lopettavat ruokkimisesi verojen kautta... voivittumitäpaskaa.

    Äänestä

  • Ilmoita sinä ensin, kirjoitti:

    miten olet elänyt vaikka et ole tehnyt päivääkään oikeita töitä ja kuolet tuossa tuokiossa kun naapurit lopettavat ruokkimisesi verojen kautta... voivittumitäpaskaa.

    Minä olen paskaloinen, joka elää subventioiden varassa, kaikella tapaa... Ei minulla ole äänioikeutta, eikä oikeaa elämääkään...

    Äänestä

Kunnanelätti erotettiin kuntalain 25§:n perusteella laillisesti.
Kahden kuukauden palkka tilille ja siihen loppuu elättäminen.

Erikoisen tietävä kunnanelätti, kun lehdistössä meuhkaa laittomuuksista vaikkei sitä ole vielä hallinto-oikeudessa edes käsitelty.

Suomessa riipumaton tuomioistuin määrittele laillisuuden/laittomuuden rajat?

.

Äänestä
  • Hyvä JURISTI ESPOOSTA!

    Oletko kielen käyttösi perusteella mahdollisesti Kittilästä kotoisin? Mistä yliopistosta valmistuit?

    Opinnot eivät sivistäneet Sinua siis?

    Äänestä

  • Kovin on heikko kuntalain tieto.
    Tällä hetkellä on jopa lehdet löytäneet virheitä.

    Kuntalaki määrittelee
    25 §:ssä kunnanjohtajan erottamisen tai muihin
    tehtäviin siirtämisen samassa yhteydessä seuraavasti:

    Valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen.
    Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai jos vähintään neljäsosa valtuutetuista on tehnyt sitä koskevan aloitteen. Asiaa valmisteltaessa kunnanjohtajalle on ilmoitettava, mihin luottamuksen menetys perustuu, ja varattava hänelle tilaisuus tulla kuulluksi.

    Edellä 1 momentissa tarkoitettuun päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista. Päätös voidaan panna heti täytäntöön. Samalla kunnanjohtaja voidaan vapauttaa tehtäviensä hoidosta.
    Kuntalain 25.2§:n perusteella kunnanhallituksen esitys tai vähintään neljäsosan valtuu
    tetun aloite mahdollistaa kunnanjohtajanerottamismenettelyn
    käynnistämisen.

    Erottamista valmisteltaessa kunnanjohtajalle on ilmoitettava luottamuksen menetykseen johtaneet syyt ja varattava tälle tilaisuus tulla kuulluksi.

    Kunnanjohtajaa erotettaessa ovat erottamisen perustelut ensiarvoisessa asemassa.

    Valtuuston tulee selvittää kunnanjohtajalle, miksi hänet erotetaan ja mihin luottamuksen menettäminen perustuu. Pelkkä luottamuksen menettämisen toteaminen ei yksinään riitä erottamisen perusteeksi.

    Kunnanjohtajalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi
    luottamuspulan tultua esille. Kunnanjohtajan kuulemiseen
    tulee varata kohtuullinen aika. Kuulemisen oikeudellisena
    tarkoituksena on antaa kunnanjohtajalle mahdollisuus
    esittää oma näkemyksensä ja
    vastineensa luottamuksen menettämiseen
    johtaneista syistä hallintolain34§:n mukaisesti.

    Milloin kunnanjohtajaa kuunneltiin?

    Äänestä

  • Maallikko Espoosta kirjoitti:

    Kovin on heikko kuntalain tieto.

    Taitaa ihan malliesimerkki olla.

    http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/muut/1997/199702043?search[type]=pika&search[pika]=2043

    Miten tällä palstalla kirjoittelemaan opettelevat yhdet ja samat henkilöt voivat olla äänioikeutettuja? Heitä ei onnekis ole montaa, mutta kellokaita he ovat.
    Saivartelijoille tiedoksi, että Mäkelä on mahdollisesti ja jopa todennäköisesti ollut haluton myötävaikuttamaan oman asiansa selvittämiseen SIIS kuulemiseensa(audiatur et altera pars).
    Otetaanpas kuntalaki pöydälle ja todetaan samaan hengenvetoon, että asiantuntemattomuus ei ole mikään synti, mutta s******* suuri häpeä.
    Haloo, tämähän on mennyt ihan laillisessa järjestyksessä.
    1. Kuntalain 25 § mukaan valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen.
    Asiaa valmisteltaessa kunnanjohtajalle on ilmoitettava, mihin luottamuksen menetys perustuu, ja varattava hänelle tilaisuus tulla kuulluksi.
    Erottamispäätöksen tekemiseen vaaditaan kaksi kolmasosan kannatus ja se voidaan panna heti täytäntöön.
    2. Kuntalain 22 § mukaan valtuuston on asetettava keskuudestaan valiokunta valmistelemaan 25 §:ssä tarkoitettua kunnanjohtajan irtisanomista.
    3. Kuntalain 24 § 1 momentin mukaan kunnan hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnanjohtaja, jonka valitsee valtuusto.
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950365#L1P1

    Äänestä

  • juristi espoosta

    Muutaman vuoden palkka, korot, oikeudenkäyntikulut yms tulee Mäkelän tilille.

    Veronmaksajat ja päättäjät maksavat ison laskun hänelle.

    Joskus voisi miettä mitä on oikeudenmukaisuus, hyvä johtaminen ja rehtiys.

    Nythän hallitus ja päättäjät näyttivät mitä tampioita he ovat. Mutta perästä se viheltää paskaukkokin.

    Äänestä

Juristi on todennäköisesti valmistunut pohjois-korean... eiku kittilän yliopistosta ja taitaapi vielä asuakin kittilässä. Kyllä oli kittilän "päättäjissä" hirveä pelko päällä oman pikku piirileikin häiriintymisestä. Kaikenlaisia päättäjiä ja kyläpoliitikoita suomessa on mutta näyttää tuo kittilän oma piiri pieni pyörii -ryhmä olevan aivan omassa luokassaan.

Äänestä

ѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾѾ

Äänestä
  • Sama houru jättänyt lääkkeet väliin.

    Äänestä

Kai te nyt tajuatte, että kukaan ajatteleva ihminen ei enää Leville tämän farssin jälkeen eurojansa tuo? Boikottiliike on jo olemassa ja kasvaa koko ajan. Tsemppiä Annalle, oikeus voittakoon.

Äänestä
  • Siinä että olet hullu ja luuseri. Et pysty itse edes elättämään itseäsi vaan naapuri joutuu ruokkimaan sinua verojen kautta, eikö olekkin hullua, Igor ?

    Äänestä

  • ottakaa te vihervasurit nyt Anna Mäkelä elätettäväksi, kun häneltä puuttuu työ tyystin.

    Eilen oli viimeinen tienestipäivä. Päättyi valtuuston kokoukseen.

    Äänestä

  • eikö sulla ole rahaa tulla tänne?

    Äänestä

Päätös on selkeästi laiton. Kunnanjohtaja on virassa, ei häntä voi erottaa perustelemattoman "luottamuspulan" vuoksi.
Miksi luottamusmiehet eivät ottaneet selvää asioista, vaan toimivat täysin oman päänsä mukaan?
Nyt tuli kalliiksi tämä päätös!

Äänestä
  • Siinä että olet seinähullu luuseri ja loinen, eikö vaan ?

    Äänestä

  • mitä siinä on laitonta? jääkiekkolukemat=vaihtoon
    muistikko äänestää?
    oliko oikeutta?

    Äänestä

  • """"""Miksi luottamusmiehet eivät ottaneet selvää asioista, vaan toimivat täysin oman päänsä mukaan?"""""

    Siksi ko mie ja sie olema net valinnu sinne päättähän meän asioista ÄÄNESTÄMÄLLÄ ja jos tuntuu että tiät enemän ko muut niin KERRO TOTUUS äläkkä selevitä paskaa, laiton on sitte ko joku isompi instanssi määrää ko SIE

    Äänestä

  • savon iso pieru kirjoitti:

    """"""Miksi luottamusmiehet eivät ottaneet selvää asioista, vaan toimivat täysin oman päänsä mukaan?"""""

    Siksi ko mie ja sie olema net valinnu sinne päättähän meän asioista ÄÄNESTÄMÄLLÄ ja jos tuntuu että tiät enemän ko muut niin KERRO TOTUUS äläkkä selevitä paskaa, laiton on sitte ko joku isompi instanssi määrää ko SIE

    No voi Jeesus mitä idiotismia. Se on aivan sama vaikka olisitte äänestäneet tästä ikuisuuteen, ei se äänimäärä tee asiasta yhtään sen laillisempaa. Korkeintaan sen, että äänen saanut typerys joutuu linnaan kun äänestelee miten sattuu lain vastaisesti.
    Voidaanko me muu Suomi äänestää että erotetaan Kittilä Suomesta ja maksakoon itse omat menonsa. Olisiko se sitä demokratiaa kun s.......a äänestetään, prkl. Kyllä on vähä-älyisiä ajatuksia näillä neropateilla kun luulevat että jos vain äänestetään niin kyllä siinä rauta muuttuu kullaksi.

    Äänestä

Halvalla pääsee vihervasuri elätistä eroon. Vain kahden kuukauden palkka kun avaimet otetaan pois.

Eikä se paljoa yksi viherkommari maksa kulta ja matkailupitäjälle.

Äänestä

Taijamma nostaa taas veroja ensvuona,hähähähäää!!!!

Äänestä
  • empä uskaltanut äänestää omantunnon mukaan. Vaan piti noudattaa ryhmäpäätöstä, muuten sukulaiset sais kärsiä.
    Töitä ei enää saisi.

    Äänestä

Anna Mäkelän rauhallisuus a-stdion haastattelussakin osoitti sen olevan täysin oikeassa. Sensijaan Kurula takeleteli,kierteli,eikä osannuit vastata suoriin kysymyksiin . Kyllä tais nyt tulla rökäle häviö ja häpeä Kittilän kunnan päättäjille.

Äänestä
  • Taitaa olla pikemminkin mahdollisimman suurien erorahojen kalastelua ja siinähän ystävällisesti "ANTTI" antaa täyden tuen ?

    Äänestä

  • PRO ,propelli kirjoitti:

    Taitaa olla pikemminkin mahdollisimman suurien erorahojen kalastelua ja siinähän ystävällisesti "ANTTI" antaa täyden tuen ?

    Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat

    Äänestä

  • Tuntematta henkilöä aattelit heittää tämmösen ajatuksen ilmoille?
    Onko kurula sinun tuttu?

    Äänestä

Poromiehet pieree ja kepulit tulevat ripuloimaan Valitettavasti....

Äänestä
  • Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat

    Äänestä

Tässä näkyy se sivistys joka uhkailee, vainoaa sekä lopulta erottaa.. Tarkoituksena lopettaa diskurssi asian ympäriltä.

Kun kompetenssi ei riitä hallitsemaan kokonaisuuksia, keskustelu on pelkästään samoja hokemia siitä tyhmimmästä päästä.

Kuntalaiset häpeää, tämä vain jatkaa.

Äänestä

diktaattorit tuhoavat aina itsensä....

Naurua pukkaa jo valmiiksi...

Äänestä
  • Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat

    Äänestä

Nyt kunnan rötösherrat- ja naiset saavat rauhassa puljata, kun kyttääjä on pantu pellolle. Kai tiedätte, että kaivoitte isomman kuopan ittellenne johon tulette lankeamaan :D

Pieni piiri ei pyöri kauaa..heh heh

Äänestä

Joopa se joo, ei tässä hommassa taida tulla muuta kuin kulueriä Kittilän kunnalle. Vuosikausia kestäviä oikeusprosessisia ja lehdistön hampaissa riepottelua. Asiat olisi pitänyt hoitaa hieman fiksummin.

Äänestä

häviävät kaikki taistelunsa ? Se on ikäänkuin luonnonlaki ... ?

Äänestä

Älkäähän etelän pellet hättäilkö.Mehän kyllä maksetaan jos tästä nyt jotain laittomuutta löydetään.Eisole poka mikhään,pääasia että päästiin siitä naurettavan ylimielisestä emännästä.Me ei tartteta Annaa,kai se Hille keksii sille Tuikusta jotain töitä.

Äänestä

Ihme huoli kuntalaisilla on nyt kunnanjohtajan työllistymisestä. Eiköhän Anna Mäkelä muutaman vuoden elä loisteliaasti erorahoillakin. En minä ainakaan lähtisi töihin, jos lottovoiton saisin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kuntalainen. kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/kittilan_kunnanjohtaja_sai_potkut/7632408

Kiitos paljon !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu