Todella hyvä yksinäisyys aiheinen

juttu oli tuossa paikallislehdessä tänään. Siinä sanottiin mm. seuraavaa:

Helsinkimissio haluaa kohdentaa joulukampanjallaan valokeilan ajankohtaiseen ongelmaan yksinäisyyteen. Yksinäisyys vaikuttaa merkittävästi fyysiseen(kin)terveydentilaan, se mm. kasvattaa ennenaikaisen kuoleman riskiä enemmän kuin ylipaino. Mission kansalaistoiminnan johtajan mielestä Suomessa ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota yksinäisyyden haittavaikutuksiin.

Suomessa on vasta nyt alettu ymmärtää yksinäisyyden vakavat sekä moninaiset vaikutukset sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Yksinäisyys vaikuttaa haitallisesti mm. sydän ja verenkiertoelinten toimintaan, vastustuskykyyn ja hermojärjestelmään mikä altistaa yksinäisen lukuisille sairauksille. Tämän myötä kyseessä on paitsi äärimmäisen vakava. huom!! Äärimmäisen vakava inhimillistä kärsimystä aiheuttava asia myös taloudellisia kustannuksia aiheuttava yhteiskunnallinen kysymys.

Eihän se vaatinutkaan kuin kolme joukkomurhaa, että em. asiat alettiin ymmärtämään, mutta koska siitä aiheutuu myös taloudellisia kustannuksia niin päättäjienkin on pakko huomioida asia kun valtion kirstun pohja alkaa näkyä.

Jutussa ei myöskään kerrottu, että yksinäisistä suurin osa on miehiä ja vieläpä nuoria sellaisia, joilla pitäisi olla vilkas sukupuolielämä. Naiset kokevat yksinäisyyttä vasta vanhoina mummoina kun mies on kuollut, jos sillonkaan.

Muuten hyvä kirjoitus kuitenkin.
396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yksinäisyys vaikuttaa positiivisesti, etenkin kun on juuri päässyt irti Diivasta, joka vaatii kaiken huomion, nalkuttaa ja on katkera, vihaa muita, on narsistinen ja niin edelleen. :)

Äänestä
  • Silloin ei ole kyse yksinäisyydestä, vaan yksin olemisesta.

    Äänestä

Vastustuskyvyn heikentyminen on harmillinen juttu. Se ei vaadi edes yksinäisyyttä, vaan pelkkä ihmiskontaktien puute riittää. Jos ihmiskontakteja ei ole, keho ilmeisesti siirtää resursseja infektioiden torjunnasta kudosvaurioiden korjaamiseen, mikä on biologisesti loogista. Minullakin on ollut kuukausia päällä todella ärsyttävä hengitystieinfektio, jonka oireet vaativat lääkitystä. Tämän takia olen jopa miettinyt jotain sosiaalista toimintaa, vaikka se ei sinänsä kiinnosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Naisasialooseri. kirjoitti:

juttu oli tuossa paikallislehdessä tänään. Siinä sanottiin mm. seuraavaa:

Helsinkimissio haluaa kohdentaa joulukampanjallaan valokeilan ajankohtaiseen ongelmaan yksinäisyyteen. Yksinäisyys vaikuttaa merkittävästi fyysiseen(kin)terveydentilaan, se mm. kasvattaa ennenaikaisen kuoleman riskiä enemmän kuin ylipaino. Mission kansalaistoiminnan johtajan mielestä Suomessa ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota yksinäisyyden haittavaikutuksiin.

Suomessa on vasta nyt alettu ymmärtää yksinäisyyden vakavat sekä moninaiset vaikutukset sekä henkiseen että fyysiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Yksinäisyys vaikuttaa haitallisesti mm. sydän ja verenkiertoelinten toimintaan, vastustuskykyyn ja hermojärjestelmään mikä altistaa yksinäisen lukuisille sairauksille. Tämän myötä kyseessä on paitsi äärimmäisen vakava. huom!! Äärimmäisen vakava inhimillistä kärsimystä aiheuttava asia myös taloudellisia kustannuksia aiheuttava yhteiskunnallinen kysymys.

Eihän se vaatinutkaan kuin kolme joukkomurhaa, että em. asiat alettiin ymmärtämään, mutta koska siitä aiheutuu myös taloudellisia kustannuksia niin päättäjienkin on pakko huomioida asia kun valtion kirstun pohja alkaa näkyä.

Jutussa ei myöskään kerrottu, että yksinäisistä suurin osa on miehiä ja vieläpä nuoria sellaisia, joilla pitäisi olla vilkas sukupuolielämä. Naiset kokevat yksinäisyyttä vasta vanhoina mummoina kun mies on kuollut, jos sillonkaan.

Muuten hyvä kirjoitus kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu