Asioitahan voi väännellä miten vain.Näin mediaki toimii.Jo otsikollaki on mielikuviin merkitystä varsinki niille jotka eivät ole paikkakunnalla seuraamassa miten asiat oikeasti ovat.Tässäki jutussa on haastatteluja pyydetty lähinnä vain niiltä muutamalta Mäkelän tukijalta joilla on omat tarkoitusperänsä asiassa.
kookomus halusi erottaa Mäkelän.Vain yksi vastusti erottamista!!
Jarn00
21404
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Onko se kunnanjohtajan erottaminen nyt KRP:n tutkinnassa vai ei? Miten tämän asian voi tulkita tai väännellä väärin?
Tottakai ne nyt joutuu tutkimaan kaikki mitä tähän asiaan liittyy,sehän nyt on itsestään selvyys.Tutkinta pyyntöjähän tulee harva se päivä lisää ja tuskimpa vieläkään on tullut viimeistä.Onhan ministeri Rinteestäkin tehty tutkintapyyntö jonka joutuvat tutkimaan.Tarkoittaako sinusta tutkintapyynnön tekeminen että olisi välttämättä tapahtunut rikosta.Ymmärtääkseni asia tutkitaan ensin ja sitten jos on aihetta nostetaan syyte ja asia menee oikeuteen.Koittakaahan pitää perusasiat mielessä.Onhan Palosaarenkin tapausta jo tutkittu ja poliisi katsoi ettei ole aihetta jatkaa tutkintaa mutta tää sotku räjähti niin isoksi ja monihaaraiseksi että pakkohan tää on tutkia kokonaan ja ymmärtääksini sitä tutkitaan yhtenä asia kokonaisuutena.Nämä keskustelut täällä että tuomitaan ihmisiä omien ja toisten kuvitelmien perusteella ole ainakaan minun oikeustajun mukaisia esim.Timo Kurulaa pidetään rikollisena jo ennen kuin häntä on mistään tuomittu.Täällä vois olla hiukan aikuismaisempaa keskustelua aiheesta.
Uups, hissien tutkinta loppui kiitos asianomistajan vedettyä sen takaisin.
Tässä nyt vielä viimeisin yhtiön oma tutkintapyyntö kunnan sivuilta.
http://dynasty.kittila.fi/kokous/2014983-8-21.PDF
Miksi tätä väärää tietoa levitetään? Selvitetään ensin, toimenpiteen sen jälkeen.
Kurulan rikollisuus? Tuskin pidetään, miehen moraalia on syystäkin arvioitu ja venyväksi todettu.
Sama voitaneen todeta myös osasta kunnanhallitusta! Pelaa omaa peliään nuoralla taiteillen, ja verkko puuttuu alta...
Hupsista, jokaisen kannattaa lukea tuo kokousliite. Monen vuoden ajalta Palosaaren mielivaltaiset budjetin ylitykset ilman osakeyhtiön hallituksen lupaa. Siinä on mällätty veronmaksajien rahoilla oikein perusteellisesti. Onko nyt kellekään enää epäselvä miksi tätä asiaa tutkitaan Oulussa. Olisiko syytä epäillä- kynnys jo ylittynyt moneen kertaan???
Vaikka syyte nostetaan, vasta oikeus päättää, onko syyllistynyt rikokseen. Täällä saa rikollisen maineen, jos on ollut käräjillä. Ei se vaan niin yksinkertaista ole! Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan. Media kyllä hanakasti julkaisee uutisia, vaikka asiat ovat keskeneräisiä. Se on todella ikävää, että leimataan väärien uutisten perusteella ihmiset rikollisiksi.
Täällä on ihmisillä pahasti keiton ainekset sekaisin. Johtuen luultavasti tietämättömyydestä ja siitä, että tulkitaan mielipiteitä, ei faktoja. Sekä sekoitetaan faktat ja mielipiteet. Kriittisyyttä lukemiseen ihmiset niin asiat on selvempiä.
En ole törmännyt uutisoinnissa siihen, että ketään asianosaista syytettäisiin rikolliseksi. Meillä keskeiset mediat, jotka aiheesta ovat kirjoittaneet, ovat noudattaneet journalistiikan sääntöjä. Kiittäkää onneanne, että nämä tapahtumat eivät ole keltaisessa lehdistössä, vaan hyvin siististi sanomalehdistössä.
Miksi Lapissa on niin vaikea käsittää sitä että tapahtumien uutisointi ei ole kiellettyä, vaan normaalia, perusoikeus jokaiselle.
Keskustelupalstoilla jokainen kirjoittaja on itse vastuussa siitä mitä kirjoittaa.
Poliisille ilmoituksen tekeminen epäiltäessä rikoksen tapahtuneen on jokaisen kansalaisvelvollisuus ja oikeus.
Nyt tarkkana: poliisi päättää, mihin luokitukseen ilmoitus joutuu, eli fraasi "henkilö x teki tutkintapyynnön/rikosilmoituksen"- sellaista ei ole olemassakaan.
Kansalainen tekee ILMOITUKSEN, epäillessään rikosta. Poliisi PÄÄTTÄÄ mihin kategoriaan tämä ilmoitus menee ja päättää jatkotoimenpiteistä.
Jonkin asian esitutkinnan valmistuttua, menee se syyttäjälle ja SYYTTÄJÄ päättää nostetaanko asiassa syyte/syytteitä, eli ylittyykö syytekynnys. Tuomioistuin antaa rangaistukset, jonka jälkeen on syyttömiä ja tuomittuja.
On käsittämätöntä, että Kittiläläiset ovat loukkaantuneita siitä, että heidän kuntansa asioita käsitellään mediassa. Herätys, tällainen tämä nykymaailma on, olisiko jo aika kaivautua sieltä poteroista ja käyttää jotain muutakin tiedonvälityskeinoa kuin puskalennätin, joka ei taas ole millään tavalla luotettava tiedonlähde.
Jos on syytä epäillä rikosta, joutuu tutkintaan. Se ei ole väärä uutinen?
Se on fakta siitä että ko.henkilöä epäillään, lopun selvittää tutkinta. Jos mitään ei löydy, ei myöskään joudu käräjille.
Tutkinta on hyvä myös yksilön oikeusturvan takia, loppuu puheet..
>>Tässäki jutussa on haastatteluja pyydetty lähinnä vain niiltä muutamalta Mäkelän tukijalta joilla on omat tarkoitusperänsä asiassa>>
Kyse ei ole siitä, etteivätkö Mäkelän erottamista ajavat olisi saaneet ääntään kuuluviin niin halutessaan. Tässäpä lyhyen googlettelun jäljiltä pieni lehdistökatsaus:
"SK yritti perjantaina 7. marraskuuta tavoittaa tilapäisen valiokunnan puheenjohtajan Veli-Matti Junnolan (kesk) haastatteluun. Hän ei vastannut useisiin soittoyrityksiin ja -pyyntöihin."
"Raportin on kirjoittanut kunnallisoikeudesta pro gradu -tutkielmansa tehnyt hallintotieteen kandidaatti Saanareetta Virikko, joka on toiminut tilapäisen valiokunnan sihteerinä. -- Virikko sanoi perjantaina SK:lle, ettei voi kommentoida asiaa. Kommentit antaa vain ja ainoastaan valiokunnan puheenjohtaja."
"Kittilälehti ei tavoittanut puheenjohtaja Veli-Matti Junnolaa kommentoimaan tilapäisen valiokunnan tekemää työtä."
"Kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Aki Maunula (vas) kieltäytyi perjantaina antamasta kommentteja SK:lle."
"Suomen Kuvalehti tavoitti tiistaina kunnanvaltuutettu Mika Kuuselan (kesk), joka esitti valtuustossa Mäkelän erottamisen saattamista voimaan välittömästi. SK olisi kysynyt Kuuselan näkemystä siihen, että kunnanjohtajaa ei ole lainkaan kuultu lopullisesta raportista. Kuusela ei halunnut kommentoida asiaa. Hän päätti puhelun pikaisesti."
"Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Kurula (kesk.) on niukkasanainen. – Olen valiokunnan raportin kannalla. Sen enempää en asiaa kommentoi."
"Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Kurula (kesk.) kommentoi tehtyä päätöstä niukasti. – Riidassa on aina kaksi osapuolta. Olisipa meillä viisaus sopia asiat ajoissa. En voi ymmärtää, että luottamushenkilöt yritetään jakaa useaan kerrokseen, Kurula sanoi."
Lappilainen repii kateuden aiheen vaikka kuluneesta kengän pohjasta. Nyt ollaan kateellisia siitä, että joku antaa haastatteluja lehtiin, mutta ei itse haluta antaa haastattelua. Logiikka???
Haastatteluja antavat ajavat omia etujaan? Kieroutunut ajatus. Ei julkisuudessa annetut mielipiteet vaikuta oikeussalissa.
Koko keskustelu on taas ajautunut täysin väärille raiteille Kittiläläisten itsensä ansiosta. Kyräillään ja kytätään täysin toisarvoisista seikoista kuin akkojen juoruringissä. Koittakaa nyt löytää se punainen lanka näissäkin asioissa.
" Kyse ei ole siitä, etteivätkö Mäkelän erottamista ajavat olisi saaneet ääntään kuuluviin niin halutessaan. "
Puutaheinää automaatti on ehkä huomannut etteivät "valtiomies" kannanotot sopimisesta kuulosta uskottavalta, enemmän naivilta hurskastelulta.
Aki Maunulan asiantuntevat kommentit Lapin Kansalle olivat omaa luokkaansa, en-mää-tiijä jäi elämään...
Junnola on tunkenut päänsä tiheään pensaikkoon piiloon, liekkö jäänyt jumiin kun ei valtuutettuna kerro tekemisistään mitään. Mahtaako hävetä?
Muutama valopää on vielä hurskastellut Kittilän Pravdassa, hiljaisuus vallitsee. Yksin ei uskalleta sanoa mitään, marakattilaumana tilanne muuttuu.
Vähäjärkisiltä kuulostavat kommentit eivät luo uskottavuutta. Parempi olla hiljaa hölmöilyistä ja melskata vain hännystelijöiden parissa.
"Pulinat pois" Kuulehan. Kuka tahansa voi tehdä myös väärän ilmiannon. Ystävälläni on menossa juuri sellainen prosessi joka on todella kauhea ja kuvottava vääryys. Mutta ajallaan sekin tulee julki ja silloin moni ivallinen hymy hyytyy.
Kauhea poru nyt Kittilän väellä kun krp aloitti tutkinnan myös erottamisesta. Nyt yhtäkkiä ei jälleen taas asiasta kertoa ja jos kerrotaan niin se on väärin. Ja varmasti ei ole mitään laittomuuksia tehty kun me kaikki ollaan sitä mieltä ja valtuutetutkin varmasti ovat osanneet toimia, ja ihan enemmistölläkin on päätöksiä tehty. Ja mediakin revittelee, miten ne saattaa meitä nyt noin.
Kuten yllä todettiin, joka ikinen päätös on sieltä pöytäkirjoista luettavissa. Samoin kuin joka ikinen eriävä mielipide, perustuen päätösten laittomuuteen. Ne kannattaa lukea ennen kuin lähtee hyssyttelemään. Ihan kristallinkirkasta tekstiä. Ja on yritetty varoittaa joka käänteessä että älkää tehkö laittomia päätöksiä. Mutta ei, kun me ihan enemmistöllä päätetään niin eikö se mene silloin oikein. Ei, ei se mene.
uskokaa pois!!
Tässä asiassa ei ole kyse ystävistä vaan selkeästi perustelluista tutkimuspyynnöistä, vahvalla näyttömateriaalilla.
Jos näyttö ei riitä, juttu kuivuu, sitä en usko.
Kuulehan Sisälukutaito,sullahan ne on puurot ja vellit ilmeisesti pahasti sekasin.Kirjoitit että perustuen päätösten laittomuuteen.Onko sulla ihan oma tuomioistuin siellä kun olet jo nähnyt jonkun päätöksen saaneen tuomion.
Hille hoi
Otappa kuntalakikirja käteen ja lue läpi.
Niin voit muodostaa oman mielipiteen, ei tarvi silloin uskoa kuulopuheisiin.
Ei siihen Hilleä tarvita.
Tervetuloa keskustelemaan. Tämä ei ole tuomioistuin, vaan täällä esitetään omia näkemyksiä ja tulkintoja. Keskustelun aakkoset voit lukea vaikkapa wikipediasta, koska tekstisi perusteella vielä vaikuttaa, ettei ajattelusi ja sisälukutaitosi ole niin kehittynyttä että kykenisit kriittiseen ajatteluun.
Vinkki tarkoitettu siis kirjoittajalle 820745
Ehkä hyvin vakavasti otetaan kirjoituksen avaajan käsityksiä. Ensimmäiseksi tulee mieleen, minkälaiset koulutukset omaavat kokoomuslaiset. Toiseksi vaivatko kokoomuslaiset olla Mäkelän erottamisen takana. Myös mahdollisesti tulee tutkittavaksi ovatko kunnan päättäjät oikeustoimikelpoisia päätösratkaisuissaan. Silloin jos näin tapahtuu päätösvalmisteluiden jälkeen ja päätöksen menevät seurauksena Hiitisten vesille.
Eräs tärkeä asiantuntija kunnallisti alalla on noussut näkyviin.
Erittäin ratkaisevaksi voi Valtio päättä kuntaliitoksissa. Kolme kuntaa voidaan joutua liittämään Muonioon, Kittilän törmäilynä. Siihen voi olla, että pätevä kunnallisellaan asiantuntija valitaan asiantuntijaksi valmisteluun. Hän on varmasti lähes kaikkien asiantuntija, kun asiat valuu Valtion käsiin.
Mitä tuubaa toi edellinen kirjoitus oli? Oliko joku punainen lanka?
Kunnallisellaan? Kunnallisti? Onkohan herra tai neiti ottanut yhdet liikaa.. ?
Kittilän kähmijät ja Palosaarten mafia kuvittelivat pystyvänsä asettumaan Suomen lain yläpuolelle.
Kalliiksi käy kuntalaisille.