Väkivalta monikulttuuriliitoissa, onko sitä?

Palstalle suolletaan liukuhihnalta väkivaltaan liittyviä otsikoita ja linkkejä. Tämä on jatkunut vuosia, mutta asiallista keskustelua väkivallasta ei ole näkynyt. Toivoisin kiihkotonta keskustelua aiheesta, voiko väkivallasta tulla ongelma monikulttuuriliitossa esimerkiksi väkivaltaa koskevien eriävien näkemysten vuoksi?

Sekä naisten että miesten kokemukset ovat enemmän kuin tervetulleita.
52417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Eriävien näkemyksien vuoksi? Niin että eihän se mikään ongelma tietenkään ole, jos väkivaltaisuus on molempien mielestä parisuhteeseen kuuluva juttu. Ihan pariskunnan oma valinta.

Äänestä

Hei lumi maassa, todella hyvä aloitus.
Väkivalta on tällä palstalla todellakin viihdettä, sellaista kiukkupornoa. 'Keskustelijat käyttävät sitä omien vähemmän asiallisten näkemyksiensä pönkittämiseen.

Väkivallan ollessa asia joka tehokkaasti tuhoaa uhrinsa ja tekijänsäkin mielen sekä rakkauden kahden ihmisen väliltä, ansaitsisi se paljon asiallisempaa ja hienovaraisempaa huomiota.

Olen ollut kumppanin kanssa jonka suuttumiset ja tulistumiset olivat sellaista luokkaan että ai herra Jeesus.
Niiden tulistumisten pelko oli kuin väkivallan pelkoa vaikkei suoranaisen väkivallan kohteeksi joutunutkaan.

Jos pystyisi keskustelemaan niistä tunteista jotka väkivaltaiseen käyttäytymiseen johtavat niin se olisi varmasti yllättäen aika herkkä keskustelu.
Uskon että tunteet häväistyksi tulemisesta, pelko hylätyksi tulemisesta ja oman itsen mitätöitymisen pelko herättävät voimakkaimmat väkivaltareaktiot. Kun omaa minäänsä ei pysty puolustamaan enää mitenkään muuten kuin väkivallan keinoin, alkaa väkivalta.

Väkivallan tekijältä ovat siis paremmat defenssit loppuneet.

Itsekin sitä on tuntenut yllykettä ryhtyä 'toimenpiteisiin' eli siis väkivaltaan jos kumppani jonka kanssa pitäisi olla rakkaussuhde oikein tuntuu käyttäytyvän väärin minua kohtaan, polkee omia tunteita, on tosi epäoikeudenmukainen tms.
Mutta eihän se väkivalta auta, eihän ihmistä jota rakastaa voi fyysisesti vahingoittaa.

Väkivalta on paljon muutakin kuin vain että ärsyttää tai vihastui jostain. Väkivalta on reaktio pelkoon siitä että oma itse murtuu.

Äänestä

MUTTA VIELÄ VÄHEMMÄN YMMÄRRÄMME SINUA, JOKA NÄITÄ IKÄVIÄ MURHENÄYTELMIÄ PITÄÄ LYÖMÄKEPPINÄ OMIEN VIHANPURKAUKSIENSA TUKEMISEEN. MINUSTA OLET TODELLA SAIRAS IHMINEN, KUINKA KEHTAAT TUOMMOISTA TEHDÄ, ET KUNNIOITA UHREJA, VAAN KÄYTÄT HEIDÄN KÄRSIMYSTÄÄN HYVÄKSI LINKITTÄMÄLLÄ NOITA TÄNNE. OLET HALVEKSITTAVAN ALHAINEN OTUS. HYI HÄPEÄ.

Äänestä
  • "voiko väkivallasta tulla ongelma monikulttuuriliitossa esimerkiksi väkivaltaa koskevien eriävien näkemysten vuoksi?"

    Mitä mitä mitä...
    Jos kaksi ihmistä asuvat yhdessä ja sanovat ettei heillä ole erilaisia mielipiteitä on suhde todella tylsä. Molemmilla pitää olla omat mielipiteet mutta niitä on sovitettava yhteisessä elämässä siten että elämä kulkee eteenpäin molempia tyydyttävällä tavalla.

    Miten väkivalta ja mielipiteet kuuluvat samaan lauseeseen?
    Vaimollani on vahvat mielipiteet ja olen tosi onnellinen etteivät mielipiteet aina vastaa omiani koska hän on myös usein oikeassa ja minä väärässä.

    Mielipide-erot vahvistavat kahden ihmisten välistä elämää, miksi tulisi käyttää asiaa väkivallan perusteena? Parisuhde tulisi olla kahden toisiaan kunnioittavan ihmisen välinen liitto jossa ei ole selvää tietoa kumpi on kampi.

    Mielestäni olen vahva persoona mutta vaimoni on vielä vahvempi ja hän saa pitää ne vahvat mielipiteensä. Olenhan jopa rakastunut siihen persoonaan jolla on ollut vahvat mielipiteet jo ennen minua. Mikä helvetinoikeus minulla olisi muuttaa hänen persoonaansa vain siksi että olisin eri mieltä?

    Jokaisella lienee vapaus valita oma elämänkatsomus ja siihen kuuluu mielipidevapaus.

    Äänestä

  • Liisa 32 Arsela21.11.2014 16:08

    lopahtiko persutipulla viinakset?

    Äänestä

Tuli mieleen yksi juttu minkä kuulin yhdeltä ihmiseltä, tämä on kyllä aika tyhmä mutta kerron sen nyt kumminkin, kun siinä tulee minusta esiin erilaiset käsitykset, jos siis tajusin oikein mitä tarkoitit erilaisilla käsityksillä. Eli siis on seurusteleva pari, sanotaan vaikka henkilöt A ja B, jotka ovat eri maalaisia. He ovat olleet viettämässä iltaa ja ovat juoneet alkoholia mutta eivät ole missään hirveässä kännissä, no he alkavat kinastella jostakin yhdentekevästä asiasta huumorilla ja kinastelu johtaa leikilliseen käsikähmään jossa ei siis ole alunperin mitään väkivaltaa, yhtäkkiä silti siinä mylläkässä A tarttuu B:tä hiuksista ja vetää, ihan ilman mitään järjellistä syytä, jotenkin tilanne vain lähtee käsistä. A lopettaa melkein heti kun huomaa mitä on tekemässä mutta asia on jo tapahtunut. Tilanne loppuu tähän ja molemmat menevät nukkumaan. Seuraavana aamuna A teeskentelee ensin että oli niin kännissä ettei muista koko asiaa koska kokee tapahtuneen nolona ja hävettävänä. Aikaisemmin on sovittu että sinä aamupäivänä A ja B menevät erääseen paikkaan jossa tapaavat kavereitaan ja he menevät sinne puhumatta tapahtuneesta mitään. Tapaamisessa B alkaa yhtäkkiä kertoa asiaa kavereille kuin se olisi jokin koominen anekdootti, A on ihan punainen ja haluaisi vajota maan alle mutta kaverit nauravat jutulle. Myöhemmin illalla A ja B puhuvat asiasta ja A:n mielestä on tapahtunut jotain kauheaa mutta B:n mielestä koko juttu on vitsi. Mitä mieltä olette tällaisesta? Minusta aika pimeää käytöstä ja onhan se rikollistakin.

Äänestä
  • Ei leikillinen vapaasta tahdosta tapahtuva käsikähmä tai siitä kertominen ole rikollista. Eikä ole mitään lakia, joka asettaisi rajan käsikähmän ja tukkapöllyn välille. On ihan pariskunnan oma asia, että missä rajat kulkevat. Niitä voi tietenkin olla pariskunnan itsekään vaikea tietää, kun kaikesta ei tietenkään ole koskaan mahdollista etukäteen sopia.

    Minusta tukasta repiminen ei ole hauska leikki, mutta jos jotain leikkipainia olisin lähtenyt käymään, niin en minä nyt järkyttyisi, jos tukastani vedettäisiin, enkä todellakaan höpisisi laittomuuksista. Sanoisin, että tuo ei ole ihan jees.

    Äänestä

  • appisas kirjoitti:

    Ei leikillinen vapaasta tahdosta tapahtuva käsikähmä tai siitä kertominen ole rikollista. Eikä ole mitään lakia, joka asettaisi rajan käsikähmän ja tukkapöllyn välille. On ihan pariskunnan oma asia, että missä rajat kulkevat. Niitä voi tietenkin olla pariskunnan itsekään vaikea tietää, kun kaikesta ei tietenkään ole koskaan mahdollista etukäteen sopia.

    Minusta tukasta repiminen ei ole hauska leikki, mutta jos jotain leikkipainia olisin lähtenyt käymään, niin en minä nyt järkyttyisi, jos tukastani vedettäisiin, enkä todellakaan höpisisi laittomuuksista. Sanoisin, että tuo ei ole ihan jees.

    Siis ei minustakaan tietty leikillinen käsikähmä ole rikollista eikä kertominenkaan, mutta hiuksista vetäminen on, eihän ketään saa vetää hiuksista. Mutta onhan jutussa kieltämättä sekin puoli että mitä alkaa mukaan johonkin leikkipainiin, kun siinä ei tosiaan voi tietää ihan tarkkaan mitä tapahtuu. Että jotenkin vähän vikaa on siinä B:ssäkin kun kerran oli siinä mukana. Silti A:n ei minusta olisi pitänyt tehdä tuollaista mikä sattuu toista. Ja joku tuolla alempana kirjoittaa että on tavallaan sama vetääkö hiuksista vai lyökö nyrkillä kun molemmat ovat väkivaltaa, niin kuin ovatkin. Mutta ei siis kukaan muu ole höpissyt laittomuuksista kuin minä vain nyt tässä ulkopuolisena, eikä koko juttu edes kuulu minulle yhtään, kerroin vain kun se tuli tästä aloituksesta mieleen.

    Äänestä

  • Nellianna kirjoitti:

    Täytyy vielä kertoa että jutun henkilöt eivät ole muslimeja kun tällä foorumilla kaikki negatiiviset asiat käännetään muslimeihin. Ja varmaan pitää kertoa sekin että A on nainen ja B on mies.

    Äänestä

olin väkivaltaisessa suhteessa menneisyydessä, mies oli irakista kotoisin mutta oli asunut suomessa lähes koko ikänsä. exäni isä oli kaapannut exän äidin ja pakottanut tämän morsiammekseen. he olivat myöhemmin eronneet, mutta olisi pitänyt tajuta, ettei henkilö joka kasvaa tuollaisessa ilmapiirissä kykene mihinkään tasa-arvoiseen parisuhteeseen tai kunnioita tippaakaan naisten oikeuksia. ulospäin hän kyllä esitti erittäin suvaitsevaa ja länsimaalaista, harmi vaan, että kesti niin pitkään nähdä se todellinen luonne. myös tiedän, että kaikki hänen veljensä ovat/olivat väkivaltaisia kumppaneilleen.

Äänestä

Itse ajattelen asia niin,että pitää kyllä ottaa huomioon sen toisen kulttuurin, tavat, ajatusmaailman heti alkuun. Täysin eri kulttuurit joissa naisilla on täysin eri asema perheessa, suhteessa, yhteiskunnassa ei aina tuo rikkautta suhteeseen. Sen vaan pitää ymmärtää jo alusta kenen kanssa on tekemisissä ja mitä siltä voi odottaa. Länsimaalaisena naisena minun on täysin turha huutaa ja raivoa ettei mies saa tehdä sitä tätä ja tuota, miehelle joka on kasvanut kulttuurissa jossa nainen ei saa edes ääntä korottaa... Koen naurettavana lukea, kun naiset itkee, että mies tönii tai lyö...ja se on muka täys yllätys, kun eläät esim. jonkun itsämaisen miehen kanssa. Kohta tänne kirjoitetaan "mun mies ei koskaan lyönyt" mutta kyllä 80% naisista kokee jonkinlaista väkivaltaa noiden kanssa vaikka mitä tulisi tänne väittää. Ja on todellakin eroa mitä luokitellaan väkivallaksi, voi hakata naista nyrkillä naamaan tai vetää tukasta...joillekin molemmat ovat yhtä pahoja, joillekin se tukasta vetäminen on vain sellainen "vitsi". Omasta mielestäni mikä tahansa fyysinen vahingoittaminen on väkivalta, jos se tehdään vastoin toisen tahtoa. Tiedän kuitenkin, että aika moni nainen hiljaisesti hyväksyy sellaisen tavan vaikka ei sellaista suhteeseen halua. Jokaisen oma valinta, kenen kanssa ja miten elää, turha myöhemmin itkeä surkeaa elämää. Pätee myös suomimiehiin...väkivalta on täälläkin yleistä, vaikka ääneen ei sanotaan.

Äänestä

Mieheni synnyinmaan kulttuurissa vaimon kurittamista ei hyväksytä, mutta sitä ymmärretään. Nainen katsotaan usein syypääksi. Ja asia erikseen ovat sitten anoppi-miniä -kuviot. Jos riisi kiehuu yli, pitää vähentää lämpöä eli nainen on vastuussa luonnostaan kuumemman miessukupuolen jäähdyttelystä. Nainen huolehtii kodin ilmapiiristä. Mutta asenteet muuttuvat, eivätkä kaikki enää näe niin.

Mieheni vanhempien liitto oli rakkausavioliitto eikä heidän välillään (tietääksemme) esiintynyt väkivaltaa, kuten ei meidänkään suhteessamme. Jotain ongelman yleisyydestä kuitenkin kertoo se, että kun ensimmäistä kertaa vierailin mieheni synnyinmaassa, hänen sisaruksensa tenttasivat kahden kesken, onko mieheni minulle hyvä: antaako rahaa, pelaako, ryyppääkö, lyökö jne. Avioliitto nähdään koko perheen asiana, ja jos on jotain ongelmia, perheenjäsenet voivat yrittää auttaa.

Entäs sitten toisinpäin? Miehelle tuntuu olevan suuri pelko, että kaverit luulevat hänen olevan tossun alla, "pelkäävän vaimoaan". Tästä vitsaillaan usein. Olin kerran kuulemassa keskustelua, jossa miehet pohtivat, mitä tehdä, kun erään miehen vaimo hakkaa miestä (ko. mies ei itse ollut paikalla). Miestä säälittiin, mutta hänelle ei ollenkaan naureskeltu. Moni sanoi arvostavansa sitä, ettei mies iske takaisin, vaikka voisi, ja mietti, pystyisikö itse olemaan lyömättä. Lähinnä keskustelu koski sitä, kuka voisi olla välittäjänä ja miten: vaimon äiti, kaverit, kavereiden vaimot?

Lasten fyysinen kurittaminen on asia, josta olemme avoimesti olleet eri mieltä mieheni kavereiden kanssa. Mieheni on kokenut lapsena fyysistä kurittamista (minä en), muttei hyväksy sitä kenenkään lapsen kohdalla. Eli oli yleinen ilmapiiri millainen tahansa ja perhetausta millainen tahansa, yksilö voi tehdä myös tietoisia päätöksiä toimia toisin.

Toki väkivalta voi olla myös henkistä. Mielestäni puolisoiden pitäisi olla toistensa kumppaneita, tärkeimpiä ihmisiä elämässä. Siihen ei sovi se, että puolisoaan pitäisi joutua pelkäämään tai että joutuisi säätelemään omaa käyttäytymistään sen pelossa, että toinen suuttuisi.

Tämä sanottu. Ehkä miehelleni kuitenkin oli aluksi yllätys, että asettauduin joskus suoraan hänen mielipiteitään vastaan. Sanoin, että sori vain, olen eri mieltä: mitäs nyt tehdään? Hän oli ennemminkin tottunut siihen, että vaimo manipuloi ja saa miehen hienovaraisemmin, ajan kanssa, ehkä vähän mököttäenkin, toimimaan mielensä mukaan. Minä taas olen oppinut, etten lähde riitelemään asioista, joilla ei loppupeleissä ole merkitystä ja joiden syy on muualla, esimerkiksi väsymyksessä. Tilannetta ei tarvitse pahentaa. Joskus auttaa halaaminen, joskus se, että antaa miehen olla. Kyllä hän sitten huomaa töpänneensä ja pyytää anteeksi, joko hyvittelemällä teoin tai nykyisin myös ihan sanallisesti.

Äänestä

Luin kannanotot, kiitos osallistumisestanne. Miksi aloitin tämän keskustelun, taustalla on huoli omasta tilanteestani. Miesystäväni on alkanut osoittaa merkkejä mustasukkaisuudesta ja rajoittamisesta. Olemme jo vakiintunut (vuosia) pariskunta, mutta miehen käyttäytyminen on alkanut muuttua vasta viime aikoina. Suunnitelmissa on ollut avioliitto, mutta en ole enää varma, onko se hyvä ajatus. Emme asu tällä hetkellä vakituisesti yhdessä.

Muutamia kertoja on sattunut, että mies on estänyt minua menemästä kotini ovesta ulos asettumalla oven eteen. Syyksi hän on sanonut, että minun ei ole turvallista liikkua yksin iltaisin. Toisinaan hän myös varoittelee minua puhumasta muiden miesten kanssa. Ennen näitä ongelmia ei ollut. Olen halunnut keskustella asiasta, mutta mies sulkeutuu silloin täysin. Hän ei ole varsinaisesti kajonnut minuun, mutta koen oloni epävarmaksi.

Äänestä
  • Huolestuttavaa. Onko mies sinulle tasavertainen puoliso vai onko hänellä muka jokin oikeus rajoittaa aikuista ihmistä? En ymmärrä, miksi puolisolta pitäisi pyytää lupaa tai toisaalta, miten puolisolta voisi kieltää jotain.

    Äänestä

  • Chom chom kirjoitti:

    Huolestuttavaa. Onko mies sinulle tasavertainen puoliso vai onko hänellä muka jokin oikeus rajoittaa aikuista ihmistä? En ymmärrä, miksi puolisolta pitäisi pyytää lupaa tai toisaalta, miten puolisolta voisi kieltää jotain.

    Asuimme avopuolisoina jonkin aikaa. Nyt meillä on erilliset asunnot syistä, jotka eivät liity tähän asiaan. Toki vietämme suuren osan ajastamme jomman kumman luona.

    En itsekään hyväksy, enkä myöskään ymmärrä miehen muuttunutta käytöstä. Aiemmin mies on ollut täysin normaali, eikä hänellä ole tietääkseni koskaan ollut mielenterveysongelmia. Hän on asunut Suomessa lähes koko aikuisikänsä, jo paljon ennen tapaamistamme ja on tottunut toimimaan suomalaiseen malliin, myös työelämässä.

    Mikäli olen ymmärtänyt oikein (en voi olla varma miehen sulkeutumisen vuoksi), mies ei näe kuvailemaani rajoittamista ongelmana, eikä hän myöskään näe liikkumiseni estämistä väkivaltaisena toimintana. Itselläni on estämisestä eriävä näkymys. Tiedän että mieheni entisessä kotimaassa naiset eivät liiku yksin suomalaiseen tapaan, mutta mies ei ole koskaan edes maininnut tätä aihetta.

    En tiedä mistä viime kuukausina ilmennyt muutos voi johtua. Olen pohtinyt voisiko se olla yhteydessä aviolittosuunnitelmiimme. Meillä ei sinänsä ole pakottavaa tarvetta mennä avioon, yhteiselo voi jatkua entiseen tapaan.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Mistä maasta miehesi on kotoisin?

    Luuletko käyttäytymisen tulevan hän kulttuuristaan ja hyväksytkö sen kulttuurin jos hän vaatii sinua alistumaan kotiorjaksi jolla ei olisi oikeuksia päättää omasta ajankäytöstään?

    Äänestä

  • China Dragon kirjoitti:

    Sitä minä tämän keskustelunkin avulla pohdin, mihin muuttunut käyttäytyminen voisi liittyä. Liittyykö se jonkinasteiseen alkavaan mielenterveysongelmaan vai miehen lapsuus/nuoruusajoilta juontaviin kokemuksiin ja tapakulttuuriin.

    Tässä keskustelussa on tullut esille, että on voinut mennä pitkäänkin ennen kuin väkivaltainen käytös on tullut esiin. Olisin kiinnostunut tietämään, onko monillakin kokemuksia tällaisesta luonteenmuutoksesta.

    Olen pitkään seurannut tätä palstaa, joskin vain ajoittaisesti. Olen joskus osallistunutkin keskusteluun. Jätän mainitsematta mieheni syntymämaan.

    En ole aikeissa alistua kotiorjaksi.

    Tiedät itse vastauksen kysymykseesi.
    Tiedät että pelisi on pelattu. Muslimisi on näyttänyt oikean karvansa ja paluuta entiseen ei ole.
    Nyt jää jäljelle vain kysymys mitä aiot tehdä, pysytkö patjana nykyiselle musuloidille vai etsitkö toisen jonka kanssa voit tehdä samat virheet uudestaan.
    Tiedäthän että ihmisen kanssa et voi suhdetta luoda sillä yksikään ihminen ei hyväksy sitä että olet ollut musliminpatja.

    Siis vaikea sanoa mistä tuollainen käytös on yhtäkkiä alkanut, ihan kuin joku mielenhäiriö ja paha juttu sekin ettei mitään voi puhua. Ehkä miehesi pitäisi hakeutua lääkäriin jos hänellä on vaikka lapuudessa jokin trauma joka jostakin syystä on pulpahtanut nyt pintaan. Ja kun mies on eri maasta kotoisin ja siellä voi olla eri käsitys siitä mikä lasketaan väkivallaksi, niin kannattaisi varmaan selvittää vielä miten hän ajattelee jos se on mahdollista ja jos jatkat suhdetta. Kyllä tuollainen että mies menee oven eteen eikä päästä ulos on aika outoa touhua. Minulla ei ole mitään kokemusta väkivaltaisista miehistä mutta jos yritän mielikuvissa samaistua kertomaasi tilanteeseen, niin onhan se tosi ahdistava ja pelottava. Jos joku tekisi itselleni vastaavaa, en jäisi enää koskaan kahdestaan hänen kanssaan mihinkään.

    Siis lapsuudessa jokin trauma, tuli kirjoitusvirhe.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Asuimme avopuolisoina jonkin aikaa. Nyt meillä on erilliset asunnot syistä, jotka eivät liity tähän asiaan. Toki vietämme suuren osan ajastamme jomman kumman luona.

    En itsekään hyväksy, enkä myöskään ymmärrä miehen muuttunutta käytöstä. Aiemmin mies on ollut täysin normaali, eikä hänellä ole tietääkseni koskaan ollut mielenterveysongelmia. Hän on asunut Suomessa lähes koko aikuisikänsä, jo paljon ennen tapaamistamme ja on tottunut toimimaan suomalaiseen malliin, myös työelämässä.

    Mikäli olen ymmärtänyt oikein (en voi olla varma miehen sulkeutumisen vuoksi), mies ei näe kuvailemaani rajoittamista ongelmana, eikä hän myöskään näe liikkumiseni estämistä väkivaltaisena toimintana. Itselläni on estämisestä eriävä näkymys. Tiedän että mieheni entisessä kotimaassa naiset eivät liiku yksin suomalaiseen tapaan, mutta mies ei ole koskaan edes maininnut tätä aihetta.

    En tiedä mistä viime kuukausina ilmennyt muutos voi johtua. Olen pohtinyt voisiko se olla yhteydessä aviolittosuunnitelmiimme. Meillä ei sinänsä ole pakottavaa tarvetta mennä avioon, yhteiselo voi jatkua entiseen tapaan.

    Mielestäni ei kannata ihmetellä mistä johtuu, jos mies ei kerro itse tai ei välttämättä edes tiedostaa, koska ei näe mitään vikaa omassa käyttäytymisessä. Mieti ennemmin sitä että suostutko elää liitossa jossa mies kieltää ja rajoittaa. Saattaa olla, että keskustelut avioliitosta antaneet hänelle käsityksen, että nyt kun olet hänen nainen niin hänellä on oikeus määrätä sua. Kun eletään erillään ilman mitään suunnitelmia tulevaisuudesta asioilla ei ole niin suurta merkitystä, jos vaimoksi haluat tulla niin kuviot muuttuvat. Vaikka mies olisi pitkään suomessa asunut, kulttuuriperinteet ja tietynlaiset käytännöt on vaikea pyyhkiä pois, eteenkin jos ne ovat miehen puolelta edulliset: naisen kuuliaisuus. Kannattaa nyt oikeasti miettiä jaksatko tuota loppuelämäsi ja tilanne saattaa jopa pahentuakin.

    Äänestä

  • Raaka Watson kirjoitti:

    Tiedät itse vastauksen kysymykseesi.
    Tiedät että pelisi on pelattu. Muslimisi on näyttänyt oikean karvansa ja paluuta entiseen ei ole.
    Nyt jää jäljelle vain kysymys mitä aiot tehdä, pysytkö patjana nykyiselle musuloidille vai etsitkö toisen jonka kanssa voit tehdä samat virheet uudestaan.
    Tiedäthän että ihmisen kanssa et voi suhdetta luoda sillä yksikään ihminen ei hyväksy sitä että olet ollut musliminpatja.

    Heh, on tämä Watson aika koominen hahmo vai mitä olette mieltä. Onhan hän viihdyttävä. Vaimo saa varmasti hyvät naurut päivittäin, ja mikäs sen mukavampaa. Jos voi nauraa toisen kanssa on se melkein parasta elämässä.

    Olen Watsonin kanssa periaatteessa ihan samaa mieltä, en kuitenkaan siitä että jos sitä on kerran muslimi kellistänyt patjakseen niin ei voisi sen seurauksena enää suhdetta 'ihmiseen' luoda.

    En itse ole musuloideihin mitenkään erikoistunut mutta on sitä joskus jonkun sellaisen patjaksi erehtynyt joskin hyväksi patjaksi, sellaiseksi Hästens -tyyppiseksi.
    Pitänee varmistaa ettei moiseen enää sorru ja toivottavasti vielä on joskus mahikset suhteeseen ihmisen kanssa.

    Mutta kyllä Watsonilla pointti on, olen samaa mieltä, ap:n muslimi on nyt karvansa näyttänyt ja ei se siitä varmaan helpota.

    Miksi monet teistä kokevat Watsonin sellaisena uhkana kuin kokevat, itse en hiilly hänen kommenteistaan. Otan huumorilla minkä pystyn ja faktana mitkä pitää ja lopuista ajattelen: Ei se joka provosoi vaan se joka provosoituu.

    Äänestä

  • _2_1_ kirjoitti:

    Vaadin miehen keskusteluun asiasta, mutta ei osaa selittää käytöstään. Kohauttelee olkapäitään asialle, ei pidä minään.

    Nyt on toistaiseksi tauko suhteessa, koska tein selväksi etten hyväksy rajoittamista. Mies miettii asiaa tahollaan, tietääkseni on keskustellut myös sukulaistensa kanssa.

    Jos on lapsuudesta juontuvia ongelmia, ne on mielestäni selvitettävä itse, niitä ei tuoda suhteeseen.

    Mikäli mies vetoaa perinteisiin, lopetan suhteen. Jää nähtäväksi.

    Minusta aika turhanpäiväinen keskustelu, kun tietää, että Suomi on yksi maailman väkivaltaisimpia maita, ja keskuudessamme vaeltaa ihmisiä väkivaltageeni päässä. Eiköhän väkivaltaisen ihmisen kanssa ole yksi ainoa neuvo kansallisuudesta riippumatta: pysy kaukana, jos arvostat elämääsi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ei toki tarvitse osallistua turhanpäiväiseksi kokemaansa keskusteluun.

    Äänestä

  • LouisianaCrematory kirjoitti:

    Heh, on tämä Watson aika koominen hahmo vai mitä olette mieltä. Onhan hän viihdyttävä. Vaimo saa varmasti hyvät naurut päivittäin, ja mikäs sen mukavampaa. Jos voi nauraa toisen kanssa on se melkein parasta elämässä.

    Olen Watsonin kanssa periaatteessa ihan samaa mieltä, en kuitenkaan siitä että jos sitä on kerran muslimi kellistänyt patjakseen niin ei voisi sen seurauksena enää suhdetta 'ihmiseen' luoda.

    En itse ole musuloideihin mitenkään erikoistunut mutta on sitä joskus jonkun sellaisen patjaksi erehtynyt joskin hyväksi patjaksi, sellaiseksi Hästens -tyyppiseksi.
    Pitänee varmistaa ettei moiseen enää sorru ja toivottavasti vielä on joskus mahikset suhteeseen ihmisen kanssa.

    Mutta kyllä Watsonilla pointti on, olen samaa mieltä, ap:n muslimi on nyt karvansa näyttänyt ja ei se siitä varmaan helpota.

    Miksi monet teistä kokevat Watsonin sellaisena uhkana kuin kokevat, itse en hiilly hänen kommenteistaan. Otan huumorilla minkä pystyn ja faktana mitkä pitää ja lopuista ajattelen: Ei se joka provosoi vaan se joka provosoituu.

    Palstalla rasistisesti ja alatyylisesti räyhääminen eivät ainakaan minua viihdytä. Uskon että muun muassa kyseinen henkilö on karkoittanut palstalta vuosien varrella useita kirjoittajia.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Minusta aika turhanpäiväinen keskustelu, kun tietää, että Suomi on yksi maailman väkivaltaisimpia maita, ja keskuudessamme vaeltaa ihmisiä väkivaltageeni päässä. Eiköhän väkivaltaisen ihmisen kanssa ole yksi ainoa neuvo kansallisuudesta riippumatta: pysy kaukana, jos arvostat elämääsi.

    Mistä tietosi on peräisin ,olisko vain omasta päänupista

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Minusta aika turhanpäiväinen keskustelu, kun tietää, että Suomi on yksi maailman väkivaltaisimpia maita, ja keskuudessamme vaeltaa ihmisiä väkivaltageeni päässä. Eiköhän väkivaltaisen ihmisen kanssa ole yksi ainoa neuvo kansallisuudesta riippumatta: pysy kaukana, jos arvostat elämääsi.

    Ihankos totta?
    Ainakin jos verrataan esimerkiksi Etelä-Afrikkaan niin aika kaukana Suomessa ollaan ko. maan tilastoista.
    Siellä kuolee väkivallan seurauksena joka päivä 44 ihmistä eli yksi ihminen joka 33 minuutti.
    Vastaavasti raiskauksia tehdään 700 raiskausta joka tunti eli 1 raiskaus joka 6:s sekunti eli tavallisen kadun tallajan murha / raiskaus ei ylitä edes uutiskynnystä!

    Äänestä

  • LouisianaCrematory kirjoitti:

    Heh, on tämä Watson aika koominen hahmo vai mitä olette mieltä. Onhan hän viihdyttävä. Vaimo saa varmasti hyvät naurut päivittäin, ja mikäs sen mukavampaa. Jos voi nauraa toisen kanssa on se melkein parasta elämässä.

    Olen Watsonin kanssa periaatteessa ihan samaa mieltä, en kuitenkaan siitä että jos sitä on kerran muslimi kellistänyt patjakseen niin ei voisi sen seurauksena enää suhdetta 'ihmiseen' luoda.

    En itse ole musuloideihin mitenkään erikoistunut mutta on sitä joskus jonkun sellaisen patjaksi erehtynyt joskin hyväksi patjaksi, sellaiseksi Hästens -tyyppiseksi.
    Pitänee varmistaa ettei moiseen enää sorru ja toivottavasti vielä on joskus mahikset suhteeseen ihmisen kanssa.

    Mutta kyllä Watsonilla pointti on, olen samaa mieltä, ap:n muslimi on nyt karvansa näyttänyt ja ei se siitä varmaan helpota.

    Miksi monet teistä kokevat Watsonin sellaisena uhkana kuin kokevat, itse en hiilly hänen kommenteistaan. Otan huumorilla minkä pystyn ja faktana mitkä pitää ja lopuista ajattelen: Ei se joka provosoi vaan se joka provosoituu.

    "Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos" kyllähän watsonin jutuissa myös sitä totuutta on, mutta myös todella paljon liioiteltua.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Palstalla rasistisesti ja alatyylisesti räyhääminen eivät ainakaan minua viihdytä. Uskon että muun muassa kyseinen henkilö on karkoittanut palstalta vuosien varrella useita kirjoittajia.

    Kerropa nyt Watson sedälle mikä rotu islam on?

    Äänestä

  • Minun mieheni käyttäytyi aivan samalla tavalla. Joudun myös häpeäkseni myöntämään, että myöhemmin meillä on ollut kunnon nyrkkitappeluita näiden seurauksena, myös minä olen siis lyönyt.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Palstalla rasistisesti ja alatyylisesti räyhääminen eivät ainakaan minua viihdytä. Uskon että muun muassa kyseinen henkilö on karkoittanut palstalta vuosien varrella useita kirjoittajia.

    Kaikista arabeista tulee muslimeita 40-vuotiaana.

    Äänestä

  • Raaka Watson kirjoitti:

    Tiedät itse vastauksen kysymykseesi.
    Tiedät että pelisi on pelattu. Muslimisi on näyttänyt oikean karvansa ja paluuta entiseen ei ole.
    Nyt jää jäljelle vain kysymys mitä aiot tehdä, pysytkö patjana nykyiselle musuloidille vai etsitkö toisen jonka kanssa voit tehdä samat virheet uudestaan.
    Tiedäthän että ihmisen kanssa et voi suhdetta luoda sillä yksikään ihminen ei hyväksy sitä että olet ollut musliminpatja.

    MUTTA VIELÄ VÄHEMMÄN YMMÄRRÄMME SINUA, JOKA NÄITÄ IKÄVIÄ MURHENÄYTELMIÄ PITÄÄ LYÖMÄKEPPINÄ OMIEN VIHANPURKAUKSIENSA TUKEMISEEN. MINUSTA OLET TODELLA SAIRAS IHMINEN, KUINKA KEHTAAT TUOMMOISTA TEHDÄ, ET KUNNIOITA UHREJA, VAAN KÄYTÄT HEIDÄN KÄRSIMYSTÄÄN HYVÄKSI LINKITTÄMÄLLÄ NOITA TÄNNE. OLET HALVEKSITTAVAN ALHAINEN OTUS. HYI HÄPEÄ.

    Äänestä

Vuosien suhdetta ei lopeteta noin vain, varsinkin jo suhde on aikaisemmin toiminut hyvin. Näkemykseni mukaan on täysin inhimillistä ja normaalia, että asianomainen haluaa ensin pohtia asiaa, sovitella, eikä toimi suinpäin.

Toki ihmisillä on erilainen reagointitapa, joku laittaa asiat poikki ja pinoon. Mikäli suoraan fyysisesti kajotaan, pitääkin tietysti toimia heti, sehän ei hyvään pääty. Joskus tilanteet ovat kuitenkin muuta, epäselvempiä.

Äänestä
  • Ihmiset muuttuvat suhteen myötä, vuosien saatossa. Asut nyt miehen kanssa joka oli eri mies vuosia sitten. Elämäntilanteet muuttuvat ja ihminen niiden myötä.

    En ole itsekään sama mies johon vaimoni tutustui, olen siitä osittain pahoillani mutta aina ei voi tehdä ja toimia samalla tavalla jo muutosten aiheuttamien käytännönsyiden vuoksi.

    Tärkeintä muutoksessa on puolison kunnioittaminen, jos itse petyn joihinkin asioihin niin syytän asioista vain itseäni. Syy ei koskaan ole aviopuolisossa.

    Omat elämänpaineet kuitenkin heijastuvat suhteeseen.

    Uskon kuitenkin ettei miehesi muuttuminen ole lähtöisin lapsuuden traumoista. Muuten hän olisi heijastanut niitä myös suhteen alussa.
    Analyyttisesti ajateltuna teidän kahdenkeskeinen elämä on muuttunut, toiveet ja tavoitteet ovat todennäköisesti kohdanneet joitain kolhuja.

    Mies on tyytyväinen jos tuntee voivansa omalla panoksellaan toteuttaa niitä asioita joita hän pitää tärkeinä. Esimerkiksi työttömyys voi heikentää omaa itsetuntoa joka johtaa ongelmiin avioliitossa.

    Mieti mikä on muuttunut vuosien varrella. Parisuhteiden ongelmallisen aika on yleensä 4-7 vuotta tapaamisesta. En tiedä onko kyseessä osittain kyllästyminen ja monotoominen itseään toistava elämä mutta noin voi havaita. Ei ole väliä onko se vaimo läski vai prinsessa, ongelmia tulee jos ihmiset menettävät mielenkiintoaan aviopuolison tarpeiden tyydyttämisessä. Tarkoitan kaikkia tarpeita, en seksiä.

    Äänestä

  • China Dragon kirjoitti:

    Ihmiset muuttuvat suhteen myötä, vuosien saatossa. Asut nyt miehen kanssa joka oli eri mies vuosia sitten. Elämäntilanteet muuttuvat ja ihminen niiden myötä.

    En ole itsekään sama mies johon vaimoni tutustui, olen siitä osittain pahoillani mutta aina ei voi tehdä ja toimia samalla tavalla jo muutosten aiheuttamien käytännönsyiden vuoksi.

    Tärkeintä muutoksessa on puolison kunnioittaminen, jos itse petyn joihinkin asioihin niin syytän asioista vain itseäni. Syy ei koskaan ole aviopuolisossa.

    Omat elämänpaineet kuitenkin heijastuvat suhteeseen.

    Uskon kuitenkin ettei miehesi muuttuminen ole lähtöisin lapsuuden traumoista. Muuten hän olisi heijastanut niitä myös suhteen alussa.
    Analyyttisesti ajateltuna teidän kahdenkeskeinen elämä on muuttunut, toiveet ja tavoitteet ovat todennäköisesti kohdanneet joitain kolhuja.

    Mies on tyytyväinen jos tuntee voivansa omalla panoksellaan toteuttaa niitä asioita joita hän pitää tärkeinä. Esimerkiksi työttömyys voi heikentää omaa itsetuntoa joka johtaa ongelmiin avioliitossa.

    Mieti mikä on muuttunut vuosien varrella. Parisuhteiden ongelmallisen aika on yleensä 4-7 vuotta tapaamisesta. En tiedä onko kyseessä osittain kyllästyminen ja monotoominen itseään toistava elämä mutta noin voi havaita. Ei ole väliä onko se vaimo läski vai prinsessa, ongelmia tulee jos ihmiset menettävät mielenkiintoaan aviopuolison tarpeiden tyydyttämisessä. Tarkoitan kaikkia tarpeita, en seksiä.

    Joskus jokin elämänmuutos tai tapahtuma laukaisee sellaisia tuntemuksia menneisyydestä, jotka jo luuli jättäneensä taakseen.

    Periaatteessa se ja sama, mistä ongelmalliset käytösmallit tulevat. Asioiden taustoja voi ymmärtää, mutta ei se niitä hyväksytymmiksi tee. Pääasia on se, että on motivaatiota ratkaista ongelmat. Fokuksen pitää olla nykyhetkessä ja tulevaisuudessa: mitä tehdä, jottei rajoittaminen toistu ja johda vakavampaan.

    Ap, teit hyvin ottaessasi aikalisän. Jos toinen osapuoli kokee jonkin asian ongelmaksi, sitä on turha vähätellä.

    "Joskus jokin elämänmuutos tai tapahtuma laukaisee sellaisia tuntemuksia menneisyydestä, jotka jo luuli jättäneensä taakseen"

    Ohje numero yksi.
    Jos joku selittää ongelmallisen käyttäytymisen johtuvan menneisyyden haamuista niin kannattaa jättää henkilö välittömästi. Ihminen joka ei voi olla sinut itsensä kanssa tuhoaa ne jotka ovat liian lähellä, omaa menneisyyttä tuoda ihan jokaiseen asiaan koska ihminen ei edes halua yrittää, käyttää suvaitsevaisuutta täysin väärin hyväkseen, suvaitsevaisuutta ja joidenkin hölmöjen hyväntahtoisuutta.

    Omia ongelmia ei voi laittaa toisen niskoille ja ajatella, että kaikki on ok, jos toinen vain toimii niin kuin minä haluan.

    Rakkaus ei myöskään paranna. Se voi auttaa näkemään asioita toisessa valossa ja rakas ihminen voi olla tukena, mutta varsinainen työ on jokaisen tehtävä itse.

    Mutta että pitäisi jättää välittömästi...itse antaisin mahdollisuuden. Minullekin on annettu, joskaan en käyttäytynyt väkivaltaisesti. Riippuu kuitenkin siitä, tunnustaako ongelmansa ja sen, että niille on tehtävä jotain. Itse. Joskus ihminen voi olla itsensä kanssa niin solmussa, ettei tajua, mitä on tekemässä. Ei näe vaihtoehtoja vaan jumiutuu johonkin kaavaan.

    Väkivaltaa, pelottelua tai rajoittamista ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä. Siinä ap teki oikein, että näytti rajansa.

    Äänestä

Juokse!!! Kun menet naimisiin, olet hänen omaisuuttaa. Voin sanoa omasta kokemuksesta. Sua tullaan rajoittaan, väkivalta, rankaiseminen, naisen paikan näyttäminen tulee kuvioon! Älä mene naimisiin, sulta menee vapaus. Ei länsimainen nainen jaksa olla vankilassa. Siitä miehestä tulee sun herras. Ootko käyny hänen kotimaassaan? Mene sinne katsomaan miten miehet kohtelee naisia, mikä on naisen asema suhteessa mieheen. Samaa on luvassa sulle. Tiesitkö että koraani kehoittaa lyömään naista ja eristämään vuoteesta jos tämä on tottelematon! Noi on hälytysmerkkejä. Sun pitää herätä! Tai jos haluut käydä vaikeen tien, niin mene naimisiin. Mutta vapautta, onnea ja rakkautta voi löytyä muualtakin. Ei mulle enää muslimia kiitos!

Äänestä

Oma kokemus. 110% valetta, varastamista, haukkumista ja väkivaltaa (lyömistä nyrkillä) henkistä alistamista ja mitätöintiä. Sairasta mustasukkaisuutta. Mennään ja tullaan miten huvittaa. Uskontona kristitty. Narsku? En kuitenkaan leimaa kaikkia koska paljon ystäviä samasta ja eri kulttuurista ja kaikki miehet ja naiset ovat tuominneet tuollaisen käytöksen. Yleensä kannattavat tasa-arvoa ja uskollisuutta samoin sitä ettei väkivalta koskaan saa olla sallittua. Minun kohdalleni osui siis huono yksilö. Tyyliin nainen ei ole mitään. Koirakin on arvokkaampi. Nainen sopii miehen seksiorjaksi ja elättäjäksi. Kuitenkin valitetaan koko ajan suomen paskaa systeemiä kela asioissa ja haukutaan omien lasten äiti sukulaisille huoraksi ym. Vaikka itse petetään koko ajan kotona olevaa vaimoa.

Äänestä
  • AP. Sinä et varmastikaan ole kertonut kaikkea mitä on tapahtunut. Sinulle tulee vielä katkera herätys. Kerrasta poikki se vaan on, mutta kaikki ei pysty siihen. Ihan turha sitä on selitellä.

    Äänestä

Päivitän vielä tämän. Tein viikonloppuna päätöksen lopettaa suhteemme, vaikea päätös koska olemme olleet yhdessä kauan. En kuitenkaan voinut muuta.

Sain tietää, että mies oli ollut yhteydessä sukuunsa avioliittoaikeistamme, josta oli seurannut riitaa eräiden vanhempien sukulaisten kanssa. Ilmeisesti tämä laukaisi miehessä uudenlaisen käytösmallin, josta edellä kerroin.

Lyhyen tapaamistauon aikana keskustelimme puhelimitse tarkoituksena sopia asioista ja jatkaa yhteiselämää. Pian kuitenkin osoittautui, että emme jaa lainkaan samoja näkemyksiä avioelämästä ja puolisoiden oikeudesta rajoittaa toisiaan. Itse en halua enkä voi joustaa siitä, että näen mm. liikkumisen rajoittamisen väkivaltana.

Emme olleet aikaisemmin keskustelleet näistä aiheista, ehkä pidimme samanmielisyyttä liiallisen itsestään selvänä. Nyt jälkeenpäin ajatellen tuntuu uskomattomalta kuinka olennaisia asioita oli käsittelemättä.

Jatkamme omia teitämme. Kiitän vielä kaikkia keskusteluun osallistuneita, sain teiltä uusia ajatuksia ja tukea. Tämä voisi olla monille tärkeä palsta ja olisi toivottavaa, että asiallinen keskustelu olisi nykyistä laajempaa. Itse en jaksa tässä raskaassa elämäntilanteessa osallistua enempää.

Äänestä
  • Tsemppiä sinulle. Teit oikean ratkaisun. Oltiin kovia sinulle, mutta kokemusta omaavana voin sanoa, että rakastuneena sitä sietää kaikenlaista, mikä ei kuulu tasapainoiseen parisuhteeseen. Se alkaa niin pienestä.

    Äänestä

  • Onnea seuraavan muslimin etsintaan. Valkoisille et enaa kelpaa.

    Äänestä

  • Teit järkevästi. Minä ja mieheni vaikka jaamme saman uskonnollisen näkemyksen, niin silti kulttuuriset erot ovat huomattavat. Onneksi meidän uskontoon kuuluu toisen kunnioitus ja rakastaminen.

    Äänestä

Naista saa lyödä jos se ei tottele,mutta kasvoihin lyömistä pitää jossain tilanteissa välttää.

Äänestä
  • Älä puhu jaskaa. Mikään ei ole niin kreisi, kun suomalainen ostoskeskusriehuja. Nykyään niitä ei haluta enää edes vankilaan.

    Äänestä

Väkivaltaa on mokusuhteissa jos ukko on suomalainen.

Äänestä
  • Tutkimus, tilasto, lähde?

    Äänestä

  • Taas meni metsään kirjoitti:

    Tutkimus, tilasto, lähde?

    MUTTA VIELÄ VÄHEMMÄN YMMÄRRÄMME SINUA, JOKA NÄITÄ IKÄVIÄ MURHENÄYTELMIÄ PITÄÄ LYÖMÄKEPPINÄ OMIEN VIHANPURKAUKSIENSA TUKEMISEEN. MINUSTA OLET TODELLA SAIRAS IHMINEN, KUINKA KEHTAAT TUOMMOISTA TEHDÄ, ET KUNNIOITA UHREJA, VAAN KÄYTÄT HEIDÄN KÄRSIMYSTÄÄN HYVÄKSI LINKITTÄMÄLLÄ NOITIA TÄNNE. OLET HALVEKSITTAVAN ALHAINEN OTUS. HYI HÄPEÄ.

    Äänestä

  • Liisa Arse 'lalalaa kirjoitti:

    Taas on siellä päässä pönttö vaihteeks sekaisin. Mitä nyt olet ottanut?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lumi maassa kirjoitti:

Palstalle suolletaan liukuhihnalta väkivaltaan liittyviä otsikoita ja linkkejä. Tämä on jatkunut vuosia, mutta asiallista keskustelua väkivallasta ei ole näkynyt. Toivoisin kiihkotonta keskustelua aiheesta, voiko väkivallasta tulla ongelma monikulttuuriliitossa esimerkiksi väkivaltaa koskevien eriävien näkemysten vuoksi?

Sekä naisten että miesten kokemukset ovat enemmän kuin tervetulleita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu