Stonehengen kivet maailmalla

Valtio-orja

Kivipaasit ja uskonnolliset kokoontumispaikat Euroopassa ennen Rooman valtakunnan levittäytymistä olivat kelttien tekemiä.

Kuten kaikilla kulttuureilla, kelttien kulttuurikin koki nousu- ja laskukautensa.

Oma arvioni kelttien väitetyistä uhrimenoista on, että ihmisuhreja ja kivisiä uhripaikkoja alettiin käyttämään vasta kelttien kulttuurin kukoistuksen loppupuolella, ennen kulttuurin omista syistä tapahtunutta häviämistä, tai toisen kulttuurin tekemää valloitusta.

Rooman valtakunnan keisari Caesar oli itse todistamassa kelttien ihmisuhrauksia siihen aikaan kun valloitti Eurooppaa kelteiltä Roomalle.

Ihmisten uhraamista Euroopassa ja Amerikassa isoissa kulttuureissa alettiin suorittaa siinä vaiheessa, kun yhteisö oli kasvanut määrällisesti ylimittaiseksi, ja tilojen ja resurssien puutoksen vuoksi sekä henkisen ilmapiirin muutoksen vuoksi alkoi näkyä rappion merkkejä kansakunnan tilassa.

Ihmisten uhraaminen on aina näkyvä hätähuuto ja kertoo kansan toivottomuuden ja pelon tilasta, ennenkuin kansakunta hajoaa ja häviää oltuaan kyvytön ratkaisemaan eteenkasautuvia ongelmia.

Keltit eivät perustaneet Euroopan kokoista kansakuntaa raakuuteen ja ihmisuhrien pohjalle, vaan vanhojen tietojen ja taitojen pohjalle, jotka lopulta joutuivat väistymään ihmisluonteelle ominaisen heikkouden, pelon, ja ihmisten matemaattiseen kykyyn ratkaista isojen kansanmäärien käsittelemiseksi tarvittavien taitojen puutosten vuoksi.

7

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Xenia Onatop

      Onko kenelläkään tietoa Meksikon uhrauksista? Itse olin kerran lähellä Mexico Cityä pyramideilla. Opas sanoi, että kuulle uhrattiin nuori mies ja auringolle uhrattiin nuori nainen. Heiltä revittiin hengiltä sydän. Nämä tapahtuivat kahden eri pyramidin huipuilla.

      • Tzolkin

        Katsokaapa joutaessanne Mel Gibsonin(yllätys yllätys)ohjaama Apocalypto.
        Ymmärtääkseni se antaa kohtuullisen todenmukaisen kuvan väli-amerikkalaisesta kulttuurista juuri Kolumbuksen löytöretkien aattona,vaikkakaan ei tietysti ole tosipohjainen tarina.
        Siinä on pitkähkö kohtaus juurikin uhritemppelin ylätasanteelta.
        Sitä seuraava "juoksukisa helvetissä" on kuitenkin täysin fiktiivinen,sellaisesta ei ole löytynyt mitään merkintöjä.


    • Kunhan kukaan ei vaan ala kuvittelemaan Stonehengen olevan kelttikulttuurin rakentama.

      • ?????

        -- onko kelteillä ja keltaisella värillä mitään yhteistä


      • ????? kirjoitti:

        -- onko kelteillä ja keltaisella värillä mitään yhteistä

        Ilmeisestikään ei. Keltit saivat näköjään nimensä yhden kelttiheimon tai -suvun nimestä, latinaksi Celtus ja kreikaksi Keltoi (Κελτοί) tai Keltis (Kέλτης). Siis vähän samaan tapaan kuin Kanada ja kanadalaiset saivat nimensä irokeesin kylää tarkoittavasta sanasta.


    • huomioi

      Kivipaasi taipuu kivipaadet.

    • Britannia - Albion

      No itse asiassa Stonehenge ei ollut kelttien tekemä. Se on neoliittiseltä aikakaudelta, joka edelsi rutkasti ns. kelttiläistä aikakautta. Puhutaan tuhansista vuosista. Kelttiläinen aikakausi lienee alkanut suunnilleen niinä vuosisatoina, kun pronssikausi päättyi ja rautakausi alkoi Englannissa.

      Vain pari, kolme vuosisataa ennen ajanlaskua alkoivat ilmestyä kelteille tutut ornamentit panssareihin ja kilpiin. Samaan aikakauteen liittyvät myös katovuodet, valtaisat linnoitukset, eli tuo aikakausi kertoo, että se oli levotonta ja ehkei enää niin vaurasta johtuen ilmaston vetistymisestä ja kylmenemisestä. Piti taistella "paikasta auringossa".

      Myös raudan tulo muutti uskonnollisia ja yhteiskuntarakenteita merkittävästi verrattuna pronssiin, joka oli sekä hyöty- että pyhäesine. Raudalla ei ollut samanlaista statusta. Rauta oli sotaisten miesten ja kulttuurien tunnusmerkki. Pronssikausi oli naisjumaluuksien ja hedelmällisyyden palvonnan aikakautta.
      Sen sijaan roomalainen historioitsija ja myös itse Caesar kertoo Gallian-valloituksensa peruina, että sekä Ranskassa että Englannissa vaikuttaneilla kelteillä oli jokin erityisen pyhä paikka Englannissa. Silloin se oli vielä huhu.

      Huhun mukaan siellä koulutettiin itse druideja, joilla oli jotain erityistaitoja, joita roomalaiset kuvaavat jonkinlaiseksi "sielunvaellukseksi". Koska druidit olivat kelttien kulttuurissa (roomalaisen kuvauksen mukaan, josta löytyy kirjallista aineistoa) eräänlaisia perinteiden jatkajia, ylimpiä hallintohenkilöitä, jotka saattoivat jopa keskeyttää heimojen sodat ja uskonnollisia auktoriteetteja, päättivät roomalaiset iskeä heihin ensimmäiseksi.

      Kun roomalaiset saapuivat Englantiin joskus ajanlaskun jälkeen, ensin yhden kerran, jolloin heidät torjuttiin ja sitten onnistuneesti maihinnousten toisella kerralla, he iskivätkin ensimmäiseksi tuohon Walesissa sijainneeseen paikkaan, jonkinlaiseen uhrilehtoon, missä druideja koulutettiin. Näin tuhottiin hyvin verisellä tavalla kokonaisen kulttuurin "selkäranka" kerrasta.

      Roomalaisia houkutti Englantiin sen tarunhohtoiset rikkaudet, jotka mainitaan joidenkin roomalaisten teoksissa. Varsinaisia rikkauksia ei ollut, ei ainakaan sellaisia Eldoradon kullattuja kaupunkeja. Sen sijaan keltit olivat kohtuullisen työlästä joukkoa, järjestäytynyt yhteiskunta, joka ei kovin kauaksi jäänyt roomalaisista ja heillä oli komeasti koristeltuja kultakäätyjä ja jopa oma rahayksikkö. Roomalaiset lienevät saaneet jo kaupankäynnin ohessa jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä kaikkea kivaa he saisivat, jos Britannia valloitettaisiin.

      Roomalaisten hyvä tuntemus ei ole sikäli ihme, että Britanniasta on löydetty tuhansia vuosia ennen ajanlaskua käytettyjä kupari- ja tinakaivoksia. Oletettavasti foinikialaiset tunsivat Britannin nimellä "tinasaari". Erinnäisissä tutkimuksissa, joissa on hyödynnetty metalliseosten epäpuhtauksia, on arveltu, että Britannia on toiminut koko Euroopan ellei peräti osittain Lähi-idän kaivoksena. Se on siis tunnettu iät ja ajat, kauan ennen roomalaisia, mikä saattaa selittää sen maineen.

      Kun druidit oli tuhottu, alkoi kansan roomalaistaminen. Rakennettiin kylpylöitä, teitä, foorumeita, kolosseumeja, perustettiin roomalaisten linnoituksia. Kaikki meni hyvin, mutta sitten tapahtui niin, että roomalaiset ylimielisyydessään tulivat raiskanneeksi ja tappaneeksi Boudicca-nimisen ylimysnaisen silmien edessä tämän tyttäret. Tästä alunperin roomalaistuneesta keltistä tulikin hurja naissoturi, jonka keräämä ja johtama valtaisa aseistettu joukko tuhosi, poltti ja repi pirstoiksi kokonaisia roomalaisia kaupunkeja. Tämän jäljiltä löytyy edelleen Lontoon argeologisissa kaivauksissa jopa 10 sentin paksuinen kerros, joka on tuhkaa, mikä syntyi tämän joukon tuhotessa kaupungin.

      Niin tai näin Englannilla on erittäin kiehtova historia, joka on vähintään yhtä vanha kuin Egyptillä. Historiasta kannattaa myös oppia tai ehkä se, mitä tapahtui Britti-imperiumin syntyessä ja mikä edelleen jatkuu Yhdysvaltojen kohdalla, on luettavissa Britannian historiasta. Mikään ei ole muuttunut, ei ainakaan ihmisluonteessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1822
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1469
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      125
      1255
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1252
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1160
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      266
      948
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      932
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      106
      877
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      101
      818
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      684
    Aihe