Hot wings sauce

Mieheni on ihastunut hot wingseihin (jotain friteerattuja kanansiipiä, saa vain tietyistä ravintoloista) ja on nyt vailla hyvää mauste/frittireseptiä, jotta voisi tehdä omia hot wingsejään kotona. Itse en niin tulisesta välitä, joten lähettäkää ihmeessä myös tavallisempia reseptejä.
31466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaupasta löytyy valmiiksi maustettuja kanansiipiä. Ei tarvitse kuin ruskistaa uunissa.

Jos ostat ei maustettuja siipiä niin perusgrillikastike käy suoraan pullosta marinointiin. Tulisuutta saa Tabascosta tai Caynepippurista.

Itse tehty perusresepti marinointii: 1 dl öljyä, 1 dl soijakastiketta, 2 rkl hunajaa, 2 tl jauhettua mustapippuria, 2 tl paprikajauhetta, 2 valkosipulinkynttä murskattuna, 2 tl chiliä joko jauheen tai rouheena. Tähän marinaadiin voi sitten lisätä Tabascoa, Cayenepippuria tms. oman maun mukaan.

Kanansiivet muovipussissa marinaadikastikeeseen n. vuorokaudeksi jääkaappiin. Valutetut siivet leivinpaperin päälle uunipellille ja sitten uuniin 225 asteeseen. Käännellään ja sivellään pullasudilla, ei käytetyä vaan uutta, marinaadia paiston aikana pari kertaa. Kypsyvät n. 1/2 tunnissa. Kypsyyden näkee siitä kun liha irtoaa helposti luusta.

Äänestä

Alkuperäisten "Hot Wings":ien kastiketta saa ostaa myös mukaan (ainakin joistakin) niistä ravintoloista, joista kyseisiä siipiä saa. Kastiketta myy ainakin luullakseni "Hook" Kehräsaaressa Tampereella. Soosi on ostettaessa "exxxtra hottia" ja sitä jatketaan kotona voisulalla, jotta saadaan vähemmän tulinen versio mielen mukaan... tosi kevyttä siis :)

Emme ole yrityksistä huolimatta pystyneet selvittämään, mitä tämä herkku sisällään pitää, mutta olisiko ainakin etikkaa, voita, piripiriä, paprikamaustetta... ja ties mitä. Namia on kuitenkin!

Äänestä
  • Amerikassa tätä aitoa kastiketta saa ihan kaupasta. Eli se on Franks jotain nimeltä. Suomessa sitä saanee jostain tukusta, koska sitä on myös ravinteleissa tarjolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Merika kirjoitti:

Mieheni on ihastunut hot wingseihin (jotain friteerattuja kanansiipiä, saa vain tietyistä ravintoloista) ja on nyt vailla hyvää mauste/frittireseptiä, jotta voisi tehdä omia hot wingsejään kotona. Itse en niin tulisesta välitä, joten lähettäkää ihmeessä myös tavallisempia reseptejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu