tie

koska lukion matikassa ei lähdetä puhtaalta pöydältä ainakaan nykyisin, eli ei kerrota riittävän syvällisesti matikasta. Ja koska pakotetaan vain ymmärtämään kaavoja, joista ei ymmärretään vähemmän, koska niitä ei ole perusteltu. Ja koska lukiossa perustelu on aina kaavan perustelemista, ei yhtään enempää; niin

ehkä he luulevat olevan heikkoja matikassa, koska he eivät ole saaneet kunnolla selvyyttä matikasta, jolla opiskella sitä.

Eli perustelu: hyppääminen perusasioiden yli erittäin harvoihin perusasioihin kaavaläjiin johtaa lyhytnäköiseen matikan opettamiseen ja tietämättömyyteen.

sen lisäksi, että perusasiat antaa tietoa niistä niistä saa enemmän matemaattista taitoa kuin läjästä kaavoja.

ei tietenkään lukiossa ehditä mennä todistamaan kaikkea vektorilaskentaa varten tälläkään tavalla tuskin.

millä sovellat lukiossa, jos on heikko taito matematiikassa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lukiolle asetetaan paineita korkeakoulujen taholta, jotka on tarkennettu ylioppilastutkinnolla. Korkeakoulut vaativat jonkinlaist laskutekniikan osaamista (erityisesti tekniikan ja liiketalouden opinnot, tilastotiede jne). Näin ollen ei lukiossa jää aikaa matematiikan perusteista lähtevään opiskeluun, vaikka se voisikin olla hyvin tarpeellista.

Toisaalta on huomattava, että matematiikan perusteet ovat myös liian vaikeita lukiotasolle. Yrittäkääpä ottaa selvää vaikkapa kokonaislukujen ja rationaalllukujen teoriasta Bourbakin tapaan, reaalilukujen tarkasta määrittelystä tai aksiomaattisesta geometriasta.

Äänestä

Minne asti luulisit koulumatematiikassa päästävän, jos joka asia johdettaisiin ja perusteltaisiin? Lisäksi kuinka useaa oppilaista tällainen lähestymistapa kiinnostaisi? Kuinka sitten opetettaisiin asioita, joissa matematiikkaa joudutaan soveltamaan kuten esimerkiksi fysiikkaa? Opetusvauhdin lisäämisellä tietysti näin ehdittäisiin tehdä, mutta sitten valtaosalla oppilaita tällainen opetus ei edes pölähtäisi.


Kaiken lisäksi matematiikkaan tarvittaisiin melkoinen repertuaari terminologiaa, mikä edelleen pudottaisi suuren joukon täysin pihalle, kun he eivät ymmärtäisi yhtään, mistä nyt puhutaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ruutana jaj kirjoitti:

koska lukion matikassa ei lähdetä puhtaalta pöydältä ainakaan nykyisin, eli ei kerrota riittävän syvällisesti matikasta. Ja koska pakotetaan vain ymmärtämään kaavoja, joista ei ymmärretään vähemmän, koska niitä ei ole perusteltu. Ja koska lukiossa perustelu on aina kaavan perustelemista, ei yhtään enempää; niin

ehkä he luulevat olevan heikkoja matikassa, koska he eivät ole saaneet kunnolla selvyyttä matikasta, jolla opiskella sitä.

Eli perustelu: hyppääminen perusasioiden yli erittäin harvoihin perusasioihin kaavaläjiin johtaa lyhytnäköiseen matikan opettamiseen ja tietämättömyyteen.

sen lisäksi, että perusasiat antaa tietoa niistä niistä saa enemmän matemaattista taitoa kuin läjästä kaavoja.

ei tietenkään lukiossa ehditä mennä todistamaan kaikkea vektorilaskentaa varten tälläkään tavalla tuskin.

millä sovellat lukiossa, jos on heikko taito matematiikassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu