Allerginen lapsi

Meillä on lapsi jonka ruokavalio täytyy olla maidoton ja munaton. Tiedättekö esim. kirjoja joissa ruokaohjeita tms? Allergisen lapsiperheen keittokirjan aion ostaa. Onko esim. Allergia ja keliakia sopiva kirja?? Onko kenelläkään muulla lasta jolla on tai on ollut maito/muna allergia?
8982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En tiedä millainen kirja tuo allegia ja keliakia -kirja on, mutta kyseessä on kaksi ihan eri asiaa.
Keliakia ei millään muotoa ole allergia, vaan sairaus. Keliakiassa ihminen ei voi syödä ollenkaan ns. kotimaisia viljoja viljan gluteenin takia.

On toki olemassa mahdollisuus, että ihminen on allerginen viljan proteiinille tai jollekin muulle viljassa olevalle aineosalle, jolloin on allerginen vain yhdelle (esim vehnä).

Maidoton ja munaton on periaatteessa aika helppo toteuttaa. Ainut, mitä et voi, ja missä on oltava tarkka, on valmisruuat.

Makaronilaatikko onnistuu lihaliemeen, ilman muna-maitoa. Hyvää tulee.

Uuniperunalaatikot tms., teet samalla periaatteella: maidon tai kerman sijaan laitat vedestä mausteseoksen.

Pullataikinaan ei tarvita kananmunaa. Sitä ei tarvitse edes korvata millään. Äitini ohje oli sellainen ja hyvää pullaa söimme: sen enempää munkkitaikinassa kuin pullataikinassakaan ei ollut kananmunaa.
Leivonnaiset pysyivät kasassa. Muuten, itsetehty pulla jonka taikinassa on kananmunaa, se maistuu, se kananmuna.

Olen kyllä kuullut, että pullataikinan voi tehdä veteenkin , tai vissyveteen. En ole kokeillut. Mutta en tiedä millä voidella.

Teet vain ruokia, joissa ei ole munaa eikä maitoa.
Kalkkitapletit ehkä tulee paikalleen.

Kuitenkin hyvä, että teillä on selvillä mille lapsi on allerginen. Meillä on hakusessa. Ruoka-aine kerrallaan. Mistä tulee ripulia ja mistä ei. Ruokapäiväkirja ja kakan laadun kyttääminen alkaa tuntua jo .. *huokaus*
Ehkä hän on vehnälle allerginen. En ole varma. Ja mille muulle, en tiedä, jos vehnä edelleen aiheuttaa oireita, ripulointi lisääntyy kun vehnää saa lisääkin, niin sitten seuraava kokeilussa on kaura.
Kunhan on taas pari viikkoa vatsaa rauhoitettu..

Äänestä
  • kyllä, että maitoallergia ja keliakia ovat täysin eri asioita. Eräs tuttavani suositteli allergia ja keliakia kirjaa minulle. Ehkä niistä ohjeista voisi tehdä omia muunnelmia. En tiedä, kun en ole sitä kirjaa lukenut.

    Onkohan teidän lapsella mahdollisesti vilja-allergia. Vilja-allergia on aivan eri asia kuin keliakia. Moni sekoittaa nämä keskenään kuin myös maitoallergian ja laktoosi-intoleranssin.

    Usein kun menen ostamaan esim. leivoksia kahvilasta, kysyn onko heillä mitään maidottomia että munattomia. He vastaavat ai siis hyla tuotteita, onko kyseessä laktoosi-intoleranssi. Minun täytyy sanoa useamman kerran, että TÄYSIN MAIDOTON! Ennenkuin menee jakeluun. :)

    Niin ja siitä vilja-allergiasta......

    Vilja-allergia ilmenee iho-, suolisto- tai hengitystieoireina. Aiheuttajina voivat olla vehnä, ruis ja ohra, kaura harvemmin. Vilja-allergiaa esiintyy pääasiassa imeväis- ja leikki-iässä. Lasten vilja-allergia paranee yleensä leikki-iässä.

    Äänestä

  • Kristiina kirjoitti:

    kyllä, että maitoallergia ja keliakia ovat täysin eri asioita. Eräs tuttavani suositteli allergia ja keliakia kirjaa minulle. Ehkä niistä ohjeista voisi tehdä omia muunnelmia. En tiedä, kun en ole sitä kirjaa lukenut.

    Onkohan teidän lapsella mahdollisesti vilja-allergia. Vilja-allergia on aivan eri asia kuin keliakia. Moni sekoittaa nämä keskenään kuin myös maitoallergian ja laktoosi-intoleranssin.

    Usein kun menen ostamaan esim. leivoksia kahvilasta, kysyn onko heillä mitään maidottomia että munattomia. He vastaavat ai siis hyla tuotteita, onko kyseessä laktoosi-intoleranssi. Minun täytyy sanoa useamman kerran, että TÄYSIN MAIDOTON! Ennenkuin menee jakeluun. :)

    Niin ja siitä vilja-allergiasta......

    Vilja-allergia ilmenee iho-, suolisto- tai hengitystieoireina. Aiheuttajina voivat olla vehnä, ruis ja ohra, kaura harvemmin. Vilja-allergiaa esiintyy pääasiassa imeväis- ja leikki-iässä. Lasten vilja-allergia paranee yleensä leikki-iässä.

    Heips. tiedän että vilja-allergia ja keliakia ovat eri asioita.
    Selvittelen koko ajan, mikä aiheuttaa ripulia. Vehnää on nyt saanut oikein urakalla (mannasuurimon muodossa vatkatussa marjapuurossa) mutta minusta se ei aiheuta mitään.

    Olen aika yksin tämän asian kanssa, neuvolaterkkarilta ei juurikaan apua saa, ja ravitsemusterapeutille olemme kait vielä aika vähäoireisia, mitä nyt ripulointia (ei iho-oireita), koska sinne en ole päässyt juttelemaan.

    Kuinka mpnet kakat 1vuotias normaalisti tekee? Kolmet? Jos ne ovat normaaleja, tai pieniä kooltaan. Kolmet vai viidet?

    Nyt on yksi selvinnyt: pavut.
    Ehkä siis myös herneet.
    Niihin ei vielä päästä. Nyt katsotaan kumpi teki ripulin: kaura vai banaani. Banaani on nyt pois, kaurapuuroa menee. Seurataan siis.
    Muutamia mausteita olen myös jo ennättänyt antaa, ei oireita.

    Mietin vain, että kuinka monta päivää kestää, ennenkuin jokin ruoka-aine aiheuttaa suolistoperäisen oireen, siis nimenomaan suolistoperäisenä?
    Samana päivänä? Seuraavana päivänä? Ei varmaan kuitenkaan vasta kolmantena päivänä annetusta ruuasta/ruoka-aineesta?

    Ja kun sitten joku ruoka-aine aiheuttaa ripulia: Kuinka monta päivää odottelen, ennen kuin taas voin ottaa uuden ruoka-aineen kokeilulistalle?

    Pavut saivat aikaan ripulin vasta seuraavana päivänä, jolloin tuli 2 x liejut, seuraavana päivänä vielä yhdet vihreät papuvellit vaippaan. Sitten loppui.

    Aloitin taas tauon jälkeen kauran, 1.päivänä 2 x kaurapuuroa, 2.pv:nä 1 x kaurapuuro ja koska kaikki ok, sai sitten 2. päivänä banaania ja sitten 2.päivänä kuudet (6) ripulit samana päivänä siis, kun oli siis sen yhden banskun aamulla saanut, kauraa jo edell. päivänä.

    Oletan, että banaani. ????

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Itse kantapään kautta kokeneena sanon, että malttia. Antakaa sitä yhtä ruoka-ainetta kaksi viikkoa kerralla ja vasta sitten uutta sekaan. Sitä on helpompi seurata, koska oireet saattaa joskus ilmetä vasta viikon käytön jälkeen, kun annosta isontaa. Toisen lapsen kohdalla itse olisin huomattavasti viisaampi ja maltillisempi. Toivottavasti toisella vaan ei olisi allergioita esikoisen malliin. Ensimmäiset 1½ v meni riisiä, maissia, hirveä, poroa, puolukkaa, mustikkaa ja bataattia syödessä. Nyt 2½ vuotiaana onneksi ruoka-aineita on jo n. 20 ja se tuntuu jo erittäin hienolta ja helpolta ja monipuoliselta ruokavaliolta!

    Äänestä

Lapsellamme oli pienenä maitoallergia. Oireet olivat voimakkaat, mm. testissä lääkäri sipaisi sormenpäällään maitoa hänen poskeensa. Seurauksena oli nokkosrokkoreaktio koko päässä rintaan asti sekä tuskainen itku. Pari pisaraa suussa sai aikaan huulien turpoamisen muodottomiksi jne., mitä olisikaan tapahtunut henki- tai ruokatorvessa.
Kaiken varalta hänellä oli pari ensimmäistä vuottaan pois ruokavaliosta kaikki yleisesti allergisoivat aineet, kuten kananmuna. Hänellä ei kuitenkaan ollut kuin maitoallergia, joka kesti ala-asteelle asti. Yleensähän se vaivaa vain muutaman vuoden.
Meillä oli käytössä kirja, jonka yhtenä tekijänä oli Aila Paganus, HYKSin ravitsemusterapeutti. Kannattaa katsoa kirjaston valikoimia. Allergialiiton (www.allergia.com) sivuilla on myös reseptejä. Allergialiitto järjestää myös luentoja ja työväenopisto (Hki) kursseja, nykyään.
Maidon välttämisessä täytyy muistaa ne kaikki olomuodot: nestemäisten lisäksi jauheet, kaseiini ja maitoproteiini, joka on lisäaineena esim. joissakin karkeissa ja maksamakkaroissa. Maidon välttäminen nykyään onnistuu hyvin, toki kaikki selosteet on luettava, joka kerta, koska se voi muuttua (kokemusta on).
Kananmuna on tavallaan vaikeampi asia, ainakin näin muistelen (lapsi on jo 15 v.). Synttärikakku taisi olla kaikkein vaikeinta; tein marjoista hyytelöityjä seoksia kakkuvuokaan.
Laatikkoruuat voi tosiaan tehdä kasvis- tai lihaliemeen (muista tarkistaa maito!). Niihin voi laittaa sekaan vaikka ohrakasta, että pysyvät kasassa. Pulla (veteen) voidellaan kahvilla tai vesi-margariiniseoksella.
Tosi vaikeaa pohtia näitä asioita, sillä siirryimme koko perhe syömään maidotonta ruokaa lähes 15 vuotta sitten, enkä enää osaa ajatella muuta vaihtoehtoa - tietenkin maidoton ruokavalio onnistuu ja ruoka on hyvää. Lisäksi ruokavalio on terveellinen!
Huom! Jos lapsellasi on todettu maitoallergia, olet oikeutettu saamaan Kelasta sairaan lapsen hoitotukea. Siihen tarvitaan tietynlainen lääkärintodistus ja anomus.

Äänestä

Aila Paganus - Helena Voutilainen Allergia ja keliakia - kirja.

Äänestä

Vilkaise Vegaaniliiton sekä Oikeutta Eläimille nettisivuston kasvisreseptejä. Vaikket olekaan kasvissyöjä voit soveltaa monia reseptejä, sillä vegaanit eivät käytä eläinkunnan tuotteita (mukaan lukien maidot ja munat). Itse korvaamme monen ruuan kananmuna ja maito-osuuden erilaisilla kasvisaineksilla ja niistä tulee ihan yhtä hyviä ellei parempiakin. :-)

Itselläni on myös tuo Allergia ja keliakia kirja ja siinä on ihan perusreseptejä. Huomattavasti herkullisempia ruokia saat kuitenkin minusta "itse käyttäjiltä" kuin kirjan asiantuntijoilta. :-)

Äänestä
  • munattomia ja maidottomia ruokaohjeita on ainakin allergia ja astmaliiton nettisivuilla :) Ja Benevivan sivuilta voi tilata reseptivihon jossa on ainakin maidottomia ohjeita(sisältää myös munattomiaohjeita)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kristiina kirjoitti:

Meillä on lapsi jonka ruokavalio täytyy olla maidoton ja munaton. Tiedättekö esim. kirjoja joissa ruokaohjeita tms? Allergisen lapsiperheen keittokirjan aion ostaa. Onko esim. Allergia ja keliakia sopiva kirja?? Onko kenelläkään muulla lasta jolla on tai on ollut maito/muna allergia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu